tiistai 9. heinäkuuta 2013

Beagleja moneen lähtöön

Eväät syöty, uimassa käyty, viltin päällä
lötkötelty. Nyt suuntana koti,
takana mukava Rajis-päivä!
Lähdimme viettämään aurinkoista ja likipitäen helteistä sunnuntaita Rajasaareen, sillä isokorvien piti päästä uimaan. Meressä puljaaminen virkistää kummasti! Meillä kaksijalkaisillakin oli mukavat oltavat. Uimaan emme menneet mutta olo ei ollut tukahduttavan kuuma, sillä saarella puhalsi pienoinen tuuli. Moni muukin oli koiriensa kanssa päätynyt Rajikseen ja beaglejakin nähtiin taas useampi kappale. Siitä saakin aina hupia, kun vertailemme meidän tyttöjä muihin isokorviin, joita löytyy moneen lähtöön. On rotevaa urosjötikkää, pienen siroja ruskea-valkoisia tyttöbeagleja, nuoria ja vanhoja, isokorvaisia ja isokorvaisia. Toistaiseksi Pimu on  kantanut ikääntyneimmän beaglen viittaa harteillaan, kun saaressa tavattujen rotukavereiden iästä on tullut puhe. Moni ihmettelee ja ihailee, miten Pimuli vaikuttaa niin reippaalta ja hyväkuntoiselta vaikka ikävuosia on mittarissa jo reilut 14 vuotta. Niinpä, meidän vanhuksella on hyvät geenit ja on myös pitkäikäistä sukua.

Kesälomani alku viipottaa jo takakaarteessa ja ollaan melkein maalisuoralla. Isäntä pakertaa töitä vielä elokuun puolelle ja sitä ennen minä vietän lomapäiviä Pimun ja Typyn kanssa kolmeen naiseen. Erityisiä suunnitelmia en ole vielä tehnyt. Sehän on selvää, että porukkamme yhteinen loma-aika tullaan viettämään Kangasniemellä mutta jotakin hauskaa keksin kyllä alkulomanikin ajaksi. Pyörähdämme Puulalla varmasti jo ennen elokuuta ja kaupungissakin voi viettää kivoja vapaapäiviä. Joka tapauksessa aion huilata, relata ja rentoutua keräillen voimia syksyyn. Kaikkea mukavaa ja hauskaa teille, jotka jo olette siirtyneet lomalaitumille. Perässä tullaan!  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.