perjantai 9. joulukuuta 2016

Mukavia muistoja ja anteliaita arvan ostajia

Juhlat on juhlittu ja taas mennään arjen askareita pyöritellen. Isäntä lähtee tänään viikonlopun viettoon Kuopion suuntaan. Jään siis Typsykän ja Hippalan kanssa pitämään torppaa pystyssä. Ohjelmassamme tulee olemaan joulukorttien kirjoittamista, lukemista, herkkujen popsimista, Jouluradion kuuntelua ja sohvalla rötkötystä. Lenkit vielä tuohon päälle, niin eiköhän meillä ole rentouttavan mukava viikonvaihde.

"Minun vuoroni kytätä herkkupöytää. Hippu ottaa lyhyet torkut,
sitten vaihdetaan vahtivuoroa."

Olen kiitollinen ja otettu siitä, miten avokätisesti meidän vierasjoukko osallistui pikkujouluarpajaisiin. Toki isokorville tuotiin tuliaisiakin mutta muuten ystävämme noudattivat hienosti pyyntöämme olla tuomatta meille mitään. Arvat kävivät kaupaksi, saimme kerättyä Sepilokin kuntoutuskeskukselle liki 100,-! En olisi uskonut, että rahalipas karttuisi noin isolla summalla. Eikä meistä kukaan ole lottovoittaja ja monimiljonääri. Aivan mahtava juttu. Raha on nyt tilitetty järjestölle ja esitän vielä kerran lämpimät kiitoksemme meidän ihanille vieraille. 

Pikkujoulukemut sujuivat iloisen nauravissa tunnelmissa. Hippua ihasteltiin kovasti, sillä osa vieraista ei ollut nähnyt neitokaista sitten viime vuoden kekkereiden. Typyn lukukoiraharrastus herättää aina ihastusta ja jutunjuurta. Rapsutuksia ja silittelyä riitti aamun pikkutunneille saakka. Ja tietysti tyttöset saivat myös herkkuja maistaakseen. Eteisen kynnysmatto pyöri pesukoneessa, sillä Hipsukka lirautti siihen pissit. Tyyperi rakastaa voita, joten se yritti taas kerran käydä nuolemassa keittiön pöydällä seissyttä voirasiaa. Hilpuri keskittyi samaan aikaan lautasella olevan homejuuston tavoitteluun... voi näitä meidän sankareita. Pimua muistelimme hymyssä suin enkä itkenyt. Pimu oli mahtava tyyppi ja oli taas ilo kuulla, miten paljon se jätti hyviä muistoja myös ystävillemme. 

Suomi vietti synttäreitään ja Itsenäisyyspäivänä ulkoilimme sekä lepäsimme. Katsoimme illalla telkkaria ja siellä näytettäviä juhlia. Vierasjoukossa näkyi monta ihmistä, joita katsellessani mietin, että heistä jokainen voisi lahjoittaa sata euroa orangeille tai muuhun hyväntekeväisyyteen. Ja lahjoitus tuskin tekisi juuri minkäänlaista lovea heidän rahakukkaroihinsa. Toivottavasti nämäkin juhlijat muistavat siis ainakin näin joulun alla niitä, jotka tarvitsevat apua.  

6 kommenttia:

  1. Nuoha on ollunna ku ne Putte Possun nimj´päevät. Joessa kaekilla olj nii mukavata että toevos ku oes suanna olla mukana :)
    Myöhhii niitä linnajjuhlija katottiin.Kyllä sielä paljo olj semmosija joella oes varroo lahjottee mihinkä hyväntekeväesyyteen tahhaan. Toevottavasti joolu suapi mielen ja kukkaronnyörit heltymmään. Oekeen mukavata ja rentoo viikolloppuva sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivat oli kemut. On hienoa, että saamme kootuksi ystävämme kasaan ainakin näin kerran vuodessa, koko jengin. Typpy ja Hippu ovat vallan innoissaan, koska kekkereissa saa aina herkkuja.

      Mukavaa joulun odotusta ja Iivarille mekaterkkuja meidän tytöiltä! Teillä siellä saatte varmaankin nauttia valkeasta joulusta.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar9. joulukuuta 2016 klo 21.53

    Hienoja,fiksuja ystäviä teillä, hyväsydämisiä ja anteliaita hyvän asian edessä. Linnassa juhlijat tosiaankin voisivat helposti osallistua useampaankin keräykseen - osa heistä niin tekeekin. Jotkut ovat näkyvästi mukana, mutta on niitäkin jotka eivät halua nimeään julkisuuteen ja he ovat niitä todella rikkaita. Hauskaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmaankaan moni superrikas ei tee numeroa siitä, että ottaa osaa hyväntekeväisyyteen. Eivät halua kalastella sillä julkisuutta ja sehän on hienoa. Olen vieläkin hämmentynyt, miten suosittua meidän arpajaiset olivat. Saatiin mukavasti rahaa kerätyksi.

      Leppoisaa viikon jatkoa, toivottavasti tuo pakkanen pysyisi eikä tulisi loskaa.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Pannaan tosiaan hyvä kiärtämään! Oottepa söpösii, ku köllöttelette kyljikkäin kopassa, noin mekin aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoisen harvinaista on, että isokorvat lötköttelevät yhtä aikaa samassa kaukalossa. Onneksi ehdin napata tästä tilanteesta kuvan. Ei tytöt siinä kauaa vierekkäin maanneet. Piti lähteä kerjäämään makupaloja vierailta...

      Reipasta viikkoa teille tuulisille pojille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.