Lämmintä vaan riittää, joten pakkasin torstai-iltana beaglet ja läppärin autoon ja karautin Puulan rannalle. Töitä kun voi tehdä vaikka laiturin nokasta käsin! Seurakseni mökille sain myös äitini miehensä kera isännän jäädessä etelään paiskimaan töitä. Oli kuulemma ollut vähän kummallista olla yksin kotona, kun isokorvat eivät pyörineet jaloissa. Niin, eikä tarvinnut kuunnella minun jaarittelujani... (allekirj.huom.).
|
Neiti tai Herra lumikko. |
Sen lisäksi, että saimme mökkikavereita kaksijalkaisista, riitti pihapiirissä myös nelijalkaisia kamuja. Heti torstaina mökkitielle päästyämme vastassa oli kettu. Repolainen otti jalat pikaisesti alleen, kun kaasuttelin kohti mökkiä. Metsäänhän kettuveikko juosta vilisti ja hyvä niin, ettei Typy saanut siitä minkäänlaista ajohajua. Päivittäisillä kävelylenkeillä samaisella tienpätkällä kohtasimme myös peuroja. Nekin kirmailivat karkuun, kun hoksasivat meidät ja onneksi Typyä kiinnosti sillä hetkellä enemmän pallon noutaminen kuin peurajahti. Reissun taisi kuitenkin kruunata lumikon poikanen, joka päätti lauantaina ilmestyä mökin pihalle toikkaroimaan. Sen huomasi Typykin ja eritoten Pimu, joka aikoi tehdä hyvinkin läheistä tuttavuutta pikkuotuksen kanssa. Piti ihan pannasta napata kiinni, ettei vanhus päässyt tassulla läpsimään rääpälettä. Ja Pimuli jaksoi palata viikonlopun aikana yhä uudelleen ja uudelleen pihakoivun juurella olevan aukon luokse, josta lumikko oli esiin mönkinyt.
|
Typy "kuivasi" itseään mutta Pimuhan ei vapaaehtoisesti järveen mennyt. |
Kesän ensimmäiset mustikat sekä metsämansikat on nyt maistettu. Mustikat maistuivat myös Typylle mutta Pimu ei niistä piitannut. Sen sijaan se piittasi äitini voissa käristämistä muikuista, kesän ensimmäinen muikkuannoskin on siis nautittu. Ja oli hirrmuisen hyvää! Uimassa kävimme ahkerasti, sillä vesi helli meitä 25-27 asteen lämpötiloilla koko pitkän viikonvaihteen. Pimun kannoin järveen mutta me muut menimme sinne ihan omin jaloin. Onneksi Pimu on kevyt kannettava toisin kuin Typsy, jonka kohdalla laihdutuskuuri on nyt startannut.
Kesäkuu livahti kuin varkain ja kalenterista on käännetty taas uusi lehti. Toivottavasti aurinko jaksaa lämmittää meitä tämän alkaneenkin kuun ajan ja vielä pitkälle syksyyn. Kaikille blogin ystäville heleää heinäkuuta!
Ihania, rentouttavia hetkiä kesämökillä, ja kaikkialla.
VastaaPoistaKiitos Mai! Leppoisaa ja mukavaa kesän jatkoa myös teidän poppoolle.
VastaaPoistaPimun ja Typyn emäntä