keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

"Hipulle housut"-operaatio

Hipun vauva-aika on nyt virallisesti ohi. Maanantaina meidän pikkuriiviöllä alkoi juoksu. Olimme isännän kanssa jo odotelleetkin sitä saapuvaksi sillä sekä Pimulla että Typyllä eka juoksu tuli melko tarkkaan vuoden ikäisenä.

Pistin Typyn vanhat housut Hipille ylle. Ajattelin, että ostamme sille ikiomat housut seuraavalla kauppareissulla. Ei ehkä kannata, ainakaan kovin hintavia. Hilpuri veivasi pöksyt pois alle puolessa minuutissa ja alkoi käsittelemään niitä hampaillaan. Yritin uudestaan... ja uudestaan... isäntä kokeili onneaan välillä. Nauratti, kun Hippu juoksi pitkin huushollia kuin länkisäärinen lännentyttö. Kokeilu jatkui eilen huonolla menestyksellä mutta koitamme sinnikkäästi vielä onnistua operaatiossa Hipulle housut.

Hippu mökillä heinäkuussa.

Housujen puute on pienempi harmi verrattuna siihen, että Hippu ei pääse seuraavaan kolmeen viikkoon riehumaan koirapuistoon. Eikä muitakaan poikapuolisia kavereita (joita Hipun kamut Typyä lukuunottamatta kaikki ovat) pääse tapaamaan. Teemme siis pitkän pitkiä lenkkejä ja leikimme synttärilahjaksi saaduilla leluilla, joista muutama on vielä ehjinä. Typsy saa varmasti osansa Hipun energiapommeista, joita se räjäyttelee roikkumalla Tyyperin korvissa, puremalla sitä hännänpäästä ja heittäytymällä Typyn eteen lattialle selälleen räksyttäen napakasti. Voin vain ihailla Typyn kärsivällisyyttä.

Keväisin tulee kova ikävä Pimua. Muistan ne lukuisat mökkireissut, kun teimme yhdessä sienestysmatkoja metsään ja Pimu loikoili rantavarvukossa auringonpaisteesta nauttien. Itkulta ei vältytä ja isäntä lohduttelee sekä yrittää keventää tunnelmiani heittämällä esiin jonkin muiston esimerkiksi Pimun rakkaasta harrastuksesta, sontakasoissa pyörimisestä. Ne pesukerrat toki lämmöllä muistan... Tuleva kesä näyttää, saanko Hipusta sienikaverin vai viekö nenä Typyn perässä peuran tai jäniksen jäljille. Haisevat harrastukset soisin jäävän Pimun yksinoikeudeksi.

6 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar6. huhtikuuta 2016 klo 14.49

    Nopeasti on koiratytön lapsuus ohi ja alkaa nuoren aikuisen villitykset. Jännä kuulla onko siellä kasvamassa sienestys- vai metsästysseuraa teille ;) Niin tai näin, Typy ja Hipsukka ovat kumpikin valloittavia kauniita koirapersoonia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, vauva-aika on totaalisesti ohi ja edessämme astelee nuori beagleneito.

      Sienestysseura kelpaisi, kun metsällä ei käydä. Typy käy ihan itsekseen ja yksinään ajamassa peuroja. Ampua se ei vielä niitä osaa... eikä ole niin väliksikään. Metsän väki saa meidän puolesta olla rauhassa.

      Kiitos Typyn ja Hipun puolesta kehuista! Ne lämmittivät myös emännän sydäntä.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Ommellen ja kutoen koiralle -ryhmässä oli tässä taannoin kekseliäs juoksuhousuratkaisu housuja riisuvalle tytölle: kaulassa kiinni oleva haalari. Jotkut pitävät myös pikkulasten bodeja takaperin puettuna. Oikea koko löytyy mittaamalla selän pituus. Olenpa jossain ryhmässä nähnyt bodyn alla vauvan housuvaipan koiralla, jolla vuoto oli runsasta.
    Rauhallista aikuisuuden alkua teinikoiralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä!Tuollainen haalari pitäisi olla... se pysyisi varmasti paremmin Hipun päällä kuin ne pöksyt. Perehdyn tähän asiaan viikonloppuna tarkemmin.

      Haikailemme jo Puulalle. Onneksi kevät etenee kivasti!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Auts, ee oo aena mukavata olla tyttö...! Vuan niinne pienet tytöt kasvaa.Onneks nuita hoosuhommija ee oo koeratytöellä ku parj kertoo vuuessa, sano äet.
    Mökkiriemut on tuas vähä lähempänä. Toevottavasti ee Hippua ne epämiäräset läjät kiinnosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nämä housu-ajat ovat tosiaan vain muutaman kerran vuodessa. Hippu aiotaan kyllä steriloida, sillä kaksi juoksut omaavaa narttua on vähän rasittavaa yhteen huusholliin. Ja Typyn kohdalla itse päätin omin päin, että en halua sille enää yhtään leikkausta ja operaatiota, ellei ole pakko. Se on saanut niistä on täysin oman osansa.

      Hippu on huolestuttavan kiinnostunut mm. linnunläjistä... saapa nähdä, miten tässä käy.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.