Kevään odotusta ihanassa kaaoksessa

Kävin taas lukemassa vanhoja blogikirjoituksiani. Niissä olen kertonut mm. koirakaverusten riehakkaista leikeistä ja siitä, että Pimulle yritettiin iskostaa se, että Typyn lelut ovat Typyn leluja. Elimme myös vielä vuosi sitten siinä toivossa, että puruluut ja lelut riittävät tyydyttämään Typsyn pureskelun tarpeen.

Ja miten on asian laita nyt... Lelut ovat sopivasti sekoittuneet ja pääosinhan niitä käsittelee Typy. Riehakkaita leikkejä on silloin tällöin mutta se ei ole enää jokapäiväistä. Luita syödään miltei päivittäin, ne kelpaavat edelleen myös Pimulle. Mutta huonekalumme ja huushollimme ei siitä huolimatta ole täysin säästynyt tuhoilta, lattialistoja on kaluttu ja seiniä syöty. Eilisellä lounaslistalla oli ollut dvd-soittimeen kuuluva kaiutin. Tiistaina Typy oli repinyt lehdet syntymäpäivälahjaksi saamastani orkideasta.

Mutta niinhän se on, että koiranpennun tullessa taloon on varauduttava jonkinlaiseen hävikkiin. Typyllä tämä tuhoamisvimma taitaa vain kiihtyä, sillä pikkupentuna se keskittyi peuhaamaan Pimun kanssa ja kaikki ympärillä tapahtuva jaksoi kiinnostaa ylenpalttisesti (esim. astianpesukoneen täyttäminen, televisiosta kuuluvat äänet, sähkövatkaimella vatkaaminen). Nyt Pimu on todennut, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vanha luppakorva ei jaksa enää joka päivä innostua painiin Typyn kanssa ja lukupiiristäkin Pimu on tainnut sanoa itsensä irti. Siksi Typy keksii muita virikkeitä Pimun seuratessa tämän kekseliään pikkukaverin toilailuja sohvalla maaten.

Menemme siis ihanassa kaaoksessa kohti kevättä. Ja kevät tuo mukanaan mökkikauden avauksen. Ilman mökkeilymahdollisuuksia olisimme nimittäin pulassa. Mökillä riittää tekemistä meille kaikille ja koirat saavat purkaa patoutuneita energioitaan mielin määrin. Emmekä beagleja olisi koskaan hankkineetkaan, jos olisimme täysin kaupunkilaisia eikä mahdollisuutta maaseudulla oleskeluun olisi. Enää kolme kuukautta pääsiäiseen...

Beagle parantaa haavat

Olen vakaasti sitä mieltä, että koira vaistoaa omistajansa mielentilan. Jos olen surullinen ja itken, löytyy isokorvasta lohduttaja. Ja jos minuun sattuu, tulee nelijalkainen ystäväni hoivaamaan minua. Näin kävi menneellä viikolla ja on käynyt lukuisia kertoja aiemminkin.

Typyllä on huono tapa raapia tassulla, kun se haluaa huomiota. Eli kun pitää päästä syliin ja saada rapsutuksia niin kauan kuin pikkuneiti itse niin haluaa. Mikäli rapsutukset loppuvat Typyn mielestä liian pian, se raapien vaatii lisää paijaamista. Tämä "raapimisrutiini" toistuu yleensä joka kerta, kun tulen kotiin. Saman kohtelun saa myös isäntä.

Kun torstaina tulin töistä kotiin, istahdin sohvalle rapsuttelemaan koiria. Pimu pötkötti tyytyväisenä jalat ojossa, kun rapsuttelin vanhaa vatsasta. Typy kieppui sohvalla väkkärän lailla ja vaati huomiota. Tässä tohinassa se onnistui raapaisemaan minua todella lujaa ylähuulesta ja kiljaisin kivusta. Olin varma, että huuli aukesi. Kiljuntani herätti oitis Pimun huomion. Se sanalla sanoen kiipesi sohvalla Typyn yli ja iski itsensä minuun kiinni. Tämän jälkeen harmaantunut kuono kurottautui kohti naamaani ja sain monen monta pusua Pimulta. Tämä hieno ystäväni halusi hoivata emäntää, koska minuun sattui. Typyllä ei nämä hoivavaistot ole vielä heränneet ja se katselikin vierestä odottaen sopivaa tilaisuutta kammeta Pimu alas sohvalta tai ainakin minun vierestäni. Yllättäen se kuitenkin tyytyi odottamaan, että Pimu poistui sohvalta sitten, kun se itse niin halusi.

