torstai 13. huhtikuuta 2017

Hyvää pääsiäistä!

Kepeää Kiirastorstaita! Tästä alkaa pääsiäispyhät ja sehän tarkoittaa meidän perheessä lomaa töistä. Edessä on pitkä vapaa viikonloppu, josta nautimme ulkoillen sekä lammasta ja suklaamunia syöden. Rajasaaressakin meinaamme piipahtaa. Ohjelmassa on myös varastokopin siivous. Siellä olevat mökkikassit ja muu möksätavara on inventoitava vappua silmällä pitäen.


Tämän viikon lukukoirailut sujuivat Typsyltä hienosti vanhalla rutiinilla. Lukijoita riitti tuttuun tapaan reilusti. Lukukoiraremmistä on valitettavasti poistunut taas pari koiraa ja Typy onkin nyt lähikirjastomme lukukoirista pisimpään siellä vieraillut kuuntelija. Niin, tämäkin harrastus vaatii sitoutumista ja aina voi sattua myös jotakin yllättävää ja odottamatonta.


Hippu on muutamana menneenä päivänä tutkinut kuollutta oravaa, joka makaa tien poskessa yhden vakiolenkkireittimme varrella. Varis söi raadolta pään vaikka Hippuli häätikin raakkuvan linnun pois ruumiin kimpusta. Onneksi Hippu ei ole kiinnostunut maistamaan oravaa. Eilen se olisi kuitenkin halunnut napata oravan kintusta kiinni ja ottaa raadon mukaansa. En antanut. Jätetään ruumis rauhassa maatumaan pensaiden keskelle. 


Pieni Suuri Beagle rauhoittuu tämän kirjoitelman myötä pyhien viettoon. Niinpä toivotankin koko meidän poppoon puolesta kaikille lukijoillemme sekä plogikavereillemme ja niiden kotijoukoille 

keväistä, valoisaa ja mukavaa pääsiäistä!


5 kommenttia:

  1. Kiitos, samoin teille kaikille muiskujen kera!

    VastaaPoista
  2. Párek ja Palvelijatar14. huhtikuuta 2017 klo 12.08

    Aurinkoa,iloa ja valoa teidän pääsiäiseenne!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa pääsiäistä myös teille ja pusut tytöille! t. Eka

    VastaaPoista
  4. Oekeen ihanata ja maestuvata Piäsijjäestä teellehhii! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos pääsiäistoivotuksistanne kamut! Meillä oli eri kiva pääsiäinen!

    Typy & Hippu

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.