Kotiinpaluu

Pieni lomareissu on taakse jätettyä elämää ja palasimme koko konkkaronkka
maanantai-iltana kotiin. Me isäntäväki nautimme pitkistä yöunista ja notkuvista ruokapöydistä. Teimme myös ostoksia, jotka sisälsivät tietysti runsaasti tuliaisia beagleneideille. Ja kyllä makkarapaketti tekikin kauppansa! Toki osa tuliaisista on vielä säästössä myöhempiä herkutteluhetkiä varten.

Pimu oli varmasti oloonsa hyvin tyytyväinen tutussa hoitopaikassa ollessaan. Sai nukkua rauhassa, syödä itse kaikki makupalat ja rapsutuksia taisi sadella. Typy oli pois areenalta, joten estradi oli siis Pimun. Ikävä ei tainnut vanhaa patua vaivata vaikka häntä heiluen se meidät ottikin vastaan, kun haimme sen kotiin.

                

Typyn hoitosuunnittelmiin tuli viime hetken muutos, josta emäntä ei kyllä suuremmissa määrin ollut iloinen (= sain raivarit). Mutta koska vaihtoehtoja ei juuri ollut, oli tyydyttävä hoitopaikan vaihtumiseen. Hyvin Typsykkä oli pärjännyt vaikka ympäristö olikin täysin vieras. Lisäksi hoitopaikassa oli toinen koira. Mutta leikit oli saatu pystyyn ja Typy palasi kotiin uupuneena kaikesta riehumisesta. Aistin kyllä, että Typy oli hieman säikähtäneen ja alakuloisen oloinen. Ensimmäinen hoitoreissu ei siis tainnut olla kiva kokemus, vaikka koira olikin saanut hyvää hoitoa. Mutta kyllä me pikkuhiljaa toivumme tästä kokemuksesta, sekä Typy että minä. 

Ps. Sain eilen iloisia uutisia koskien adoptiotytärtäni Sogo-Sogoa. Sogo on kasvanut hurjasti ja oppinut elämässä selviytymisen taitoja. Siispä on koittanut aika päästää se kuntoutuskeskuksen hoivista tutustumaan suureen maailmaan. Uskon, että tyttö pärjää mainiosti ja jään odottamaan uutisia sen sopeutumisesta takaisin luontoon, Sogon kotiin.

Beaglesirkuksessa väliaika

Lähipäivinä on Pimulla ja Typyllä tiedossa jännittäviä hetkiä. Isäntäväki päätti lähteä pienelle virkistysmatkalle ja koirimukset jätetään tylysti rannalle ruikuttamaan, kirjaimellisesti. Mielenkiintoisen tästä reissusta tekee se, että Typy joutuu/pääsee elämänsä ekaa kertaa yökylään ja vieläpä ilman Pimua. Eikä Pimukaan ole hoidossa ollut Typyn tulon jälkeen. Luulen, että Pimulle tämä hoitoreissu on lomaa siinä missä meille omistajillekin. Kerrankin saa kaiken huomion itselleen, voi nukkua rauhassa, herkkuja ei tarvitse jakaa ja ulkonakin voi painimisen sijaan keskittyä lumikasojen haisteluun. Mitä elämää!

Itse odotan innolla pientä hengähdystaukoa tästä koirashowsta, joka meillä on pyörinyt täysillä joulukuun 18. päivästä alkaen. Kuten Pimukin hoitopaikassaan, mekin saamme syödä rauhassa, nukkua niin pitkään kuin haluamme ja pissilätäköiden siivoamisen hoitaa parin päivän ajan joku muu. Ja tämän pienen hengähdystauon jälkeen jaksaa taas paremmin pyörittää beaglesirkusta.

Tuleeko emännälle ihan karsea ikävä vanhaa höppänää sekä pientä monsteria? Miten Pimu pärjäsi hoidossa, tuliko uni silmään ilman Typyä? Söikö Typy hoitopaikassa tuikkukynttilöitä, kuten kotona? Näistä ensi kerralla...

Koirien Aira Samulin

Sain eilen kuulla, että Pimun äiti oli täyttänyt tämän kuun alussa kunnioitettavat 16 vuotta. Makkaranmakuiset onnittelut Dinolle näin jälkikäteen! Beaglethan ovat tunnetusti pitkäikäisiä ja olen kirjoittanut tänne blogiinkin 18-vuotiaasta beaglevanhuksesta. Odotettavissa siis on, että meidänkin isokorvat elävät pitkän elämän. Ainakin toivon niin sydämeni pohjasta.

Joskus kuulemme hämmästelyä siitä, että Pimu on niin hyväkuntoinen ikäänsä nähden. Ja niinhän se on. Toki pienen laihiksen voisi pistää päälle, jotta kilo - pari saataisiin painoa pois (ei tekisi emännällekään pahaa...). Mutta kaiken kaikkiaan Pimu on varsin reipas ja terhakka, josta otan suuren kunnian meille omistajille. Vaikka beaglet ovat kerjääjiä ja herkkusuita, olemme pystyneet pitämään ahmatin aisoissa. Ruoassa ja herkkupaloissa on iänkaikkinen säännöstely päällä ja ihmisten herkkuja ei meidän koirat saa. En kuitenkaan laske tähän kategoriaan mukaan grillimakkaraa ja lihapullia, joita juhlahetkinä Pimullekin tarjotaan...

