Hajuja, hajuja... |
Mökillä oli mukavaa. Saimme runsaan saaliin kanttarelleja kotiinviemisiksi, isännän sanoin "tässähän ihan hullaantuu". En ole eläissäni kerännyt niin suurta määrää kanttarelleja mökkimetsästä ja toki tarjolla olisi ollut myös rouskuja, tatteja, haperoita ym. Koirakamut olivat tietysti mukana ja tällä reissulla Pimukin teki katomistemppuja hajujen perässä. Yleensä vanha neiti kulkee sienestäjien mukana eikä päästä heitä näköpiiristään mutta kaiketi Pimatsu tällä kertaa tuumasi, että eiköhän nuo pärjää kaksistaankin. Se hullaantui hajuista. Typy taas ajoi pariikin otteeseen joko hirveä tai peuraa, haukku kaikui kimeänä pitkin metsää ja välillä hävisi kokonaan. Typykin siis hullaantui, sorkkaeläimistä.
Tällä viikolla meidän perhe siirtyi "talviaikaan". Lomat ja vapaapäivät ovat tältä erää pidetty ja opiskelut sekä työt täyttävät taas meidän kaksijalkaisten päivät. Ilokseni olen todennut, että ainakin alku on sujunut mallikkaasti. Kotona ei ole ollut kaaosta, kun olen palannut töistä kotiin. Yritän itse parhaani mukaan tehdä lyhyempää työpäivää, jotta isokorvien ei tarvitse viettää liian pitkiä päiviä kaksistaan kotosalla. Ja taas kerran totean, että oloani ja mieltäni helpottaa tieto siitä, että Pimulla on päivisin kaveri eikä kotona tarvitse yksin kyhjöttää. Sama pätee tietysti myös Typyyn. Kyllä tytöistä on seuraa toisilleen ja olen ohjeistanut Pimun pitämään pikkuriiviötä silmällä, jottei ensi kesänä tarvitsisi taas remontoida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.