Pimu ei koskaan ole ollut paukkuarka ja hiukan jännitimme, miten asian laita Typyn kohdalla on. Kun vuosi 2009 vaihtui vuoteen 2010, oli Typsy vielä niin pieni ettei se ei tainnut ymmärtää rakettien ammunnasta tuon taivaallista. Eikä meillä silloin omia paukkuja ollutkaan vaan tyydyimme ihailemaan väriloistoa ikkunoista katsellen. Kun siis suuntasimme yön pimeydessä rakettikassi kainalossa ammuntapuuhiin metsän laitaan, tarkkailin Typyä ja sen reaktioita. Perääntyä emme aikoneet vaikka hepuli olisi iskenytkin, sillä ammuntareissu oli samalla siedätyshoitoa. Huolemme osoittautui kuitenkin turhaksi. Typy hieman haukkui, kun raketit lähtivät suhahtaen kohti taivasta ja piti niitä juosta vähän karkuunkin. Saman efektin tuotti myös patojen räiskyntä ja pauke. Mutta kaiken kaikkiaan pikkubeagle näytti suhtautuvan rakettiasiaan melko rauhallisesti ja keskittyi mieluummin kiusaamaan Pimua.
Loppuviikosta luovumme hienosta joulukuusestamme, joka on siis edelleen pystyssä. Typy on syönyt muutamia koristepalloja ja karsinut kuivuneita alaoksia pois. Lisäksi kuusi on ollut mainio piilopaikka Pimua härnätessä. Silti hävikki on ollut huomattavasti pienempi kuin mihin olin varautunut. Ensi viikolla palaamme taas arkeen ja koirimukset joutuvat olemaan pidempiä päiviä keskenään kotosalla. Mutta lohduttaudun jälleen kerran ajatuksella, että kaksikko pitää toisilleen seuraa. Ja minulla riittää iltapuhdetta niiden tekosia siivoillessa. Jokohan isäntä suostuisi robotti-imurin hankintaan...
Hyvää jatkoa alkaneelle uudelle vuodelle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.