perjantai 6. joulukuuta 2013

Kaikenlaisia lahjoja

Kyllä pullotti vatsa meidän vanhalla, kun vielä tiistaina herkuttelimme kakulla Pimun synttäripäivän kunniaksi. Perinteisesti se sai myös ruuaksi yhtä sen lempiherkuista, lenkkimakkaraa. Nam! Lisäksi pitkin viikkoa ikäneito on nautiskellut lauantaina saaduista lahjoista, joten ei pääse vanhus laihtumaan... Mutta siihen ei ole tarvettakaan, niin luikku se tätä nykyä on. Kiellettyjä proteiinejakin on tainnut tulla makupalojen myötä enemmän kuin olisi sallittu mutta juhlahetkinä ei tuollaisilla stressata... Ja hei, 15 vuotta... eiköhän sitä saa jo tuossa iässä nauttia elämästä.

Keskiviikkona lunastimme Typylle luvatun syntymäpäivälahjan ja Typsyli sai hierontaa. Tutun koirahierojan saapuessa isokorvat olivat riemuissaan jälleentapaamisesta. Edelliskerrasta kun on vierähtänyt jo tovi. Pimu hääräili Typyn ympärillä, kun uimamaisteria hierottiin ja Typy nautiskeli täysin rinnoin olostaan hierontamatolla. Meidän pitkäkoipi on todella huomionkipeä ja nauttii kaikenlaisesta lääppimisestä, joten voitte uskoa, miten autuas se oli, kun hieroja kävi sen kroppaa läpi. Uusi hieronta-aika varattiin tammikuun alkupuolelle, joten tätä herkkua on siis luvassa lisää. Pimua ei valitettavasti voi enää hieroa sen lukuisten vaivojen ja kremppojen takia. Harmi mutta ammattilaisten sanaa on uskottava.

Tänään juhlitaan vuorostaan kotimaatamme. Meidän perhe viettää juhlapäivää Keravalla vieraillen ja aiomme myös hiljentyä kotiin huilaamaan ja rentoutumaan pitkän viikonlopun ajaksi. Jouluvalmistelujakin on hyvä pikkuhiljaa aloitella, joten taidan paistaa muutaman pellillisen joulutorttuja ja kirjoittaa joulukortit.  

Koko meidän poppoon puolesta toivotan kaikille blogin lukijoille sekä blogikamuille 

Hyvää Itsenäisyyspäivää!





4 kommenttia:

  1. Pieni ehdotus: Voisitko jossain vaiheessa tehdä oikein pitkän kuvapostauksen? Se olisi kiva :) Onnea Joselta Pimulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Inkku! Yritän jossain välissä kaivella kameran syövereistä kuvia ja napsia uusiakin tänne blogiin laitettavaksi. Joselle terkkuja!

      Pimun ja Typyn emäntä

      Poista
  2. Oikein kaunista, kuulasta ja herkullista itsenäisyyspäivää teille kaikille meiltä kaikilta. Ja tuplamuiskut kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Mukava oli Itsenäisyyspäivä ja vatsat oli koko poppoolla herkkuja täynnä. Leppoisaa joulun odotusta teille komeille pojille!

      Pimun ja Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.