Viime viikolla sain postia koskien adoptiotytärtäni Sogo Sogoa. Se on ollut vapaudessa reilut puoli vuotta ja on tullut aika päästää se elämään itsenäistä elämää. Tämä tarkoittaa sitä, että kuntoutuskeskus ei jatka enää Sogon tarkkailua ja myös adoptiosuhteesta on näin ollen luovuttava. Lapsi lähtee siis maailmalle ja toivon tytölle kaikkea hyvää sen loppuelämäksi! Vaikka harmittaakin, että tämä suhteemme Sogon kanssa päättyy, on selvää että vapaus on näille eläimille tärkeintä. Sepilokin kuntoutuskeskus tekee hyvää työtä auttaessaan näitä ihmisapinoita elämän alkuun ja sen jälkeen vapauttaa ne niiden luonnollisille asuinsijoille. Onnea matkaan Sogo, uskon että nautit vapaudesta!
Kun seuraan meidän beagletyttöjä, huomaan myös niistä, miten mukavaa on olla vapaa. Mökillä ollessamme kaksikko ei sisätiloissa paljoakaan viihdy, sillä siellä on mahdollisuus mennä ja tulla miten haluaa. Ei remmejä eikä kaulapantoja (lukuunottamatta nimikyltillä varustettuja heijastinpantoja karkumatkojen varalle) eikä etenkään remmin toisessa päässä komentavaa emäntää tai isäntää! Ja pidämme koirimuksia vapaana myös kaupunkioloissa aina mahdollisuuksien mukaan, läheinen koirapuisto on meille tuttu paikka.
Parin kuukauden sisällä minun tulisi päättää, haluanko adoptoida uuden orankilapsen ja kenet Sogon tilalle. Apua tarvitsee Michelle-tyttö sekä pojat Sen ja Ceria. Kenen elämää kuntoutuskeskuksessa siis jatkossa seuraan, siitä loppuvuoden blogijutuissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.