maanantai 25. marraskuuta 2013

Vanhusvauva ja rupikorva

Viimeksi kuluneiden parin viikon aikana Pimua on kahdesti luultu pentukoiraksi. Hah, eihän siinä voi kuin virnistää ystävällisesti ja ylpeästi todeta, että ehei, tämä beagle on joulukuun alussa 15-vuotias. Asia herättää hämmästelyä ja ihastelua siitä, miten hyväkuntoiselta meidän vanhus näyttääkään. Tottahan se, kun Pimulle sattuu parempi päivä. Silloin siitä ei välttämättä uskoisi, että ikävuosia on mittarissa jo noin paljon.

Isäntä osti ikäneidolle viime viikolla uudet valjaat. Typyn vanhat vauvavaljaat ratkeilivat ompeleistaan, joten isäntä hankki Pimulle kauniin siniset ja napakat valjaat, joissa kelpaa nyt tepastella. Typyn vanhat valjaat alkoivat myös hiukan roikkumaan Pimun yllä sillä vanhus on melkoisen hoikassa kunnossa. Niin ne vaan lihakset pikkuhiljaa surkastuvat ja läskiäkään ei Pimpulan kropasta juuri löydy. Pömppömaha kyllä pullottaa mutta se johtunee eläinlääkärin mukaan suurimmalta osin sydän- ja maksavaivoista mitä vanhalla on.

Typyn korvanlehteä koristaa mojova rupi mutta hyvältä korva muuten näyttää. Aikamoisen iso kuoppa siihen ruvesta päätellen tehtiin, jotta pahkura saatiin kokonaan pois. Kotimme vieressä sijaitseva koirapuisto on vihdoinkin "avattu" remontin jäljiltä ja siellä Typy on intoutunut muutaman kerran leikkimään vanhojen tuttujen sekä uusien puistolaisten kanssa. Typy saisi remuta puistossa enemmänkin, jotta se saisi liikuntaa. Toisten koirien kanssa juokseminen ja riehuminen on todella hyvää jumppaa.

Sunnuntaina saamme avata joulukalenterin ensimmäisen luukun ja nyt toiveissani on lunta ja pientä pakkasta mahdollisimman pian. Reipasta ja raikasta marraskuun viimeistä viikkoa kaikille PSB:n ystäville!


2 kommenttia:

  1. Istuvat valjaat on kyl tärkeet. Ei oo kiva juostajolkuttaa, jos valjaat retuavat. Joo ei.

    Te ku ootte noin nättejä tyttöjä, niin voisitte osallistua viiksihaasteeseen. Vai? Kattokaa meijän blogista. Juu.

    VastaaPoista
  2. Haaste vastaanotettu, M&T!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.