sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Synttärijuhlaa mökille pääsyä jo odotellen

Oikein mukavaa koiranpäivää kaikille meidän karvakamuille 💗 huhtikuussa on monta juhlan aihetta koiranpäivän lisäksi. Vappuun on viikko ja tänä kohta päättyvänä viikonloppuna olemme viettäneet minun syntymäpäivääni. Sain hienoja lahjoja ja ilmapalloja isännältä, Hipulta ja Mytöltä 😍 myös lähisuku sekä ystäväni ovat minua muistaneet ja se lämmittää sydäntäni. 

Vaikka koronatautiluvut huitelevat edelleen melko huipussaan, on elämä alkanut olemaan normaalimpaa. Melkein sitä tuttua vanhaa, mitä se oli pari vuotta sitten. Tästä osoituksena se, että piiiitkästä aikaa kävin perjantaina ystäväni kanssa kuuntelemassa livemusiikkia, jota esitti Timo Kotipelto. Eilen kävimme isännän kanssa syömässä ravintolassa ja tämän juhlaviikonvaihteen kruunaa tänään Nightwish, jota menemme pääkaupunkiin katsomaan. Onpa hienoa, että voi taas vapaammin liikkua, olla ja nähdä kaikkea mukavaa. 

Pääsiäisenä nautittiin parvekkeella auringosta.

Pääsiäisen vietimme pääosin kotosalla. Pyhinä teimme pitkiä lenkkejä ja otimme rennosti huilaten. Sunnuntaina piipahdimme Keravalla nauttimassa synttärikakkua kummipoikani täyttäessä vuosia. On hienoa todeta hänestä kasvaneen reippaan ja hyväkäytöksisen miehenalun. Hilpuri ja Myttöskä jätettiin kotiin, sillä likat olisivat Patun kanssa laittaneet koko huushollin sekaisin. Patu tervehti meitä suurella ilolla ja lupasin pikkuherralle, että pian tuomme Hipun ja Mytön kyläilemään myös. 

Koirapuiston vahtikaksikko.

Nastakengät on pakattu odottamaan ensi talvea. Toppatakkeja on pesty pois kesänuttujen tieltä. Mutta Kangasniemellä on vielä paljon lunta ja järvi jäässä. Meillä on kova tahto päästä parin viikon päästä avaamaan tämän vuoden mökkikausi. Pitäkää tassut ja peukut pystyssä, että se onnistuisi! Jotta mökille pääsy olisi äitienpäivän tienoolla mahdollista, se vaatii plussan puolella olevia öitä, päivisin aurinkoa ja hieman myös vesisateita. Lumi ei meitä haittaa mutta heikkojen jäiden aikaan emme mökkeilemään vielä lähde. 

Niin, huhtikuu on loppukaarteessa. Ensi viikolla käymme Hipun kanssa kotikirjastossa lukukoirailemassa. Se on kevään viimeinen kirjastokeikka siellä, sillä lukukoirat jäävät kesälomille toukokuun alussa. Naapurikirjastoon menemme vielä toukokuun puolella. Miten vietämme vappua ja kuinka sujui Hipun kuuntelukeikka kirjastolla, näistä kerron seuraavalla kerralla 😀

6 kommenttia:

  1. Onnea syntymäpäivän johdosta! :)
    Mukavaa, että olette päässeet kivoille keikoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja aurinkoista tulevaa toukokuuta!

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  2. Oekeen paljo onnee synttärj´sankarille! :) <3
    Ja äet olj katteovesta kukertavankirjavana ku lukj että Kotipeltoo on sielä oltu kuuntelemassa!:D Seon vanittanna sitä yhtä kaavvan ku Kotipelto on laalanna.
    Kyllä kaet sitä suapi talavivermeet jo syrjemmälle pistee. Lämmintä on ollunna.
    Toevotaan kovasti tassut ja peokalot pystyssä että piäsettä mökkikaavven aakasemmaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset Iivari! Kotipelto lauloi oikein mallikkaasti ja työnnäydyin sen verran juttusille pyytääkseni yhteiskuvaan. Ja sehän passasi esiintyjälle. Nightwish oli myös loistava sunnuntaina.

      Jännitämme, lähteekö Puulasta jäät viikon sisään. Toivotaan sitä kyllä kovasti.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista
  3. Toivottavasti pääsette ensi viikolla mökkeilemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin toivotaan täälläkin. Nyt vaan lämpötilat nousuun ja väliin vähän vettä, niin mökkikausi päästäisiin jo viikon päästä avaamaan.

      Hipun ja Mytön emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.