perjantai 5. huhtikuuta 2019

Ruokalista ja eka mökkireissu lyöty lukkoon

Tulppaanit ja krookukset nousevat ylös hurjaa vauhtia naapuritalon aurinkoisessa päädyssä. Leskenlehtiä olemme nähneet lisää. Typy rakasti lotrata ojissa heti, kun olivat sulia. Hippukin uskaltautui viime kesänä kokeilemaan ojaläträystä. Tällä viikolla kun olemme ulkoilleet, se on käynyt jo kahtena päivänä lääräämässä ojissa. Hymyilin ikävän kyyneleet silmissä Hilpun touhuille. Kaikenlaisia koiruuksia rakas isosisko Hipsukalle opetti.

Kuivassa heinässä myllääminen on yhtä kivaa
kuin lumessa kieriminen. 

Viimeisenä ruokakokeilussa ollut hirviruoka (purkista) ei sopinut Hipulle. Sen vatsa ei tykännyt kyseisestä ruuasta ja asia ilmeni samalla tavoin kuin jänisruuan kohdalla. Ruokakokeilu on nyt päättynyt. Testasimme seitsemää löytämäämme märkäruokaa, purkista tai pötkylästä makkarana. Näistä kaksi ei käy Hipsulle ollenkaan. Myös kengurun kohdalla ei ole täyttä varmuutta sen sopivuudesta. Hipulla oli hiukan mahavaivoja kengurukokeilun aikana mutta johtuiko se matolääkkeestä vai ruuasta, emme osaa sanoa. Todennäköisesti emme kokeile enää toistamiseen kengurua vaan pysymme hyviksi havaituissa pöperöissä, allergianappuloiden lisäksi.

Riista- ja hevosruokia, jotka olisivat edes suurelta osin kotimaisia, on koiralle liki mahdotonta löytää. Ehkäpä raakaruokana mutta Hippu ei barffaa. Tämä hiukan harmittaa mutta pääasia on, että olemme löytäneet Hipsukan vatsalle sopivia ruokia. Ja jälkiviisaana voi taas hetken aikaa ruoskia itseään siitä, ettemme älynneet alkaa selvittämään näitä ruokaongelmia jo aiemmin.


Kevät etenee ja olemme tehneet jo kesälomasuunnitelmia. Ja miettineet, milloin avaamme mökkikauden. Isännän töistä johtuen emme pääse mökille vielä vappunakaan. Mutta sen jälkeen teemme viikonloppuvisiitin Kangasniemelle. Talven jäljiltä olisi mukavaa, että mökillä voisi viipyä hiukan pidempään kuin pari yötä. Erinäköistä hommaa kun riittää, jotta mökki saadaan taas käyttökuntoon. Mutta kevät ovat valoisaa aikaa ja möksä lämpenee toukokuussa nopeammin kuin lokakuussa, jotta tarkenee nukkua. Siis vielä reilu kuukausi ja sitten vietämme perjantai-iltaa katsellen kaunista Puulaa. 

6 kommenttia:

  1. Hyvä, kun ruokajuttu on nyt ratkaistu, Hippunen. Meillä syödään Country Game -muonaa, siinä on ankkaa ja jänistä, ei yhtään kanaa, jolle Myrsky on allerginen. Joo.
    Teil on hyvät möksäsuunnitelmat toukokuulle, kiva päästä myllästään pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on löydetty Hipsulle sopivat murkinat. Ollaan tyytyväisiä ja Hippulin vatsa voi hyvin.

      Odottelemme jo kovasti mökille pääsyä. Mitähän kaikkea mielenkiintoista Hippu löytääkään sieltä talven jäljiltä. Kevät on mökkeilyssä parasta aikaa.

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Tilannehan on kuitenkin hyvä, kun on löytynyt useampikin ruoka, joka Hipun vatsalle sopii. Jotkut koirat syövät pelkästään eläinlääkärikeskuksista saatavaa nappulaa... ja pärjäävät hyvin. Ihminen haluaa tarjota rakkaalle koiralleen erilaisia herkkuja, ja kuvittelee yhden ja saman ruokalajin varassa elävän koiran onnettomaksi. Niin ei kuitenkaan ole. Toisin kuin ihminen, koira ja yleensä eläimet syövät pysyäkseen hengissä eikä saadakseen herkkuja. Ihminen totuttaa lemmikin erilaisiin tuotteisiin ja pianhan se tottuu niitä 'kerjäämään'. On kasvattajia, jotka eivät anna koirilleen mitään muuta kuin hyväksi havaitsemaansa nappulaa.
    Aurinkoisia ja onnellisia päiviä teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, meillä on hyvä tilanne Hipun ruokahommien suhteen. Kokeilujen tuloksena löydettiin sille muitakin sopivia ruokia kuin allergianappulat. Ja verkkokaupasta löytyi kyseisiä nappuloita isommassa säkissä kuin eläinlääkäriasemalta. Säästämme siinä hiukan rahaa, kun tilataan ne sieltä.

      Hippu ei ole ronkeli ja söisi pelkkiä nappuloita. Se ei kaipaile mitään muuta, edes herkkupaloina. Eikä tuo ole yhtään näyttänyt kärsivän vaikkei ruokavalion muutoksen alettua saanut ensimmäisinä viikkona muuta kuin nappuloita. Kuitenkin itse haluan antaa sille hiukan vaihtelua pehmeän ruuan muodossa. Etenkin nyt, kun sopivia sapukoita löytyi.

      Keväisen mukavaa alkanutta viikkoa teille!

      Hipun emäntä

      Poista
  3. Mukava kuulla, että vatsalle sopivaa ruokaa on löytynyt. Se varmasti parantaa elämän laatua entisestään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tämä uusi ruokavalio on tuonut paljon hyvinvointia Hipulle. Harmittaa, kun ei aikaisemmin tätä tajuttu. Että sillä on ihan oikeasti vatsassa vikaa ja ruuan on oltava tiettyjä laatuja. Jälkiviisaus on toki turhaa. Onneksi nyt päätimme viedä sen kunnollisiin ja tarkkoihin tutkimuksiin, joissa tilanne selvisi.

      Mukavaa viikonloppua teille!

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.