torstai 27. tammikuuta 2011

Kevään odotusta ihanassa kaaoksessa

Kävin taas lukemassa vanhoja blogikirjoituksiani. Niissä olen kertonut mm. koirakaverusten riehakkaista leikeistä ja siitä, että Pimulle yritettiin iskostaa se, että Typyn lelut ovat Typyn leluja. Elimme myös vielä vuosi sitten siinä toivossa, että puruluut ja lelut riittävät tyydyttämään Typsyn pureskelun tarpeen.

Ja miten on asian laita nyt... Lelut ovat sopivasti sekoittuneet ja pääosinhan niitä käsittelee Typy. Riehakkaita leikkejä on silloin tällöin mutta se ei ole enää jokapäiväistä. Luita syödään miltei päivittäin, ne kelpaavat edelleen myös Pimulle. Mutta huonekalumme ja huushollimme ei siitä huolimatta ole täysin säästynyt tuhoilta, lattialistoja on kaluttu ja seiniä syöty. Eilisellä lounaslistalla oli ollut dvd-soittimeen kuuluva kaiutin. Tiistaina Typy oli repinyt lehdet syntymäpäivälahjaksi saamastani orkideasta.

Mutta niinhän se on, että koiranpennun tullessa taloon on varauduttava jonkinlaiseen hävikkiin. Typyllä tämä tuhoamisvimma taitaa vain kiihtyä, sillä pikkupentuna se keskittyi peuhaamaan Pimun kanssa ja kaikki ympärillä tapahtuva jaksoi kiinnostaa ylenpalttisesti (esim. astianpesukoneen täyttäminen, televisiosta kuuluvat äänet, sähkövatkaimella vatkaaminen). Nyt Pimu on todennut, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Vanha luppakorva ei jaksa enää joka päivä innostua painiin Typyn kanssa ja lukupiiristäkin Pimu on tainnut sanoa itsensä irti. Siksi Typy keksii muita virikkeitä Pimun seuratessa tämän kekseliään pikkukaverin toilailuja sohvalla maaten.

Menemme siis ihanassa kaaoksessa kohti kevättä. Ja kevät tuo mukanaan mökkikauden avauksen. Ilman mökkeilymahdollisuuksia olisimme nimittäin pulassa. Mökillä riittää tekemistä meille kaikille ja koirat saavat purkaa patoutuneita energioitaan mielin määrin. Emmekä beagleja olisi koskaan hankkineetkaan, jos olisimme täysin kaupunkilaisia eikä mahdollisuutta maaseudulla oleskeluun olisi. Enää kolme kuukautta pääsiäiseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.