keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Lahjoja, lahjoja

Tulevana viikonloppuna on aihetta isoon juhlaan. Hippu täyttää neljä vuotta. Ostimme sille lahjaksi uuden nimilapun sen valjaisiin. Vanha kyltti oli jo kulunut. Nimestä sai selvää mutta ei puhelinnumerosta. Typyllä oli samanlainen mutta väritykseltään pinkki nimilappu. Hippu saa punaisen.

Hippu ei saa enää kuin pehmohampurilaisia.
Makupalat kaksijalkaisten hamppareista on
historiaa. 

Tietenkään en voinut jättää lahjahankintoja pelkästään tuohon nimikylttiin. Haksahdin ostamaan myös kaksi tarjouksessa ollutta pehmoa. Mikäli rohkenemme, annan ehkä juhlapäivänä Hipsulle peurankorvan. Pitää vaan miettiä, millaista pöperöä Hipulle loppuviikko tarjoillaan. Ettei pilata ruokakokeilua mokomalla korvalla.

Vähän jälkijättöisenä lahjana Hilpuri pääsee myös eläinlääkäriin. Taas. Siltä poistetaan hammaskiveä. Pääosin Hipun hampaat ovat hienossa kunnossa mutta muutama hammas vaatii perusteellisen rapsutuksen. Ja sitä suositteli allergiatohtorikin. Joten varasin Hipulle ajan meidän vakiolääkäriltämme Jaakolta. Turhan usein Hippua on nyt lääkärissä juoksutettu. Mutta onhan hampaat hoidettava.

Hippu löysi lenkiltä aarteen, pätkän koivupölkkyä.
Kuorta oli kiva järsiä. 


Kuvittelin jo kevään saapuneen ja etenevän kiivaasti. Mutta ei. Vielä riittää pakkasta ja vähän luntakin. Ilahduttavaa kuitenkin on, että valo alkaa vallata aamut yhä aikaisemmin. Päivä on venyttänyt pituuttaan myös illasta. Viikonloppuna pistimme viimeisetkin ulkovalot pakettiin ja odottamaan syksyä. Isännän sukset on myös aika viedä kellariin. Tilalle voinkin kantaa mökkikapsäkit, joiden tonkiminen on alkukevään parhaita hetkiä.


6 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar14. maaliskuuta 2019 klo 8.36

    Paljon, paljon onnea suloiselle Hipulle! Ja vaivatonta tulevaisuutta, ilman keljuja kremppoja. Hampaat on tärkeät, niitä todella kannattaa hoidattaa. Hippu on onnentyttö, kun hänellä on noin hyvin huolehtiva palveluskunta, joka ymmärtää myös lahjonnan tärkeyden ;) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu kiittää onnitteluista. Lauantaina juhlitaan, varsinainen synttäripäivä on sunnuntaina.

      Hampaat on tärkeä juttu ja nyt ne putsataan putipuhtaiksi. Toivottavasti Hilpu tykkää lahjoistaan. Uskon niin.

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Onnee jo etukätteen! :) Lahjat näätästää oekeen hienoelta ja on varmaan mielusija. Tellä on sielä nyt sittä isot pilleet tiijjossa. Oekeen mukavija ja ilosija juhlia! Harmi että jootuu tuola hammashoejjossa käämään. Vaekka onkaet se kyllä terveellistä itekullehhii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hippu kiittää onnitteluista. Huomenna on pienimuotoiset juhlat Hipsukan kunniaksi. Hipun hampaat on tosiaan osittain sen kuntoiset, että ne suositeltiin putsattavan. Eiköhän sekin reissu mene hienosti, Hippu on hyvin reipas tyttö.

      Hipun emäntä

      Poista
  3. Onnea Hipulle! Kivoja lahjoja on ainakin tiedossa. :)

    VastaaPoista
  4. Hippu kiittää onnitteluista ja lähettää teidän laumalle terveisiä. Arvelen, että nuo pehmot on sille kovin mieluisia.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.