tiistai 18. maaliskuuta 2014

Antaa ajan kulua

Enää ei meidän isokorva innostunut uimareissuista, kun viikonloppuna iski jonkin sortin takatalvi. Äähh... Minun puolestani lunta ei olisi tarvinnut enää sataa ja pakkasen tilalle olisi kelvannut reilut plussa-asteet. Mutta kaikesta huolimatta kesää kohti mennään ja lujaa, sillä maaliskuukin juoksee kohti loppusuoraa. Kivaa!

Viime päivinä olen muistellut Pimua taas tavallista useammin. Pohdin myös sitä, onko Typy yksinäinen ja leikittelen ajatuksella siitä, että Typsykälle täytyy hankkia kaveri. Beaglekaveri, tottakai. Nimivaihtoehtojakin pyörittelen päässäni ja olen niitä isännälle heittänyt. Isäntä on hangannut vastaan, kun olen väläytellyt ajatusta pikkubiigelistä. Mutta viime viikkoina olen havainnut pentumyönteisiä merkkejä ilmassa. Jatkan siis käännytystyötäni vaikkei pennun hankinta ole mitenkään ajankohtaista. Ei vielä, koska kuluva kevät vaatii isännältä suuria ponnisteluja opintojen suhteen. Ei vielä, koska saatan joutua leikkaukseen hyvinkin nopealla varoitusajalla. Eikä vielä, sillä elokuiset juhlallisuudet nielevät loputkin säästömme. Ja tärkeimpänä; ei vielä, sillä en voi pettää Pimua. Sillä siltä se tuntuisi, jos kotiimme nyt tassuttelisi uusi perheenjäsen.


2 kommenttia:

  1. Samiksii!! Mulla ja äidilläni ( mulla ainakin) on parhaillaa pentukuume. Ollaan yhdessä katseltu kuvia beaglejen pennuista ja kaikkea muuta kivaa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samiksii siis!!! Beaglenpennut on aivan ihania. Pentukuumeelta ei voi välttyä, kun näkee kuvia pikkuluppakorvista. Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.