Olin kutsunut lauantaiksi kokoon porukan naisia, jotka ovat kulkeneet reissussani mukana
vuosia. Jotkut jo yli 30 vuotta, toiset kymmenkunta vähemmän. Mutta koko sakki on ystäviä, joiden kanssa on naurettu ja itketty, jaettu elämän isot ja vähän pienemmätkin tapahtumat. Nämä
perinteiset tyttöjen illat ovat traditio ja illanvietot kulkevat nimellä tyttöjen ilta (aina ja ikuisesti) vaikka poppoon keski-ikä alkaakin olemaan jo lähempänä neljääkymppiä.
|
"Siellä ne vaan juhlii..." |
Kyseiseen traditioon kuuluu myös se, että isäntä on napannut isokorvat mukaansa ja siirtynyt takavasemmalle pois meluisan akkajoukon tieltä, kun juhlat ovat käynnistyneet. Kiitos mm. äidilleni, joka on ystävällisesti lainannut asuntoaan ja sallinut isännän viettää iltansa siellä, pois meidän naisten jaloista. Typy lähti tälläkin kertaa isännän mukaan, sillä en jaksa koko pitkää iltaa vahtia sitä. Typsykkä on varas ja kerjäläinen, joten olisin joutunut silmä kovana tarkkailemaan sen touhuja kemujen loppuun asti. Ja olen mielestäni ansainnut kerran-pari vuodessa vapaaillan karvakuonosta...
Heitimme hyvästit helmikuulle ja maistelemme jo maaliskuuta. Kevättä on ilmassa vaikka eilen satoikin räntää. Toivottavasti aurinko alkaa pian lämmittämään ja sulattaisi meren, jolloin uskaltautuisimme taas pitkästä aikaa Rajasaareen. Tuntuu, että se on tätä nykyä ainut koirapuisto, jossa Typy innostuu edes hiukan leikkimään muiden nelijalkaisten kanssa. Lähipuistossa Typy yleensä istuu hievahtamatta paikoillaan ja tuijottaa meitä omistajia viis veisaten muista koiruleista. Tai nuuhkii nenä maassa ja antaa kipakat lähdöt niille, jotka sen nuuskuttelurauhaa uskaltavat tulla häiriköimään. Joskus muinoin ajattelin, ettei koirapuistolla ole väliä mikä se on tai missä se on. Pääasian luulisi olevan se, että koira saa siellä vapaasti temmeltää ja tutustua lajitovereihinsa. Mutta kyllä sillä on väliä, ainakin meidän Typsylle.
Typy kuvassa...♡
VastaaPoistaKiitos Inkku!
PoistaTyttöjenilta, kuulostaa aivan ihanalta. Vaikka nää meidän pitkäkorvat ovat ihania, niin kyllä on hyvä joskus olla vähän aikaa erossakin.
VastaaPoistaNäin on, yksi ilta ilman isokorvaa ja sen sijaan laatuaikaa kaksijalkaisten ystävien seurassa tekee kyllä terää. Arjen keskellä pitää joskus hieman relata ilman karvakuonoa vaikka Typy onkin parasta mahdollista relausseuraa noin yleisesti ottaen. Muiskut tuulisille pojille!
PoistaRajasaari... hmm, Arttu laittoi paikan läppäkorvansa taakse ja lupasi nuuskutella Typykän jälkiä, jos uskallamme kesällä mennä saareen :) Mun seurassa Artulla tahtoo olla vieläkin vähän uhoa muita uroksia kohtaan, mutta on se rauhoittunut hurjasti siitä, kun muutimme.
VastaaPoistaTypy on liikuttavan ihana kuvassa tähyillessään... Ehkä hänellä on omat tapaamiset sitten siellä saaressa, hope so!
Ehkä siis nähdään Rajasaaressa, kun kevät on kunnolla käynnistynyt! Se on mukava paikka ja käymme siellä kesäisin ihan senkin vuoksi, että Typy pääsee siellä uimaan. Ja olemme itsekin joskus pulahtaneet mereen vaikkakin uikkareiden vaihtaminen vaatiikin hiukan säätämistä (saaressa ei ole mitään vessoja, pukukoppeja tms.)...
PoistaTypyn lempipaikkoja on sohvien selkänojat, joiden päällä se tykkää istua ja katsella ulos olohuoneen ikkunasta. Sekä meillä kotona että äitini luona, kuten kuvasta näkee.
Terkkuja ihanaiselle Artulle!