torstai 30. huhtikuuta 2015

Mökkivappu

Kevään viimeinen lukukoirailu sujui hienosti. Tätä harrastusta jatkamme Typsyn kanssa ehdottomasti myös syksyllä. Uskon, että olemme tuoneet iloa lukijoille ja hyvilläni olen seurannut, miten Typy käyttäytyy rauhallisesti ja ystävällisesti kirjastolla vierailevia kaksijalkaisia kohdatessaan. Tämä homma on ollut Typylle oikein mainiota sosiaalisten taitojen kehittämistä. Olen hyvin ylpeä sinusta, Typy!

Tuntuu vähän epätodelliselta, että talvi mennä hujahti ja olemme jo taas suuntaamassa auton nokan kohti nelostietä ja Kangasniemeä. Meidän vapunviettoon pienessä punaisessa mökissä kuuluu mm. saunomista, risusavottaa, huussin korjaamista, grillausta ja lötköttelyä sängyssä hyvä kirja kädessä. Pimun ja Nupin yhteiselle haudalle lasken kimpun kukkasia ja sytytän lyhtyyn kynttilän.

Toivotan koko meidän perheen puolesta kaikille Pienen Suuren beaglen lukijoille sekä blogikavereillemme (kotiväet mukaan lukien)



Hilpeää ja kepeää kevään juhlaa Vappua!








12 kommenttia:

  1. Jiri: Hauskaa vappua Typylle perheineen! Joko lähtee talviturkki? Minulta ei milloinkaan, ellen satu tipahtamaan laiturilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hauskaa vappua myös teille sinne kaikille!

      Uskoisin, että talviturkki lähtee tällä reissulla. Typy kun niin kovasti rakastaa tuota uimista.

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Hienoa, tekin selvisitte talvesta haasteineen. Ja vihdoin on taas niin paljon odottamanne mökkeilyn aika <3
    Typystä on syytäkin olla ylpeä. Ja pieni itsepäisyys on vaan hyväksi ;)

    Oikein mukavaa ja iloista vappua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, talvi kaikenlaisine haasteineen on takanapäin. Jalat on leikattu ja korvat hoidettu, uutta perheenjäsentä odotellaan.

      Iloista ja riemukasta vappua teille Artun kanssa toivottelee Typy kera emännän ja isännän

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar30. huhtikuuta 2015 klo 13.52

    Iloista ja kaikin puolin onnellista vappua teille kaikille!
    Miten olisi, voisikohan pikkuinenkin tulevaisuudessa osallistua Typyn kanssa lukuhetkiin? Oppisi ihan pienestä pitäen Typyn esimerkin voimin lukukoiran taidot.
    Että me täällä odotamme innolla ensimmäisiä kuvia hauvavauvasta ja Typystä yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa vappua myös teille!

      Pennun opettaminen lukukoiraksi voisi tulevaisuudessa olla hieno juttu! Kiitos ideasta. Vielä pari viikkoa niin pikkubeagle on meillä kotona!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Oekeen ilosta ja hyvvee vappua vuan teellehhii! Eekaet sielä mökkipaekalla tullunna lunta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloista vappua teille sinne lumen keskelle! Teillä on varsin talvinen kevään juhla. Viime yönä satoi Kangasniemellä lunta mutta se suli onneksi tämän päivän aikana pois.

      Typyltä muiskuterkkuja!

      Typyn emäntä

      Poista
  5. Me päätimme myös avata mökkikauden näin vapun kunniaksi. Saas nähdä päättääkö Dina heittää talviturkin. Hauskaa vappua meidänkin puolesta! :)

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvää lomaa lukukoiralle! Hienoa, että on intoa jatkaa vielä syksylläkin. Lukijoita taatusti riittää :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille teille vapputoivotuksista!

    Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.