tiistai 4. lokakuuta 2022

Tyttöjen reissu

Sanoimme syyskuulle hyvästit ja lokakuu tuo mukanaan mm. mökkikauden päättymisen sekä lukukoirahommia kirjastoissa. Mennyt kuukausi sai erittäin hienon päätöksen. Saimme äitiäni koskien hyviä uutisia. Hän tulee saamaan paikan, jossa on turvallista viettää tulevat vuodet, hyvässä hoidossa ja arvokasta kohtelua saaden. Loppuun saakka. Olemme kovin kiitollisia ja onnellisia tästä päätöksestä. Iso huoli on nyt pois vaikka asia toki herättää myös ristiriitaisia fiiliksiä. 

"Onhan tuota järveä jonkun tarkkailtava."

Syyskuun viimeinen viikonloppu sujui mökkeillessä Puulan rannalla. Läksimme reissuun Keravan poikien äidin kanssa ja tottakai mukaan otettiin myös Hippu ja Myttö. Patu-herra läksi metsäreissulle pohjoisempaan Savoon, joten se ei tällä kertaa mökkeillyt Kangasniemellä. Meillä oli siis tyttöjen reissu! Viikonlopun ohjelmassa oli saunomista, grillaamista, löhöilyä, maailmanparannusta ja sienimetsässä käynti. Tulos oli taas laihanlainen. Suppilovahverotkin odottavat vielä ilmestymistään. 

Isäntä vietti samaisen viikonlopun ystävänsä kanssa Krakovassa tutustuen mm. Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseoon. Pyysin sieltä tuliaisiksi kirjan ja sainkin niitä peräti kolme kappaletta. Niissä on riittänyt luettavaa ja katseltavaa. Ei tietenkään kovin mieltä ylentävää mutta historia on mielenkiintoista. Krakova oli isännän sanojen mukaan hieno kaupunki ja siellä riitti nähtävää. Sääkin oli suosinut matkalaisia. 

Hippu maastoutuu kovin hyvin mökkisänkyyn.

Viime viikolla Hipulla oli taas työvuoro kotikirjastossamme. Lukijoita riitti jonoksi asti ja sehän oli Hilpusesta mukavaa. Rapsutuksia tuli runsain mitoin ja oli ilo huomata, että uudet lukijatkin ovat löytäneet lukukoiran vastaanoton. Ensi viikolla suuntaamme kesätauon jälkeen naapurikirjastoomme. Sen remontti on valmis ja kirjasto avatuui syyskuun lopulla. On kiva nähdä, miltä siellä remontin jäljiltä näyttää. Ennakkoon tiedän, että ainakin lastenosasto on vaihtanut paikkaa. 



Meidän viikot rullaavat tavalliseen malliin noin muuten. Odotamme syyslomaa mökillä. Se tarkoittaa myös möksävanhuksen talviteloille laittoa. Hippu ja Myttö voivat hyvin. Hipun korvavaivat selätettiin kotihoidolla. Mytölle varasin marraskuulle hammaskiven poiston. Sen verran hurjalta sen purukalusto näyttää, että on syytä mennä tuohon operaatioon. Pikkujoulukutsut on tehty ja ne lähtevät loppukuusta postiin. Odotamme innolla ja ilolla vuoden viimeisiä kuukausia. 

4 kommenttia:

  1. Hyvä kuulla, että äidillesi on löytynyt hyvä ja turvallinen paikka! Se varmasti rauhoittaa mieltä. Muutenkin vaikuttaa, että arki kulkee teillä tasaisesti kuten pitääkin. Mukavia lukukoirakeikkoja Hipulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidin asiaan tuli odottamattoman nopeasti päätös ja vieläpä myönteinen. Nyt on iso huoli pois harteiltamme. Sairaus on edennyt hurjan nopeasti ja vie äitiä yhä kauemmaksi ja kauemmaksi. Mutta on mahtavaa, että hänellä on jatkossa paikka, missä saa hoitoa ja turvaa.

      Lukukoirailut ovat Hipulle mieleen ja odotamme kovasti ensi viikkoa, että pääsemme naapurikirjastoon. Pitkästä aikaa. Syksy rullaan tasaisesti eteenpäin ja näin on hyvä. On tähän viimeiseen puoleen vuoteen ihan tarpeeksi kaikenlaista mahtunutkin.

      Mukavaa loppuviikkoa teidän koko pesueelle!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Ompa hieno homma että on hyvä paekka äetille järjestynnä <3 Semmoset paekat ja hoetajat niissä on kullanarvosija.
    Paljo mukavija tapahtumija sielä teellä ollunna ja tytöttii tervennä. Mikäpä sen mukavampoo syksyvä elellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muita vaihtoehtoja ei tosiaan enää ollut kuin saada äiti nyt paikkaan, jossa on hoitoa ja turvaa. Emme olisi uskoneet kolme vuotta sitten, että jo nyt olemme tässä pisteessä. Mutta kaikki sujui enemmän kuin sutjakkaasti ja hyvin, ihan julkisella puolella. Hienoa näin.

      Nyt valmistaudutaan jo syyslomaan mökillä!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.