Hälytys annettu

Kirjoitin elokuussa tässä blogissa, että meidän perheen syksyä tulee värittämään leikkausoperaatio. Operaatio koskee allekirjoittanutta ja kesäkuussa oli tiedossa, että joudun/pääsen sairaalapetiin ennen vuoden vaihdetta. Mutta minut yllätti puhelinsoitto sairaalasta jo näin alkusyksystä ja leikkaus on tosiasia parin viikon päästä. Kääk!

Koska minut avataan ja sen jälkeen kursitaan kokoon sen verran isolta alueelta, että toipumisaika on melko pitkä, on koirakaksikon lenkitykset ulkoistettava ainakin kahdeksi ensimmäiseksi toipilasviikoksi. Minulta kun on kaikenlainen riuhtominen kielletty. Ja Pimun (uskokaa pois!) ja Typyn kanssa lenkit ovat yhtä nykimistä, riuhtomista, säntäilyä ja ryntäilyä. Meidän pitääkin valjastaa sukulaiset ja ystävät apuun, sillä vaikka isäntä ulkoiluttaa koirimuksia niin usein kuin omilta arkikiireiltään ehtii, on varmistettava että Pimun ja Typyn päivittäinen kolmen ulkoilun annos täyttyy. Toki aion itsekin osallistua ulkoiluihin vointini mukaan mahdollisimman pian mutta silloinkin voin taluttaa vain Pimulia. Typyn kanssa saa mennä viipottaa joku muu, sillä pitkäsääri on vilkas (ja "vetävä") tapaus.

Apujoukot on siis hälytetty. Kalentereita on käyty läpi ja jaettu vuoroja. Aikataulutettu ulkoiluja ja pohdittu, ehtiikö isäntä sännätä kello kolmen vai neljän junaan. Kuka tulisi keskiviikko-iltana, kuka perjantaina iltapäivällä. Kaupasta on hamstrattu puruluita, jotta isokorvilla riittää päivisin puuhaa emännän maatessa sängyssä. Vielä kun keksitään keino siihen, miten pitää kaksikko pois samasta sängystä... Tikit kun eivät taida olla beaglepainien kestäviä.

Hädässä siis ystävät ja suku tunnetaan. Ja hyvin avunpyyntöön on vastattu, mistä olemme kovin kiitollisia. Enkä usko, että Pimu ja Typy pistävät ollenkaan pahakseen sitä, että lenkkikaverit ovat jonkin aikaa niitä mukavia tyyppejä. Niitä, joita ei ihan joka päivä normaalioloissa näe mutta jotka tuovat herkkuja aina tullessaan, kun nähdään.