sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Onnea tulevalle vuodelle!

Takanamme on leppoisa ja hieno joulu. Aattona avattiin lahjapaketteja, syötiin hyvin ja löhöttiin sohvalla. Haagalaiset piipahtivat glögillä ja muille sukulaisille juteltiin perinteiset tervehdyspuhelut Savonrantaan, Malmille ja Hyvinkäälle. Tapanina saatiin vieraiksi isännän veli vaimonsa kera. Isokorvat olivat riemuissaan, kun näkivät tuttuja kasvoja pyhien aikana.

Typsykkä ja Hippuli saivat paljon joululahjoja. Niistä ne pehmeät Hippu suolisti jo aattoiltana. Juhlaillaksi varattu maksalaatikko sekä poronkorvat maistuivat tytöille erinomaisen hyvin. Lunta ei tänne etelään ole tullut. Olemme kuitenkin ahkerasti ulkoilleet asiaankuuluvissa varusteissa. Eli kumisaappaissa tai nastakengissä sekä sadeasuissa.


Nyt valmistaudumme ottamaan vastaan uuden vuoden. Tähän päättyvään vuoteen on mahtunut vaikka ja mitä. Iloa mutta välillä myös murhetta. Yhteen summaten voin kuitenkin todeta, että meillä oli hyvä ja onnellinen vuosi. Seuraavalla kerralla kerronkin, mitä meidän vuosi 2017 sisälsi ja miten vuosi vaihtui meidän huushollissa.

Välkehtivän sädehtivää vuodenvaihdetta 
ja mitä parhainta uutta vuotta 2018!


4 kommenttia:

  1. Oekeen ihanata vuuen vaehtumista ja Uutta Vuotta sinne teelle monniin muiskuin kansa! :)

    VastaaPoista
  2. Párek ja Palvelijatar1. tammikuuta 2018 klo 12.45

    Upeaa ja onnellista vuotta 2018 teille kaikille. Jatkamme ilolla bloginne seuraamista tänäkin vuonna.

    VastaaPoista
  3. Joulunne on mennyt yhtä mukavasti kuin meidänkin. Toivottavasti myös vuosi vaihtui mukavasti. Oikein ihanaa alkanutta vuotta koko perheelle!

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kaikille uuden vuoden toivotuksista. Mennyt vuosi oli hyvä, toivottavasti uusikin vähintään samanlainen. Isot terkut meiltä ja hyvää alkaneen vuoden jatkoa!

    Typy ja Hippu

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.