Lunta on tuprutellut pitkin viikkoa ja lisää on luvattu. Eilen kahlasimme isokorvien kanssa hangessa, minä polvia ja tytöt reisiä myöten. Mutta kivaa oli, Pimu ja Typy todella tykkäävät lumikinoksien kaivelusta ja mylläämisestä. Hieman saisi pakkanen alkaa kyllä paukkumaan, sillä muuten tuo ihanuus muuttuu loskaksi ja sohjoksi. Se taas ei ole kivaa.
Typyn kanssa taistelemme edelleen housujen pitämisestä sekä siitä, ettei niitä syödä hajalle. No, kohta viikko juoksua takana... Pimu saa nauttia tulevana sunnuntaina hieronnasta ja luulen, että se ottaa tämän tokan kerran yhtä rauhallisesti kuin ensimmäisenkin hierontasession. Emäntäkin haaveilee hieronnasta mutta vielä enemmän siitä, että tulee kevät ja voimme korkata mökkikauden auki. Tähtäimessä on vapun vietto Puulan rannalla ja laskemme jo päiviä siihen yhdessä isännän kanssa. Lupailen karvakaksikolle miltei joka päivä, että ei tässä enää montaa kuukautta mene. Yritetään jaksaa kärsivällisesti odottaa. Huomaan, että mitä lähempänä kevät on, sitä enemmän mökki pyörii jo mielessä.
Viikonloppuna on edessä jännittävä presidenttikisa, muistattehan kaikki käydä uurnilla antamassa oman äänenne. Meidän poppookin suuntaa sunnuntaina äänestämään ja koirimukset lähtevät reissulle mukaan. Tämä onkin jo rutiinia ja nätisti tytöt odottelevat koulurakennuksen pihamaalla, kun me piipahdamme äänestyskopissa. Ja reissun jälkeen onkin mukava nauttia kotona vaalikahvit ja -poronkorvat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.