tiistai 14. heinäkuuta 2015

Röhä

Typyllä on yskä. Köhä, röhä tai peräti kennelyskä. Näin tohtori totesi, kun kävimme eilen (taas) eläinlääkärin vastaanotolla meidän isokorvan kanssa. Mökkiviikonlopun aikana Typy alkoi kakomaan limaa ja köhimään siihen malliin, että päätimme käyttää sen lääkärissä, ihan varmuuden vuoksi. Typsyllä kun ei koskaan aiemmin ole tuollaista vaivaa ollut.

Verikokeen tuloksia odotellen...

Tarkkaa diagnoosia lääkäri ei pystynyt antamaan, sillä esim. kennelyskää ei voi todeta millään testillä tai kokeella. Verikoe osoitti, että Typsyllä on tulehdusarvot hieman koholla mutta kuumetta ei ole. Ruoka maistuu ja virkeystaso on ennallaan. Joten pahasti se ei ole sairas, onneksi. Seuraavat pari viikkoa tulee ottaa rauhallisesti eikä Hipun kanssa saisi painia vauhdikkaasti. Mökillä metsässä koheltaminen pitäisi sekin nyt jättää muutamaksi viikoksi. Koirapuistoihin meillä ei ole asiaa ja jos Typyllä on kennelyskä, on se saanut tartunnan koirapuistossa. Muualla kun emme ole menneinä viikkoina vieraita koiria tavanneet. Joten olen alkanut epäilemään, onko Rajasaaren retket ollenkaan hyvä juttu.

Tietysti syytän itseäni, että Typy sairastui. Mielestäni tuo meidän ihanuus on saanut kärsiä viimeisen reilun puolen vuoden aikana aivan liikaa ja eläinlääkärireissuja on ollut aivan liian usein. Toki, jos tarttuva tauti iskee, ei omistaja taida mitään sille mahtaa. Rokotukset toki pitää pitää ajantasalla. Mutta nukun nyt yöni paremmin, kun lääkärireissu on tehty ja hoito-ohjeet saatu.

Lomani on vasta aluillaan. Seuraavaksi suuntamme isännän kanssa minimatkalle Viron Haapsaluun. Kaverikaksikko menee hoitoon anoppini ja appiukkoni luo. Siellä Typsykkä saa varmasti hyvää hoitoa ja mahdollisuuden levätä rauhassa parannellen köhäänsä. Hipulle hoitoreissu on sen elämän ensimmäinen. Arvatkaa, kumpaa jännittää hoitoon meneminen enemmän; Hippulia vai emäntää...

14 kommenttia:

  1. Kesäyskä on kurja juttu sekä koirilla että ihmisillä. Ensihoitoryhmä Partanen & Partanen 24/7 lähettää parantavia ajatuksia Typylle ja yskältä suojaavia avaruusaaltoja Hipulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ensihoitoryhmälle, parantavat ja suojaavat terveisenne on vastaanotettu täällä päässä.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Voi kurjuus. Toivottavasti Typsykkä pääsee vähemmällä kuin kaverukset Arttu ja Kalle viime talvena...
    Äläkä syytä itseäsi! Pöpöt tarttuu, jopa rokotettuihin koiriin. Tauti on vaan pikkuisen kovempi toisilla ilman rokotuksen suojaa. Mutta hyvällä hoidolla siitäkin selviätte.
    Mutta ärhäkästi tarttuva tauti on, joten Hippua jännätään, säilyykö pikkuinen terveenä <3 <3 <3

    PS: markkinoin aina näitä omia konstejani, ja jos kennelyskä äityy ärsyttäväksi, kannattaa kokeilla höyryhengitystä. Ainakin tukihoitona pahimman vaiheen yli. Keittiön tuolin ylle telttamainen viritys peitoista. Höyryävä vesiastia ja biigeli tuolin alle. Omistaja joutuu yleensä työntämään omankin päänsä höyrysaunaan, kipeäkin koira voi olla itsepäisesti tulossa pois teltasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai hoitovinkistä. Tuo höyryhengitys on kuulemma hyvä konsti yskän hoidossa. Kennelyskän voi lääkärinkin mukaan saada vaikka olisi rokotukset. Valitettavasti Hippukin hieman köhii, joten tauti on saattanut tarttua siihenkin. Toisaalta se pistää suuhunsa kaiken mahdollisen, joten jospa yskä,johtuu vain siitä. Katsellaan... mutta harmittaa kovasti, että tällainenkin pöpö iski.

      Leppoisaa viikkoa teille Artun kanssa!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Voe ruoja kuitennii! Oes tuo nyt suanna jiähä tulemata. Vaekka minkäpä sitä nuille mahtaa. Toevottavasti parannoo äkkijä eekä tartu Hippuun. Laetan tiältä paranemispusuja :)
    Mukavata reessuva teelle ja tytöelle ilosta hoetoreessuva taavvista huolimata. Ee tarvinne paljoo arvaella ketä eniten jännittää hoetoreessu... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iivari paranemisterkuista! Ne varmasti auttavat Typyä sekä Hippua, joka valitettavasti sekin on alkanut röhisemään. Mutta kuten Maille jo totesin, voi olla myös ihan harmitonta köhää.

      Hippu viihtyy varmasti hoidossa yhdessä Typyn kanssa. Emäntä saattaa murehtia niiden pärjäämistä, kun tuo tautikin on päällä. Aina sitä huolettaa vaikka tiedän että hoitopaikka on mitä parhain.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Toivottavasti röhä talttuu ja tuut pian terveeks, Typy. Ihanaa lomaa, polskutelkaa ja seikkailkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempaan päin ollaan jo menossa. Reipasta viikon jatkoa teille! Typyltä ja Hipulta isosti terkkuja.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  5. No voi Typyä, kun tuollaisen yskän on saanut. Meillä se on emännän vaiva. Onneksi paranemaan päin. Pikaista paranemista teillekin ja mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja Ekalle kovasti terkkuja.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  6. No höh, yskä on tylsä vaiva, mutta onneksi siitä yleensä toipuu nopeasti, kun vaan malttaa levätä. Ei ne rokotukset tosiaan sataprosenttisesti auta, mutta ihan erakkona eläminenkin on aika kurjaa...
    Eli pikaista toipumista ja mukavaa lomaa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se erakkona eläminen on vähän hankalaa. Koirien tulee saada tavata lajitovereitaan. Harmittaa vaan, että koirapuistoon tuodaan sairaita koiria. Nimittäin tuon yskänkin kyllä omistaja väkisinkin huomaa ja havaitsee, sen verran paha röhä se on.

      Leppoisaa heinäkuun loppua teille toivottelee kollega, Hippu ja edellä mainittujen emäntä

      Poista
  7. No voihan.. Toivottavasti menisi pian ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on jo parempaan päin, molemmilla. Mukavaa viikkoa teille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.