Kiitin Pimua hienosta eleestä rapsuttaen sitä runsaasti. Typyäkin rapsuttelin vielä lisää ettei se luullut minun olevan sille vihainen. Huuleen ei tullut naarmua isompaa. Ja muistin taas kerran miksi vanha sanonta koirista, jotka ovat ihmisen parhaita ystäviä, pitää niin hyvin paikkaansa.

Kusiset paikat Keravalla

Kävin eilen beaglekaksikon kanssa kyläilemässä Keravalla. Matka taittui bussilla ja junalla, kotiin päästiin isännän autokyydissä. Tämä oli ensimmäinen kerta molemmille koirille kyseisessä kyläpaikassa ja Typylle myös sen elämän ensimmäinen junamatka. Ehkäpä sen kunniaksi riiviö karkasi, kun lähestyimme ystäviemme pihapiiriä. Jonkin aikaa päättömästi juostuaan ystävällinen naapurinrouva sai napattua sekoilijan kiinni. Karkausreissun aiheutti todennäköisesti myös naapurinrouvan mukana ollut beagle, jota Typy halusi innokkaasti päästä moikkaamaan.

Eikä kyläreissu muutenkaan kommelluksitta sujunut; Typy päätti lirauttaa pari kertaa pissit ihan rehellisesti sisälle. Toiset näistä nestemäisistä terveisistä se onnistui tähtäämään matolle saakka. Ja emäntää hävetti... Olisihan minun pitänyt muistaa, että kun vauhti on päällä ja Tyyperi käy täysin ylikierroksilla, on se vietävä ulos tunnin - parin välein. Onneksi ystävillämme on ollut omakin koira, joten ihan vieras asia tämä koiranpissi ei ole. Mutta siitä huolimatta...

Kyläreissuumme oli kummipoikien tapaamisen lisäksi toinenkin syy; Typy pääsee helmikuussa hoitoon Keravan maisemiin, kun me omistajat suuntaamme pitkäksi viikonlopuksi Budapestiin. Pimu majoitetaan vanhaan tuttuun hoitopaikkaansa anopin ja appiukon luokse. Erotamme siis kaksikon toisistaan ja uskon, että se tekee neitokaisille vain hyvää. Tytöt kun eivät juurikaan ole olleet erossa ja tätä taitoa on treenattu liian vähän. Ja matkamme tarjoaa koko perheelle jotain; lepolomaa meille ja vanhukselle sekä aktiivilomaa pikkuneidille. Typyllä kun riittää kolmessa pojanviikarissa leikkikavereita vaikka muille jakaa ja Pimuli pääsee nauttimaan jakamattomasta huomiosta herkkuja syöden ja pitkiä päivätorkkuja ottaen.

Söikö Typy legopalikoita? Nukkuiko Pimu anopin ja appiukon peiton alla? Oliko Budapestin eläintarhassa orankeja? Näistä ja muista lomareissumme tapahtumista bloggaan helmikuussa, pysythän kuulolla!

Remonttibeagle

Mitäpä nuoruuden intoa puhkuva beagleneiti ei keksisi, kun on tylsää... Voi vaikka syödä palasen keittiön seinää, kuten Typy oli eilen tylsyyksissään tehnyt. Reikä ei ole iso (kananmunan kokoinen) mutta kyllä harmittaa! Suihkutin jyrsittyyn kohtaan välittömästi hiuslakkaa ja lisäsimme reiänpaikkauksen remonttilistallemme. Olen nimittäin valjastanut isännän remppareiskaksi ja kesällä on tarkoitus tehdä pientä pintaremonttia asuntoomme. Kotimme kaipaa kohennusta asuttuamme siinä kohta 14 vuotta ja kohennusta on tehtävä myös siksi, että Typsy on "remontoinut" asuntoamme oma-aloitteisesti ja poistanut mm. turhaksi katsomansa jalkalistoja jäkertämällä niitä palasiksi.

