perjantai 27. toukokuuta 2011

Se on täällä taas: kesä!

Kuulin eilen radiossa sanottavan, että kesä alkaa virallisesti kesäkuun alussa. Eli muutama päivä vielä, kun kesä julistetaan virallisesti avatuksi! Kylmän, lumisen ja kiireisen talven jälkeen on aika virittäytyä kesätunnelmiin ja missäs se paremmin voisi onnistua kuin mökillä. Ensi viikolla pakkaamme taas autoon makkarat ja makuupussit, nenät vie kohti Puulan rantoja. Tällä reissulla lupaamme olla sytyttämättä lehtipaloa ja keskitymme kukkapenkkien kohentamiseen, puuliiterin täyttämiseen ja kävelyretkiin yhdessä koirimusten kanssa.

Alustavia lomasuunnitelmiakin on jo tehty. Koska oma lomani alkaa aikaisemmin kuin isännällä ja on myös kestoltaan pidempi, vietän alkulomasta aikaa isokorvien kanssa ainakin Savonrannassa. Päiväretkiä aion tehdä täällä kotimaisemissa Rajasaareen, jossa on Typylle kavereita ja Pimulle aurinkoisia kallioita, missä paistatella päivää. Hoitoreissukin on tiedossa, kun tyttöset pääsevät hääpäiväretkemme ajaksi hoitoon. Hoitopaikka löytynee sukulaisten nurkista, näin toivon sillä koirahotelliin en neitejä mielelläni laita. Elokuussa vietämme sitten yhteisen lomapätkän koko perheen voimin, arvaatte varmaan missä. Kangasniemellä. 

Odotellen siis kesää, lomaa, grillimakkaraa, saunaa, huussin tyhjentämistä, uimista, sieniretkiä, muikkujen paistamista, juhannusta, kylpytynnyrissä lillumista, punkkien poisnyppimistä, risusavottaa, veneretkiä...!  

Ja tuuletin on muuten ostettu, viime kesästä viisastuneina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.