Eläinten viikolla eläinlääkäriin

Huh, mikä viikko! Eläinten viikkoahan tässä on vietetty ja meillä se alkoi valitettavasti eläinlääkärireissulla. 

Isäntä lähti maanantaiaamuna kertamaan Suomen puolustukseen liittyviä asioita. Joten tällä viikolla olemme pitäneet beaglelikkojen kanssa huushollia pystyssä. Olen ollut etätöissä maanantaita lukuunottamatta ja mikään muu ei olisi tullut kysymykseenkään. Jouduin nimittäin maanantaina töistä tultuani viemään Hipun eläinlääkäriin. 

Toipilas huilaa.

Huomasin heti kotiin päästyäni, että Hilpu ei ole ok. Olohuoneeseen ja eteiseen oli oksennettu, pissitty ja pask...ttu. Hippu oli aivan veto pois. Mittasin kuumeen ja mittari näytti 40 astetta. Joten vein Mytön pikaisesti lyhyelle lenkille, annoin sille ruuan, soitin taksin ja niin mentiin Hippusen kanssa eläinlääkärin vastaanotolle. Meidät ohjattiin heti omaan huoneeseen. Eläinlääkäri tuli paikalle. Hippu vietiin samaa tietä eläinsairaalan puolelle nesteytykseen ja lääkitykseen, jotta kuume saatiin laskemaan. Itse istuin penkkiin odottamaan... ja miettimään, mikä ihme Hippua vaivaa. Aamulla se oli vielä täysin voimissaan, ruoka maistui ja koira oli kunnossa. 

Eilen maistui taas jo aamukurkku.

Neljän tunnin päästä eläinlääkäri talutti Hipun odotusaulaan luokseni. Olin sitä ennen muutamaan kertaan miettinyt, että koskahan mahtaisin saada jotain väliaikatietoa Hilpan tilanteesta... Voitte uskoa, millaiset tunnelmat ja fiilikset minulla oli. Tohtori totesi, että kuume oli saatu nesteytyksellä laskemaan. Hippu oli jo hieman pirteämpi ja saisin lähteä sen kanssa kotiin. Vatsa oli ultrattu, pissinäyte ultraääniohjauksella otettu. Ja verikoe myös. Tulehdusarvo oli korkea mutta kaikki muut arvot ja vatsa kunnossa. Pississä oli bakteereja. Eläintohtori antoi diagnoosiksi munuaisaltaan tulehduksen. Oireet kun viittasivat siihen, ettei kyseessä ole pelkkä virtsarakontulehdus. Antibiootit ja tulehduskipulääkkeet kassissa tulimme Hippasen kanssa kotiin. 

Alkuviikko meni vielä odotellen, että lääkkeet alkavat puremaan. Tein koirien kanssa minilenkkejä. En uskaltanut ja halunnut lähteä Mytön kanssa pitkille lenkeille ja jättää Hippua yksin. Yöunet jäivät minimiin. Eilen Hipusta näki, että olo alkaa olemaan paljon parempi. Ruoka maistui ja ulkona oli vauhdikkaampaa. Hyvältä näyttää siis taas!

Saunakaveri. Kuva on hiukan hämärä, kuten oli
saunakin jo iltamyöhällä.

Mitähän tästä vielä sanoisi... Kamala viikko. Isäntä varmasti siellä korvessa, metsän keskellä oli huolissaan Hipusta ja myös minusta. Onneksi minulla on aivan valtavan hienoja ystäviä. He kysyivät kuulumisia ja Keravan poikien äiti piipahti katsomassa meitä. Siskonikin jaksoi tsempata. Tänään isäntä palaa kotiin. Odotan sitä ihan hirmuisen paljon. Kuten varmasti Hippu ja Myttö myös. Maanantaina menemme lääkäriin kontrollikäynnille ja toivottavasti saan kuulla vielä kerran tarkemmin, mikä Hippua vaivasi. Olin maanantaina niin helpottunut, kun pääsimme lähtemään Hipun kanssa kotiin, että osa lääkärin jutteluista meni minulta täysin ohi. Kysyn myös, onko tähän mitään apuja, sillä Hipulla oli viimeksi kesällä virtsarakontulehdus. Katsotaan, tulemmeko maanantaina yhtään viisaimmiksi...

Mökin pihalla jolkottelua.

Päätän tämän kirjoitelman kuitenkin iloisiin tunnelmiin. Vietimme viime viikonlopun mökillä Mytön ja Keravan kolmikon äidin kanssa. Hipun jätin kotiin pitämään isännän kanssa taloa pystyssä. Meillä oli oikein rentouttava ja kiva mökkireissu. Saunottiin (myös Myttö), syötiin hyvin ja otettiin lasi, kaksi kuohujuomaa. Keräsimme valtavan määrän suppilovahveroita, mustatorvisieniä ja kantarelleja. Ja taisikin olla oikein hyvä tuollainen letkeän leppoisa viikonloppu, jotta oli voimia selvitä tämän viikon koettelemuksista. Hienointa ja parasta on toki se, että Hipulla oli voimia selättää tuo sairaus.  

Yksinolemisen ja lukukoirailun taito

Hippu on ahkeroinut lukukoiran hommissa. Viime viikolla sillä oli kuunteluhommia sekä meidän kotikirjastossamme Tikkurilassa että hiukan kauempana Länsimäessä. 

Seuraavaa lukijaa Länsimäessä
odotellen.