Jotta Pimu pysyy jatkossakin hyväkuntoisena vanhana neitinä, on liikunta herkkusääntelyn ohella kaiken  A ja O. Lenkkien määrät ja pituudet pysyvät tulevaisuudessakin samana vaikka ikää tulee lisää. Nykyään ulkoilu on "tehokkaampaakin", Typy pitää siitä huolen haastaessaan Pimun toistuvasti painimatsiin tai juoksukilpailuun. Ja miksi edes pitäisi oikoa vanhoja reittejä, kun koira jaksaa kulkea ulkona tuntikaupalla ja tassut nousevat entiseen malliin. Liikunta on tärkeää myös ikääntyvälle koiralle ja silloinkin, vaikka kintuissa olisi jo vähän kremppaa. Nivelissä pitää olla liikettä, paikalleen jämähtäminen ei auta tilannetta yhtään. Sama pätee tietysti meihin kaksijalkaisiinkin, ajatelkaapa vaikka valtakunnan nimikkovanhusta ja hänen tanssiuraansa.

Vanhuus ei tule yksin meille kenellekään. Toivon itse olevani Pimun ikäisenä (eli noin 78-vuotiaana ihmisen iässä) yhtä vetreässä kunnossa kuin Pimu nyt on. Tämän toiveeni yritän muistaa, kun herkkukipot ladataan kohta täyteen illan olympialätkän kisastudiota varten...

Mitaleista viis kunhan popcorneja riittää!

Monessa kodissa on varmasti näinä päivinä kisakatsomot pystyssä olympialaisten vuoksi. Kisathan on menneet suomalaisilta päin honkia, taitaa Peetu Piiroisen hopea jäädä ainoaksi mitaliksi. Ellei sitten yhdistetyn miehet yllätä, toivotaan niin!

Ja meillähän seurataan myös kisoja suurella mielenkiinnolla. Isäntä totesi eilen Typylle, että nämä ovat sen ekat olympiakisat mutta Pimu taas on jo vanha konkari kisojen suhteen. Se on ehtinyt nähdä monet kilvoittelut vaikka en tiedä miten innokas penkkiurheilija Pimu loppujen lopuksi on. Luulen, että sitä kiinnostaa eniten kisakatsomomme tarjoilut. Mikäs sen mukavampaa kuin elää toivossa, että pari popcornia tipahtaisi myös omaan suuhun. Typy säestää hyvänä kakkosena ja hamuilee lerppuhuulillaan poppari- ja perunalastukippoja.

Toki Pimu ihmettelee välillä urheiluhurmoksen aiheuttamia reaktioita. Eilen se katseli pää kallellaan, kun emäntä piteli silmiä kiinni ja sormia korvissa, kun Harri Olli hyppäsi vikaa hyppyään joukkuemäessä. Isäntä seisoi hermostuneena sohvan edessä ja tuskanhuuto kiiri ilmoille, kun Ollin hyppy ei riittänyt pronssille saakka. Pimu taisi luulla, että nyt on joku hätänä. Tai ehkä se ihmetteli, että onko nuo kaksijalkaiset seonneet. Ja sitten kuono kääntyikin taas kohti herkkulaareja. Voi kun vanha neitokaisemme tietäisi, että vielä on kisoja (ja kisatarjoiluja) jäljellä. Se olisi varmasti Pimulle paras olympiauutinen!

Havaintoja hajumaailmasta, vessapaperista ja porkkanoista

Selvisin viikonlopusta ilman itkua mutta hampaita kiristelin muutamaan otteeseen. Typyllä kun tahtoo pissit lirahtaa vähän minne sattuu ja pyykkikone jylläsikin taas pesuohjelma toisensa perään. Meidän huushollissa myös talous- ja vessapaperin kulutus on tällä hetkellä suurperheen luokkaa. Kaiken kaikkiaan vietin kuitenkin rentouttavan viikonlopun, joka sisälsi runsaasti ulkoilua ja lepäilyä beaglet kainalossa.

Viime päivinä olen tehnyt uusia havaintoja koiristamme. Typyllä on hajuaisti alkanut terästymään ja kehittymään. Se kulkee hyvin paljon nenä kiinni maassa ja hajumaailma valtaa yhä enemmän sen ajatusmaailmaa. Kohta se on varmaankin samanlainen "kuuro" kuin Pimu; kun ollaan ulkona, ei nähdä eikä kuulla mitään. Nenä vie... Kevään tulo ja kesä antavat tietysti paljon uutta ihmeteltävää, joten silloin nenä on varmaankin välillä myös pystyssäpäin. Pimu taas on käynyt entistä kärkkäämmäksi nostamaan remakkaa, kun on kyse ruuasta tai muusta syötävästä (=tyhjät talouspaperirullat, pahvinpalat, nenäliinat yms.). Komentava haukku tulee heti, jos Typy yrittää lähestyä lattialla olevaa paperinpalaa. Herkkupalojen antaminen pelkästään Typylle edes palkitsemis- ja koulutusmielessä on täysin mahdotonta. Vanha höperökin pitää palkita, kun Typyä käsketään istumaan tai tulemaan luokse. Muuten nousee meteli ja Typy-parka joutuu sijaiskärsijäksi näissä tilanteissa. Ruokkivaa kättähän ei parane purra, sen tietää Pimukin...

Vessapaperikuormien lisäksi kannamme siis kaupasta tuplamäärät myös koirien namupaloja, jotta kaikki ahmatit saavat oman osansa. Ajattelinkin siirtyä porkkanoihin, jotka toimivat hyvinä koulutusherkkuina ja niitä voi antaa huolettomin mielin, ne kun eivät lihota. Ja Pimulla on suurempi homma syödä iso porkkana kuin koirankeksi, jolloin Typykin ehtii hotkaista oman palansa. Rauha pysyy maassa, sijaiskärsijä ei saa rökitystä ja ruokkiva käsi voi huokaista helpotuksesta, kun erotuomarin hommat vähenee.