Morjens kaveri! |
Mökkiviikonloppu ystävien seurassa oli voimia antava. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesälomaa. Kaikilla oli iloinen mieli ja nauru raikui. Söimme hyvin ja kohotimme kesämaljoja kuohujuomalla. Sauna lämpeni ja Puulaankin tuli pulahdettua. Kenelläkään ei ollut mitään velvoitteita suuntaan tai toiseen. Riitti, että huolehdimme vain itsestämme. Uskon, että tämä viikonloppu oli koko naisköörille rentouttava reissu.
"Kyllähän maailmaan meteliä mahtuu, myös beaglen rähinää." |
Eilen kävimme moikkaamassa lampaita, jotka majailevat kotimme lähellä vakiolenkkireittimme varrella. Hippu on jo vanha kaveri lampaiden kanssa eikä aristele niitä. Typsykkää ei jaksa lampaat enää kiinnostaa. Ainoastaan sen verran, että Typy suojelee Hippua ja sen vuoksi lampaille pitää vähän räyhätä. Ja mitä lampaat tuumailevat haukkumisesta? Ne eivät näytä noteeraavan Typsyn möykkäämistä mitenkään. Huudat siis Typy ihan kuuroille korville.
Ruoho on lammasaitauksen takana vihreämpää. |
Varmasti oli kaikilla naisilla hauskaa, ilma sakeana naisenergiaa ; )
VastaaPoistaHipulla on vielä paljon uutta ihmeteltävää maailmassa. Mikäs on seikkaillessa, kun on Typy turvana. Kaksi onnellista koiruutta.
Kyllä nuo naisten kesken tehty jokakesäinen mökkireissu on sielun ja ruumiin virkistystä. Ollaan vaan rennosti ja syödään hyvin, saunotaan ja parannetaan maailmaa. Nyt pitääkin jättää taas herkut vähemmälle tällä viikolla...
PoistaToivon kovasti, että meidän koiruudet ovat onnellisia elämässään. Parhaamme tehdään, jotta näin olisi.
Mukavan lämmintä ja kesäistä viikkoa teille Párekin kanssa!
Typyn emäntä
Kylläpä Hippuli on kasvanna! Ompa sulosta ku Typy suojelloo Hippua lampaelta :) Lampaat näättää kyllä ihan siltä että mittee ihmettä tuo pitkäsiärinen tuossa huutaa,eehän myö tässä mittää... :)
VastaaPoistaMukavata viikojjatkoo ja pusuja nuille sulosille lammasvahille!
Hippu on kasvanut kovasti! Ei se enää ole ihan pikkuinen biigelikäärö... Typy on ottanut sellaisen suojelijan roolin itselleen. Lampaille pitää rähistä (jota se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt), myös epäilyttävän näköisille ihmisile sekä koirille. Lampaat tosiaan taisivat tuumata, että mitä tuo tuossa rähisee. Ne ovat tottuneet koiriin, sillä aitauksella näkyy usein koiria ulkoiluttajineen.
PoistaAuringonpaisteista viikon jatkoa teille toivottelee isokorvat ja emäntä
Typsykällä on siis urakkaa, kun on uusi vastuu pienestä biigelistä <3 Hienosti isosysteri hoitaa hommansa.
VastaaPoistaMukavaa, kun mökkeily jatkuu kaikkine perinteineen :) Virkistynyt ihminen jaksaa taas olla koirien käytettävissä, kun on hetken ollut omaakin aikaa. Ihanaa heinäkuun jatkoa teidän porukalle.
Kyllä, jopa uskollisimmankin koiranomistajan tulee ottaa välillä aikaa myös pelkästään itselleen. Isäntä hoitaa isokorvia hyvin, kun emäntä mökkeilee ystävien kanssa. Typy on oikein mallikas isosisko. On hauskaa seurata kaksikon yhteiseloa.
PoistaMukavaa heinäkuun jatkoa teille Artun kanssa!
Typyn emäntä