Unikaveri

Isäntä suuntasi viikonlopun huviretkelle Keski-Suomeen, joten jäimme Typyn kanssa pitämään huushollia kaksin pystyssä. Tuttua hommaahan tämä jo on, sillä vielä viime keväänä vietimme kokonaiset viikot kolmeen tyttöön isännän majaillessa Mansessa. Niin, nyt se kolmas eli Pimu ei ole enää joukossamme mutta mukavasti olemme pärjänneet Typsyn kanssa. Ja lupasin Pimulle, että me pärjätään, aina.

Viime yöksi otin Typyn sänkyymme nukkumaan sillä eihän minulla ole sydäntä jättää sitä yksin olohuoneen puolelle. Mutta en arvannut, että Typy toisi sänkyyn hypätessään mukanaan "unilelun". Unikaverin, josta huomautin isokorvalle, että tuollaiset kamut eivät ole sängyssä sallittuja. Mutta Typy asetteli unilelunsa isännän peitolle ja kävi itse viereen makaamaan. Samalla se tuijotti vuoroin unikaveriaan, vuoroin minua. Minua epäilevä katse silmissään, peläten että pistän unilelun pois ja piiloon.

Siinä me siis pötkötimme, minä, Typy ja unilelu. Typyn puuhat pistivät hymyilyttämään enkä raaskinut ottaa unikaveria pois pitkäsäären valvovan katseen alta. Ja koska kyseinen unilelu oli hiljaista sorttia ja Typsylle selvästi tärkeä, toivotin Typylle hyvää yötä ja sammutin lampun toivoen, ettei Typy häiritsisi untani ryhtymällä syömään unileluaan. Isoa luuta, jonka se oli saanut lukukoirapalkinnoksi viimekertaisella lukuvuororeissullamme.

Otan Typykän varmasti myös ensi yönä viereeni nukkumaan. Saapa nähdä, tuoko Typy samaisen unikaverin tullessaan, kun hyppää sänkyymme. Ehkäpä se on jo iltaan mennessä syöty. Ja parempi tuo luu on unikaverina kuin lampaankorva tai kalkkunankaula...