perjantai 27. syyskuuta 2013

Ilman johtolankoja

Kumpi luppakorvista on raapinut eteisen seinästä maalia? Kumpi luppakorvista on syönyt emännän mustat ballerinat? Kumpi luppakorvista on luiskauttanut läjät olohuoneen matolle? Matolle, joka pitää viedä pesulaan ja joka juuri heinäkuussa viimeksi pestiin.

Näihin kysymyksiin mietin alkuviikon aikana vastauksia, kun palasin työpäivien jälkeen kotiin. Päivät eivät olleet sen pidempi kuin normaalistikaan, joten en ymmärrä mikä tylsyyskohtaus kaveruksiin oli iskenyt. Ja kumpaan niistä vai molempiin? Typy luikki syyllisen näköisenä piiloon eteisen lipaston alle mutta se ei ole vedenpitävä todiste. Pimusta taas ei ole enää vuosikausiin nähnyt päällepäin, onko se tehnyt jotakin luvatonta vai ei. Pimu on todellinen pokerinaama. En voinut kumpaakaan siis torua, sillä mitä se jälkikäteen olisi hyödyttänyt. Enkä tiennyt syyllistä, sillä johtolankoja ei ollut juuri nimeksikään.

Huomasin tarkastellessani isokorvien rokotuskortteja, että Pimulta sekä Typyltä on mennyt rokotukset vanhaksi. Siispä ne pitää uusia ja Pimun kohdalla haluamme myös, että ikäneidolle tehdään kunnollinen terveystarkastus verikokeineen kaikkineen. Aion varata tohtorikäynnit sellaisiin ajankohtiin, että myös isäntä pääsee mukaan. Pimun kanssa kun lääkärikeikat ovat haasteellisempia enkä halua toisintoa toissa kesäiselle verilöylylle, joka on vielä hyvinkin muistissani. Ja ehkäpä myös Pimulin...

Lähikoirapuistomme remontti PITI olla valmis
syyskuun loppuun mennessä. Alkuviikosta siellä näytti
vielä tältä... pitänee siis suunnata Rajasaareen.

3 kommenttia:

  1. Oi-voi, tytöt protestoi, kun tulee syksy ja mökkeily harvenee :) Kukapa koira tuollaisista muutoksista tykkäisi. Saattaa olla, että syyllinen on eri typy kuin syyllisen näköinen ;)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hih hih, pitäsköhän meijän kutsua paikalle yksityisetsivä Jenny Cotton ja Kepponen?

    VastaaPoista
  3. Mai: näin taitaa olla. Meidän kaksikolla lienee vieroitusoireita, kun mökille ei olla enää mentykään niin usein kuin kesällä. Tylsyys iskee... Onneksi muutaman viikon päästä pääsemme vielä mökille loman viettoon. Terkkuja A&B:lle!

    M&T: kyllä tässä meikäläinen nyt apuetsiviä tarvitsisi! Omin voimin en löydä johtolangan johtolankaa... Olisi mukava saada syyllinen selville vaikken rangaistusta raaski antaakaan.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.