perjantai 17. huhtikuuta 2020

Myöhäislumet

Tämän viikon puolivälissä heitti tänne etelään lunta. Sitä sateli parina päivänä enemmän kuin koko menneenä talvena yhteensä. Isokorvat nauttivat lenkeillä, kun saivat työntää kuononsa valkeaan maahan. Kovin hyviä hajuja lumen alta näytti paljastuvan. Tänään maa on taas sula. Paikka paikoin vihertää. Hyvä näin. Enää ei talven tarvitse tulla edes näyttäytymään.

Olemme pysyneet terveinä. Toivottavasti sinäkin, hyvä lukija. Pääsiäistä vietimme leppoisasti kotimaisemissa. Hippu ja Myttö saivat lauantaina leikkiseuraa Escosta ja Risusta, tuosta mainiosta herrakaksikosta. Isännän veljen ja hänen vaimonsa koirat ovat mieluisia vieraita ja nelikko tulee mainiosti toimeen keskenään. Eritoten Myttönen oli aivan haltioissaan, kun pojat saapuivat kyläilemään. Ne kun ovat ainoat koiravieraat, joita meillä käy.


Uudenmaan raja on taas auki. Se tarkoittaa sitä, että jossakin vaiheessa kuluvaa kuuta suuntaamme mökille Puulalle. Eihän sitä kaikki hyvänä asiana pidä. Mutta näin aiomme tehdä. Mökkiä on mentävä talven jäljiltä edes katsomaan, onko se pysynyt tolpillaan vahingoittumatta.

Meillä on varsin selvät suunnitelmat mitä tulee Etelä-Savoon reissaamiseen: kaupassa käydään täällä etelässä. Matkalla ei pysähdytä kahvittelemaan kuin pysähdyslevikkeelle, omasta termospullosta sumpit nauttien. Möksävanhus sijaitsee keskellä metsää. Naapureista meidän ei tarvitse välittää, sillä niitä ei ole. Tai lähin sellaiseksi luokiteltava on kilometrin päässä. Joten olemme oman laumamme lisäksi tekemisissä korkeintaan metsän elukoiden kanssa. Ja nekin pihapiiristä häätää meidän tomera ja ihastuttava beaglevahtikoirakaksikko.

8 kommenttia:

  1. Terveinä ollaan onnistuttu pysyttelemään. Hienoa, että tekin voitte kaikki hyvin.
    Hauskaa, että teidän kaunottaret Hippu ja Myttö saivat herrakoiravieraita. Kyllä varmasti meni pojiltakin pää sekaisin viehkossa seurassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olette terveinä. Kyllä miesvierailla meni hiukan päät sekaisin. Etenkin Risu on kovin ihastunut meidän likkoihin. Kivaa oli nelikolla ja toivottavasti näemme herroja taas pian.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Vähän myöhässä tuli teille lumet! Kävivät vain näytillä, että tällaistakin olisi voinut olla.
    Tuskinpa tuolla teidän mökkeilysuunnitelmalla aiheutatte suurta harmia mökkipaikkakunnallenne. Jos pysyy omissa oloissaan, niin ei siitä lie vahinkoa kenellekään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin kevään alkuun lumi kävi vielä näyttäytymässä. Toivottavasti palaa seuraavan kerran maisemiin vaikkapa marraskuussa.

      Omissa oloissamme aiotaan möksällä pysyä. Kuten aina ennenkin. Kesällä saamme sitten toivottavasti taas vieraita meitä moikkaamaan. Ja pääsemme kiertelemään kirkonkylän putiikit yms.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Tervennä ollaan tiälläe oltu. Aenahhii vielä.
    Kylläpä on tytöellä sielä lystijä ollunna ku on vieraetahhii käännä ja lunta piässynnä haestelemmaan :) Onneks ies tuon verran sitä teelle tulj ennenku kokonaan kesäks kiäntyy sielä.
    Terveöttä teelle eelleenni ja mukavata mökkireessun ootusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, hienoa, kiva kuulla että olette pysyneet terveinä. Mytön puolesta iloitsin kyllä kovasti, että lumi kävi näyttäytymässä. Toivottavasti ensi talvi on erilaisempi kuin tuo mennyt, joka sisälsi aivan liikaa vesisateita.

      Eiköhän me kohtapuoliin mökille suunnata. Ihanaa päästä sinne. Toivottavasti möksävanhus on ehjä ja kunnossa.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  4. Kivat suunnitelmat, kohti kevättä, ilman lunta, mennään. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät etenee ja kesäkin lähestyy. Lunta ei kaivata kuin vasta marraskuulle. Tai ainakin valkea joulu olisi mukava. Toivottavasti pysytään kaikki terveinä ja kesällä olisi jo enemmän normaalia tämä elo.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.