Vielä virtaa

Ei pidä aliarvioida vanhuksia!

Kun katselemme Typyn koheltamista ja toheltamista, tulee väkisinkin verrattua pikkuhirviötä meidän harmaakuonoiseen ikäneitoon. Kontrasti kaverusten kesken kun on aika suuri. Usein kuulen itseni sanovan, että Pimu on jo vanha, ei se jaksa enää riehua yhtä tohinalla kuin Typy. Juoksuaskeliakin Pimu ottaa vain, kun on sen mielestä hyvä syy. Kun se hyppää sänkyymme ottamaan päivätorkut, täytyy sen ensin ottaa vähän vauhtia, jotta voi ponnistaa itsensä petiimme.

Mitä, jos Typyä ei olisi? Pitäisimmekö silloin Pimua vanhana isokorvana, jonka askel on jo hidastunut? Tuskin. Koska Typy on todellinen vauhtihirmu ja vikkeläkinttuinen luikuri, joka ehtii kaikkialle, näyttää Pimu sen rinnalla vanhalta, melko hitaalta beaglelta.  Mutta sitähän se ei toki ole! Ikäisekseen Pimu on hyväkuntoinen ja reipas koira, joka pysyy vielä hyvin Typyn vauhdissa mukana.

Tästä kuin todistuksena oli kohtaamisemme ketun kanssa eilisellä iltalenkillä. Olimme aikeissa ylittää autotie lähellä kotipihaamme mutta toisella puolella tietä ylitysvuoroaan odottelikin kettu. Se katseli, ettei autoja tule oikealta eikä vasemmalta ja kipitti tien yli. Pysähdyin koirien kanssa noin 5 metrin päähän repolaisesta ja johan tuli tyttöihin vauhtia! Kettu kiipesi rinteen ylös ja luikahti metsään, josta se katseli meitä tovin ennen kuin jatkoi matkaansa. Pimu haukkui kuin paraskin ajokoira konsanaan ja Typy säesti kimakasti mukana. Pidin tukevassa takanojassa kaksin käsin kiinni remmeistä jottei koirimukset olisi tempaisseet itseään irti ja sännänneet ketun perään. Sellainen oli meteli ja veto, kun ketun jäljet haisivat tuoreena kaksikon neniin. Ja koska kettu oli tullut talomme suunnasta, sain loppumatkankin edetä taaksepäin nojaten.

Joten kyllä vanhuksellammekin vielä virtaa! Tuskin Pimuli kettua olisi kiinni saanut mutta hajuaisti pelaa kuin vanhalla tekijällä ja juoksuaskeitakin se otti reippaanlaisesti. Mutta nyt olikin hyvä syy!