maanantai 4. marraskuuta 2013

Edessä hyvästit hirvipaistille, operaatio ja isot kekkerit!

Mökillä lokakuussa
syyslomaa viettäen.
Marraskuu on alkanut sateisen harmaana mutta olen viritellyt jo ensimmäiset jouluvalot sekä kotiin että työhuoneeseeni. Ne tuovat iloa ja piristystä tähän ankeuteen ja toivottavasti nuo vesisateet muuttuisivat pian lumeksi.

Saimme viikonloppuna tuloksia Pimun virtsanäytteestä ja lyhytaikainen urea-arvo oli nyt laskenut. Mahtavaa! Stressillä taisi olla osuutta asiaan, kun näyte ensimmäisen kerran otettiin. Pimuhan oli totaalisessa paniikissa  parin viikon takaisella eläinlääkärikäynnillä. Arvo on silti melko korkea ja tohtori määräsi Pimpulalle nyt verenpainelääkityksen, joka aloitetaan tänään. Kokeilemme sitä kuukauden päivät, jonka jälkeen katsotaan uudelleen maksa- ja urea-arvot. Pidän yllä suurta toivetta siitä, että lääke tepsisi ikäneitoon ja arvot eivät ainakaan nousisi nykyisistä. Lisäksi Pimun ruokavalio muutetaan vähäproteiiniseksi, joten hyvästi hirvipaistit ja grillimakkarat...

Typykin joutuu pieneen operaatioon, kun sen korvanlehteen kasvanut "syylä" poistetaan ja samalla putsataan myös hampaat. Ajattelimme lykätä syylänpoistoa siihen saakka, kunnes kevättalvella leikkautamme Typsykän. Syylä on kuitenkin viime päivinä kasvanut niin isoksi, että se on poistettava. Jännittävää, sillä Typy ei juuri ole eläinlääkärissä joutunut käymään. Mutta uimamaisterihan ei tunnetusti lääkärireissuja kammoksu ja toivottavasti tästä ensimmäisestä operaatiosta ei jää sille ikuisia traumoja, kuten Pimulle aikoinaan kävi.

Kuluva kuukausi tulee sisältämään myös suuren juhlahetken: vietämme kuun lopulla hiukan etukäteen rakkaan Pimun 15. synttäripäivää perinteisen illanvieton merkeissä. Hurjaa, että siitä tosiaan on 3. joulukuuta tasan 15 vuotta, kun Pimu ilmestyi maailmaan. Tuollaisia ikävuosia, jos mitä, on syytä juhlia!

5 kommenttia:

  1. Jee! Hyvä että Pimulla menee taas hyvin!

    VastaaPoista
  2. Aina tosiaan kannattaa juhlia ja varsinkin kun on noin hyvä syy. Onnea!

    VastaaPoista
  3. Inkku: On tosiaan mukavaa, että Pimulla menee nyt ihan mukavasti. Pissivaivakin tuntuu helpottaneen vaikka viemmekin vanhusta nyt useammin ulos. Toivottavast verenpainelääkkeestä on jotain apua ylipäätään Pimun vointiin.

    M&T: On todellakin juhlahetki, kun Pimu saavuttaa täydet 15 vuotta! Aika on rientänyt kuin varkain, vastahan Pimpula tuli meille kotiin. Nyt vaan pitäisi miettiä mieluisa lahja meidän synttärisankarille.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
  4. Vvoi että Pimu on jo vanha! Meidän Pimu eli 13 vuotiaaksi. No, terveyttä ja vieläkin pidempää ikää Pimulle!

    VastaaPoista
  5. Moikka Inkku! Pimu on tosiaan jo vanha ja emme olisi uskoneet, että se todella elää näin pitkään vaikka beagle onkin pitkäikäinen rotu. Toivottavasti se jaksaa porskuttaa vielä pitkään meidän kanssamme.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.