tiistai 30. huhtikuuta 2019

Vapputervehdys!

Kevään juhla vappu on täällä. Hippu on jatkanut aloittamaansa ojalotrauskautta. Mielenkiintoisia luontoilmiöitä on runsaasti sekä maassa että ilmassa. Hilpua kiinnostaa katsella etenkin sinisorsaurosten keväisiä parinetsintätaistoja. 

Vappupallo on hankittu. Isäntä hankki sen jo syntymäpäiväkseni. Sima odottaa juojiaan. Hipsulle on vappuherkuksi peurankorvia. Tätä vappuaattoa suuntaamme viettämään isännän vanhempien luokse, kunhan päivän työt on tehty.

Koko meidän pesue toivottaa kaikille Teille alla olevan runon myötä

🎈 hauskaa ja iloista vappua!




Vappu


Jo kevään kulta-päivynen säteilee korkealla;

Jo lirittääpi leivonen nyt taivaan kannen alla;

Jo peipot puissa tirkuttaa, ja teeret, kyhkyt kukertaa.


Oi, kuulepas, kuin kajahtaa nyt laulu ihmistenki!

Sen riemulaulun vaikuttaa myös toivon raitis henki:

Kevättä tervehtämään jo nyt riemuin rientää nuoriso.


Kas tuossa joukko seisahtuu, ja riuku viirinensä

Ja kiehkuroineen kohouu jo heidän keskellensä,

Ja ”hurraa, hurraa” raikuupi niin että kummut kaikuupi.


Nyt pallot, kiekot kieppuvat ylt’ympärinsä viirin,

Ja pojat, neidot iloisat tekevät leikki-piirin:

Nyt hypätään ja hyöritään, nyt lauletaan ja pyöritään.


”Luojalle kiitos! Toukokuun Ens’ päiv’ on tullut – Vappu!”

Niin virkkaa lehvät viiripuun, niin joka lippu, lappu.

Nää riemun, toivon sanaset myös lausuu ihmis-sydämet.


Olli Wuorinen

4 kommenttia:

  1. Iloista vappua teille kaikille! Hieno on runo ja kaunis kuva suloisesta Hilpurista.

    VastaaPoista
  2. Ilosta ja maukasta Vappua teille kaikille!

    VastaaPoista
  3. Lämpimät kiitokset vapputerkuistanne Párek, Tuulinen kolmikko ja Lucy-neiti ja Roni-herra. Meillä oli iloinen vappu ja nyt on taas palattu arkeen. Toivottavasti myös teillä kaikilla oli mukava kevään juhla.

    Hippu lähettää isot terveiset ja toivotamme takatalvesta huolimatta kivaa viikonvaihdetta.

    Hipun emäntä

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.