Olenko joskus kehunut tässä blogissa, miten vähällä olemme päässeet koirien aiheuttamista tihutöistä? Perun nyt osittain sanani, sillä Typy on tehnyt pientä tuhoa sekä asunnossamme että huonekalujen suhteen. Pimu oli pentuna ja nuorena naisena toista maata, sille kelpasi onneksi vain viherkasvit ja sähköjohdot, jotka olivat suhteellisen helposti uusittavissa. Typy haluaa järeämpää järsittävää...

Piipahdimme viikonloppuna Rajasaaressa ja siellä riitti Typylle juoksu- ja leikkikavereita. Pimukin intoutui omille tutkimusretkille ja yleensä kohtuullisen nirso (verrattuna Typsyyn!) vanhuksemme kerjäsi kuono pitkällä rusinoita, joita isännän kanssa lisäilimme glögimukeihimme. Ja kyllähän Pimuli rusinoita söi vaikka olin koirimuksille varannut evääksi koirankeksejä. Mutta kuten varmasti arvaattekin, ei nekään jääneet syömättä.

Robotin kaipuu

Vuosi 2011 starttasi rakettien räiskyessä pimeällä pakkastaivaalla. Perinteitä noudattaen vuosi vaihtui myös tinaa valaen ja maljoja nostaen. Koiraneidit saivat herkutella nakeilla ja kuivatuilla hirven kylkiluilla, nam...  Oheisesta kuvasta näette Pimun ja Typyn tinanvalannan tulokset isännän toimiessa sijaisvalajana.

Pimu ei koskaan ole ollut paukkuarka ja hiukan jännitimme, miten asian laita Typyn kohdalla on. Kun vuosi 2009 vaihtui vuoteen 2010, oli Typsy vielä niin pieni ettei se ei tainnut ymmärtää rakettien ammunnasta tuon taivaallista. Eikä meillä silloin omia paukkuja ollutkaan vaan tyydyimme ihailemaan väriloistoa ikkunoista katsellen. Kun siis suuntasimme yön pimeydessä rakettikassi kainalossa ammuntapuuhiin metsän laitaan, tarkkailin Typyä ja sen reaktioita. Perääntyä emme aikoneet vaikka hepuli olisi iskenytkin, sillä ammuntareissu oli samalla siedätyshoitoa. Huolemme osoittautui kuitenkin turhaksi. Typy hieman haukkui, kun raketit lähtivät suhahtaen kohti taivasta ja piti niitä juosta vähän karkuunkin. Saman efektin tuotti myös patojen räiskyntä ja pauke. Mutta kaiken kaikkiaan pikkubeagle näytti suhtautuvan rakettiasiaan melko rauhallisesti ja keskittyi mieluummin kiusaamaan Pimua.

Loppuviikosta luovumme hienosta joulukuusestamme, joka on siis edelleen pystyssä. Typy on syönyt muutamia koristepalloja ja karsinut kuivuneita alaoksia pois. Lisäksi kuusi on ollut mainio piilopaikka Pimua härnätessä. Silti hävikki on ollut huomattavasti pienempi kuin mihin olin varautunut. Ensi viikolla palaamme taas arkeen ja koirimukset joutuvat olemaan pidempiä päiviä keskenään kotosalla. Mutta lohduttaudun jälleen kerran ajatuksella, että kaksikko pitää toisilleen seuraa. Ja minulla riittää iltapuhdetta niiden tekosia siivoillessa. Jokohan isäntä suostuisi robotti-imurin hankintaan...

Hyvää jatkoa alkaneelle uudelle vuodelle!