torstai 27. maaliskuuta 2014

Koulutuskuvioita

Typy ei tuonut enää lauantai-yönä sänkyymme luista unikaveriaan, sillä se söi sen lauantain aikana. Enkä antanut Typsylle uutta pureskeltavaa, sillä paistoin meille illalliseksi pihvit siasta. En ole mikään lihojen paistajamestari, sillä se on isännän heiniä mutta herkulliset pihvit onnistuin meille käryttämään. Vaikka itse kehunkin... Isäntä palasi hyvissä voimin takaisin kotiin jättäen taakseen onnistuneen miniloman Himoksella. Sunnuntaina oli siis taas koko sakki koossa ja Typy vaati isännän jakamatonta huomiota tunkiessaan hänen syliinsä rapsuteltavaksi. Ikävähän Typsykkää oli vaivannut.

Isäntä on alkuvuoden ajan säännöllisesti kouluttanut Typyä mallikkaaseen toisten koirien ohitukseen. Remmiräyhääjästä on koulittu hienosti ohittavaa beagletyttöä ja tuloksia on todella syntynyt! Olen suorastaan hämmästynyt, miten kuluneiden kahden-kolmen kuukauden aikana Typy on sisäistänyt saamansa opit ja nyt lenkillä ollessa se ei enää räyhää jokaiselle vastaantulijalle. Ja miten tämä onnistuminen on tapahtunut? Tietysti herkkujen avulla, joita isäntä on säännöllisesti käyttänyt Typsykkää kouluttaessaan.

Olen minäkin yrittänyt antaa oman panokseni koulutuskuvioihin ja napannut taskuuni mukaan pieniä koirankeksejä ulos lähtiessä. Valitettavasti en vaan läheskään aina muista ottaa koulutusnameja mukaan. On kuitenkin hienoa havaita, että Typy, fiksuna tyttönä, käyttäytyy minunkin kanssani lenkillä ollessaan melkoisen hyvin. Mutta ehdottomasti suurin kunnia ja kiitos kuuluu isännälle, joka on Typyä ansiokkaasti ja sinnikkäästi ohjeistanut. Ihana isäntä!

Eilen näin kevään ensimmäiset leskenlehdet. Nyt voi siis sanoa, että kevät on täällä ja se tuntuu eri kivalta. Aurinkoisia päiviä onkin riittänyt ja vaarana on taas se, että Typsykkä pulahtaa kuraojiin uimaan. Pidän siis remmin lyhyenä lenkkeillessämme.  Mitenhän tämä maaliskuu hujahti näin ripeästi sillä huhtikuu huhuilee jo nurkilla. Mitä kaikkea se tuo tullessaan, siitä lisää seuraavassa kirjoitelmassani!

2 kommenttia:

  1. Äet sano että ottaskoon tuo Typyn isäntä yhen koolutettavan lissee? Mittee lie sillä tarkottanna! No toen perrään en kyllä mitenkää esmerkillisesti aena käättäävy sen kerran ku tiälä peräkorvessa sattuu joku lajitover vastaan tulemaan...
    Typy on viksu, näkkööhän sen jo piältäpäennii. Kevät tulloo ja ves´ojat lirisöö. Meelläe on naru meleko lyhyenä siltä varulta etten pulaha ojjaan. -Linnun perrään ku hyppee ni ee tiijä jos vahingossa tipahtaa vetteen.
    Terveesijä Typylle, ootellaan kessee, se on ihan kohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa vastata tuolla ihanalla murteella kommenttiisi Iivari mutta kiitos terveisistä! Isäntä voisikin vaihtaa alaa ja ryhtyä koirakouluttajaksi...

      Typyllä on vielä matkaa siihen, että siitä tulisi täydellisesti remmissä kulkeva beagle mutta ei tässä nyt mitään näyttelykelpoisuutta haetakaan. Pääasia, että sitä tolkutonta remmiräyhäämistä on saatu hiukan vähenemään.

      Aurinkoisia viikonlopun päiviä teidän poppoolle!

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.