keskiviikko 26. elokuuta 2015

Kiitos ja anteeksi

Eilisestä povattiin tämän kesän lämpöisintä sekä myös viimeisintä hellepäivää. Siitä intoutuneena suunnistimme iltapäivällä koko poppoo Rajasaareen. Hippu leikki kovasti muiden hännänheiluttajien kanssa Typyn keskittyessä eväskassimme ja emännän vahtimiseen sekä uimiseen. Hajujakin riitti, mitä tutkia ja välillä Typsykkä jäkersi keppiä.

Eväskassivahti.

Hippu ei edelleenkään mene uimaan mutta sellainen temppu nähtiin, että se meni mereen vilvoittelemaan istuen rantaveteen. Siinä se kökötti persuus pohjassa, vettä kun oli sen verran vähän ettei Hipsukan kroppa tassuja ja peräpäätä enempää kastunut. Turkki vettyi kuitenkin sen verran, että sotku oli melkoinen, kun Hippu "vesi-istunnon" jälkeen pyrähti rantahiekalle kierimään. Koko koira oli yltä päältä hiekassa! Ja niin on nyt meidän auton takapenkkikin vaikka ennen kotiin lähtöä isäntä valeli Hippulia vedellä.

Sotkupelle.

Viikonlopun hoitoreissu Keravalla oli sujunut mukavissa merkeissä. Tytöt olivat olleet paljon ulkona ja touhunneet poikakolmikon kanssa. Hippu oli syönyt pihapensaan alle tippuneita raakoja omenoita ja molemmat isokorvat olivat laittaneet pihanurmea uusiksi kaivamalla siihen kuoppia. Poikien iltapalaksi nauttimat pensasmustikat oli pitänyt syödä sohvan sijaan pöydän ääressä. Kaksi kaveria kun hamusivat marja-apajille. Iso kiitos Keravan porukalle kärsivällisyydestä ja biigelien hyvästä hoidosta. Ja iso pahoittelu niistä pihan kuopista.

8 kommenttia:

  1. On teillä ollut mukava hellepäivä! En minäkään mene veteen, joten ymmärrän Hippu sinua täysin. Minä kastan vain tassut. Mutta ah, tuota hiekassa kierimistä. Ihanaa! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekassa kieriminen on molempien isokorvien mielestä erityisen hauskaa. Ja silloin, kun turkki on märkä... Paljon terkkuja Ekalle!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Täällä on myös uimista välttelevä, hyvä jos tassut pistän mereen. Eipä mulla ole kyllä liikoja mahdollisuuksiakaan tarjolla, kun emme ole olleet selaisessa merellisessä paikassa, jossa minut uskaltaisi vapaaksi päästää.
    Hieno päivä teillä todellakin oli. Ja tänään sitten sateleekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helteet taisi olla nyt tässä. Harmi mutta onneksi oli edes tämän verran kesäisen lämmintä. Kaikki eivät tosiaan ole uimareita. Pimukaan ei tykännyt uida mutta kun oli tarpeeksi kuuma ja sille heitti kepin veteen, suostui se hakemaan sen.

      Mukavaa viikon jatkoa teille Palvelijattaren kanssa toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  3. Seon iha oekeen ettee ihteesä veissä liäree! Ja hiekkakylypyhän se paras kylypy on :)
    Ompa ollunna ihan täävvellinen päevä teellä. Jokkaeselle jottae :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiset kylpee vedessä, toiset hiekassa... Mukava reissu meillä tosiaan oli. Eväiden syönti aiheutti vähän hankaluuksia, sillä Typy olisi halunnut osingoille. Märkä kuono vaani taukoamatta meitä.

      Reippaita pallopelipäiviä sinulle myös loppuviikoksi!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Rajasaari on niin ihana! Minä olen kotoisin Nurmijärveltä ja silloin kun siellä asui, niin tuli käytyä aina joskus Rajasaaressa. Nykyään tulee käytyä ehkä kerran vuodessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rajasaari on hieno paikka ja on Helsingin kaupungilta kiva juttu ja ele, että antavat sen osittain olla koirien käytössä. Nykypäivänä kun tuntuu, että kaikki paikat rakennetaan asuin- tai liiketaloja täyteen. Yhtä kyllä itse kaipaisin saarelle; huussia. Siis ihmisille. Mekin oleilemme saarella aina useamman tunnin, kun menemme sinne. Joskus kaipaisi vessaa... Mutta mukava paikka sekä koirille että niiden omistajille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.