Pimu joutui lauantaina tappeluun koirapuistossa. Ärhäkkä kettuterrieri kävi vanhuksen päälle, kun Pimu komensi sitä kauemmaksi takapuolestaan. Pimuli ei tykkää, että vieraat koirat härkkivät sen persauksia ja silloin pitää haukkua tunkeilija pois. Mutta tämä terrieri ei tykännyt, kun Pimu lausui äänekkään vastalauseen ja hyökkäsi Pimun kimppuun. Sitä ennen koiran omistaja oli epäillyt meille jo etukäteen, että terrieri alkaa tappelemaan ja poppoo teki lähtöä pois puistosta. Silti jostain käsittämättömästä syystä koiran emäntä kuitenkin päätti jäädä katsomaan, miten käy ja muutaman minuutin päästä sota oli syttynyt.
Meidän ikäneito pisti hyvin kampoihin ja tappeli raivolla vastaan. Pimu osaa pitää puolensa, mikä minusta on hyvä juttu. Tappeleminen taas ei ole hyvä juttu vaikka mielestäni Pimu vain puolusti itseään. Komensimme isännän kanssa Pimua irrottautumaan taistelun melskeestä ja samaa yritti tehdä terrierin omistaja, laihoin tuloksin.
Entä mitäpä teki Typy... Me omistajat emme mene koiratappeluihin väliin kuin vasta sitten, kun tilanne alkaa näyttää omien koirien kannalta liian vakavalta. Koirien pitää selvittää itse omat riitansa ja omistajien väliinmeno voi vain pahentaa tilannetta. Pimu pärjäsi matsissa hyvin muutamasta iskusta huolimatta, joten isäntä meni väliin vasta siinä vaiheessa, kun Tyyperi hyppäsi terrierin selkään ja alkoi rökittää moista tappelupukaria. Olihan se vähän epäreilua, kaksi yhtä vastaan... Mutta myönnän häpeilemättä, että olin niiiiin ylpeä Typystä! Se meni puolustamaan Pimua sillä kaveriahan ei tunnetusti jätetä.
Olen surullinen, että Pimuli vielä vanhoilla päivillään joutui tappeluun ja mielestäni ilman omaa syytään. Olen kuitenkin tyytyväinen, että isäntä on niin fiksu (paljon fiksumpi kuin minä) ja meni irrottamaan Typsyn irti terrieristä. Se varmasti ehkäisi sitä, että isommilta vahingoilta vältyttiin. Pimu ei ollut moksiskaan, kun jatkoimme puistosta matkaa kotia kohti. Olisikohan se ollut jopa hieman ylpeä itsestään... Myönnän taas häpeilemättä, että minä olin!
Hui! Pelottavaa. Onneksi tarina päättyi onnellisesti. Olen tullut siihen tulokseen että beagle on se joka asettaa rajat että miten innokasta tuttavuutta saa tehdä. Sitten jos ei totella, beagle koiramaisen ystävällisesti varoittaa että lopeta. Harvoin beaglet kuitenkaan malttiaan menettää vaan pysyvät hyvinkin rauhallisina toisten koirien kohtaamisissa. Jos beagle joutuu itseään puolustamaan, se toinen osapuoli on melko varmasti häviäjä ;)
VastaaPoista/Maissi
Kyllä Pimu tosiaan ärhäkkäästi piti puoliaan. Vaikka siis ikää on jo melkoisesti, ei vanha aikonut jäädä altavastaajaksi. Pimu ei koskaan ole aloittanut tappelua tai hyökännyt jonkun päälle. Sama pätee myös Typyyn. Tuo on ihan totta, että ensin ne varoittavat ei toivottuja-tyyppejä. Ja jos ei uskota, niin sitten häivytään pois paikalta. Mikäli ahdistelija seuraa perässä, ainakin Pimun ja Typyn askel vain kiihtyy ja välillä käännytään haukkumalla kertomaan, että etkö pönttö tajua jo! Fiksu tajuaa luovuttaa, typerys hyökkää päälle (kuten kävi lauantaina). Ja sitten hermostuu meidänkin tytöt.
VastaaPoistaMukavaa ja aurinkoista pääsiäistä teille Maissi!
Eli hyviä tyyppejä on nuo beaglet! Mietin että suomalaiset ovat aika huonoja antamaan positiivista palautetta, joten tänään teen poikkeuksen: Kiitos että jaat tarinoitasi, ne saavat huononkin päivän tuntumaan paremmalta!
VastaaPoistaHyvää pääsiäistä koko joukolle!
/Maissi
Oho! Hianosti toimittu ja selvitty hurjasta tilanteesta. Ootte kyl ihanin parivaljakko ku tiedän. Hianoja tassutteluja ja kelejä, kevät tulee, ehkä...
VastaaPoistaKiitos Maissi kauniista palautteestasi. On mukava tietää, että Pimun blogilla on uskollisia lukijoita, kuten sinä. Se motivoi minua kirjoittelemaan isokorvien seikkailuista jatkossakin.
VastaaPoistaMyrsky: kiitos kehuista, välitän ne meidän tytöille eteenpäin. Kyllä säkin olet ihan mahtavan ihana tapaus! Ja kyllä se kevät tulee, ihan varmasti. Mukavaa ja aurinkoista pääsiäistä koko teidän perheelle!
VastaaPoista