tiistai 23. kesäkuuta 2015

Juhannuspaini

Ei jäänyt lokeille lohenrääppeitä, koska ne katosivat parempiin kuonoihin. Eikä pääjehuna kalavarkaissa toiminut Typy vaan meidän Hilpuri. Se rakastui tuohon makoisaan herkkuun niin kovasti, että putsasi rantakiveä koko juhannuksen ajan.

Juhannuskokkoa parivaljakko katseli laiturilta käsin turvallisessa seurassa isännän vanhempien sekä saaren isäntäväen kanssa. Me isännän kanssa nimittäin pääsimme katsomaan luodolla sijaitsevaa kokkoa ihan läheltä, veneestä ja teimme myös keskiyön paattiajelun saaren ympäri. Kapteenin virkaa toimitti isännän serkku. Itse en ole koskaan nähnyt Suuri-Mustaa kokonaisuudessaan, en maalta enkä mereltä, joten tämä ajelu oli minulle yksi juhannuksemme ikimuistoisista hetkistä.


Ja tästä..

näin!


Ja toki muitakin mieleenpainuvia hetkiä tallentui taas muistoihin. Sää oli odotettua parempi, sunnuntaina jopa helteinen. Typy kävi uimassa ja Hippu varasti kompostista kaalinpään. Näimme, kun rantakäärme ui rantaviivan tuntumassa ja pyydysti kaloja ohi uivasta parvesta. Välillä isokorvat pistivät painiksi ja siinä tanner tömisi, kun kaksikko yltyi riehumaan. Hirmu hienosti Typy leikkii meidän pikkuisen kanssa, varovasti ja hellästi. Lukemista, herkullista ruokaa, iloista seurustelua, raikasta juomaa, saunomista, päiväunia. Perinteinen mutta niin hyväksi todettu juhannuksenviettoreseptimme toimi taas kerran moitteettomasti.


14 kommenttia:

  1. Onni on oma sisko (tai veli), jonka kanssa voi leikkiä aina, kun mieli tekee. Ja joskus vaikkei niin kiinnostaisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, siskot ja veljet sekä hyvät kamut on parasta!

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar23. kesäkuuta 2015 klo 13.14

    Kyllä teillä olikin täydellisen ihana juhannus, kaikilla!
    Typy on fiksu ja lempeä koira. Hipulla on tuhannen taalan paikka, kun saa oppia ja ohjausta juuri Typyltä.
    Tämä tiistai vaikuttaa sään puolesta oikein kivalta. Nautitaan ja ollaan onnellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava oli meidän juhannus kaikin puolin. Aatto oli vähän viileä mutta onneksi sadetta tuli koko viikonloppuna vain parin kuuron verran.

      Hippu oppii varmasti paljon Typyltä. Ja Typyllähän oli aikoinaan ihan huikean hyvä opettaja, meidän Pimuli.

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Vaekeepa on tuosta paremmaks pistee. Kuulostaa iha huippujuhannukselle! Lie ollunna se kualimpiä isompi ku Hippu ite :D Voe nuita tyttöjä... <3
    Suloset nuo paenikuvat :)
    Oekeen mukavata viikkoo sinne ja tytöelle mukavata lomareessuva Puulalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaalinpää, solumuovia mökin terassin alta, kuivuneita kaisloja rannalta, isännän villasukka (onneksi löytyi!)... kaikenlaista Hippu keräsi mukaansa. Piti olla nopea, että ehti ottaa esim. solumuovin pois sen suusta.

      Leppoisaa ja mukavaa viikkoa teille myös!

      Typyn emäntä

      Poista
  4. Kyä näkee jo kuanojen asennosta, että on ollu huippujuhannus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli meillä kaikilla ja isokorvien peuhaamista on aina ilo katsella. Olen hyvin onnellinen, että tytöt tulevat niin mukavasti juttuun eikä Typy ole enää yksin.

      Typyn emäntä

      Poista
  5. Hipsukka herkkusuu <3 Toki lohikivi on putsattava, jos siitä vielä irtoais palanen =D
    Onpa koirilla ihanat painit, ja muutenkin lomanne kuullostaa unelmalta =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu on todellinen ja aito beagle, siis valtava herkkusuu. Kaikki kelpaa ja minkään syötäväksi kelpaavan edessä ei nyrpistellä.

      Hienosti kaverukset tosiaan painii ja Typy huomioi molskilla, että Hippu on vielä pentu.

      Isot terkut ihanalle Sir Artulle!

      Typyn emäntä

      Poista
  6. Voi tuo Hippu näyttää kyllä niin suloiselta! Ja kauniin värinenkin se on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Hipsu on kerännyt kyllä paljon ihailijoita ja ihailua tuolla kaksivärisyydellään. Beagleja kun on kaksivärisinä harvemmassa kuin tyypillistä kolmiväriä. Onhan se hyvin kaunis, pitää itsekin kehua Typyä tietenkään unohtamatta.

      Mukavaa kesäviikon jatkoa teille toivottelee Typyn emäntä

      Poista
  7. Onpas teidän pentu kasvanut! Ja oppinut selvästikin koiran tavoille, hyvä niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, Hippu on kasvanut hurjaa vauhtia. Se ei ole enää sellainen karvapallo kuin meille tullessaan oli. Olenkin sanonut, että nyt se alkaa näyttämään jo koiralta. Tapojakin on opittu, se mm. hoksaa heti missä on ruokaa ja miten haukutaan (komentaa silloin Typyä leikkimään).

      Leppoisaa päivää Typyn kollegalle toivottaa Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.