Länsimäessä oli mukava määrä lukijoita ja Hippuselle jäi myös pari huilaustaukoa kuuntelukertojen väliin. Kovasti lukijat (ja heidän vanhempansa) toivoivat, että Hippu tulisi uudelleen jo ennen marraskuulle sovittua työkeikkaa. Mutta Hipun emäntä on niin tylsä, kun ei lupaile vuoroja enempää.... valitettavasti oma palkkatyö hieman häiritsee tätä Hipan kirjastotyötä 😁

Koiratarinoita Tikkurilassa.

Tikkurilassa vuorolista oli täynnä. Kuten yleensä aina. Sekä Hipulla että sen kollegalla Otolla riittää työtä, sillä lukukoirat ovat siellä hyvin suosittuja. Tulijoita olisi paljon, paljon enemmän kuin lukijalistalle voidaan ottaa. Hippu kuunteli mallikkaasti koiratarinoita, sillä jokainen Tikkurilan lukija oli valinnut luettavakseen koirista kertovia tarinoita. Eräs lukija oli kuitenkin valinnut luettavakseen faktatietoa, koirista kertovan tietokirjan.  

"Kovin on mielenkiintoisia hajuja
tässä kaverissa."

Olen tietysti Hipasta äärimmäisen ylpeä. Niin hienosti se hoitaa lukukoiran hommat. Mutta olen myös kovin ylpeä meidän Myttösestä. Tyynen rauhallisesti se jää yksin kotiin, kun heitän "työ"laukun olalle ja lähdemme Hipun kanssa kohti kirjastoa. Jokin herkkupala ovella Mytölle ja seurattuani, että se saa sen moitteettomasti syötyä, pistän oven kiinni. Koskaan Myttö ei ole jäänyt huutamaan tai haukkumaan oven taakse. Naapurit eivät ole raportoineet mistään "häiriökäyttäytymisestä" kirjastoreissujemme aikana, olen raportointia heiltä nimittäin pyytänyt. Mitään tuhoja tai temppuja Myttöskä ei ole yksin ollessaan keksinyt.

Yleensä Myttö on yksin kotosalla pari tuntia. Ja kun isäntä saapuu kotiin, se on kuulemma unenpöpperöisenä vastassa ovella. Kovin iloisena tietysti. Jotain me olemme siis oikein kai tehneet, kun Typystä lähtien olemme opettaneet ja treenailleet jokaista koiraamme siihen, että pitää osata olla kotona myös yksin. Ilman sitä koirakaveriakaan. Mielestäni tämä on tärkeä taito koiralle vaikka sitä harvoin tarvitaankaan. 

Mökillä on humisevan hiljaista

Elokuu on taakse jäänyttä elämää ja olemme syyskuussa. Tästä se syksy on käynnistynyt ja myös Puulan rannalla siitä oli menneenä viikonloppuna merkkejä. Vaikka järvivesi oli 18-asteista, en enää pulahtanut Puulaan. Vesi tuntui kovin kolealta. Isäntä kävi uimassa ja Myttö oli meidän saunakaverina, kuten tavallisesti. Tulipa Hipakin piipahtamaan saunassa mutta vain hakeakseen Mytttöskäisen leikkimään. 

Mökin kuistilla nautittiin syysauringosta.

Mökkirannalla on niin hiljaista, että korvissa humisee, sanoi isäntä. Tämä on totta. Sellaista hiljaisuutta kuin syysmökillä on, ei voi kuvitellakaan täällä kaupungissa. Eikä sellaista pimeyttäkään täällä kotinurkilla ole, koska kaupungissa on katuvaloja sun muita valopilkkuja. Syksyissä mökillä on oma fiiliksensä vaikka kevät onkin sitä parhainta mökkiaikaa. 

Hippu ja Myttö söivät mökin pihalta ahkerasti puolukoita. Lepakot huiskivat menemään iltamyöhällä ja sain metsästä reilun saaliin mustatorvisieniä sekä kantarelleja. Koska Hippua ja Myttöä ei voi pitää metsässä irti, läksin sienireissulle tällä kertaa yksin. Laitoimme aurinkotuolit kasaan ja käänsimme veneen. Vaikka mökkikausi ei ole vielä ohi, tuollaisia kesänpäätöshommia tehtiin jo. Isäntä ripusti mökin pitkää seinää kiertämään valosarjan. Ulkona kuistilla sellainen on pari syksyä ollutkin. Nyt myös sisällä. Vaikkei lamppuketju ole suuri valon lähde, tuo se ihanaa tunnelmaa mökkiin näin syksyn pimeillä. 

Täällä kotimaisemissa olemme käyneet tervehtimässä lampaita. Hilpunen ja Myttönen pusuttelevat villakasojen kanssa. Minä rapsuttelen niitä ja ne lipaisevat kättäni, ehkä kiittääkseen. Miten terapeuttista ja mieltä rauhoittavaa on käydä moikkaamassa näitä kavereita. Lampaat ovat jo hyvin kesyjä ja eivät kavahda koiria. Eikä meidän Myttökään enää halua niitä haukkutervehtiä, kuten vielä alkukesästä teki. Molemmin puolin nelijalkaiset tulevat hienosti juttuun. 

Tällä viikolla Hipun kesäloma lukukoiran hommista päättyi. Suuntasimme tiistaina lähikirjastoomme Hipun ensimmäiselle syksyn kirjastokäynnille. Hippu sai kuunnella kolmen vakiolukijan tarinoita. Yksi uusi tuttavuus tuli moikkaamaan ja tutustumaan Hilpaan. Joten lukuvuorolista oli liki täynnä ja tämähän oli vallan mukava aloitus syksyn lukukoirailuille. Ensi viikolla vuorossa on kotikirjastomme ja teemme myös visiitin Länsimäen kirjastoon, jonne on hiukan pidemmälti matkaa meiltä kotoa. 

Lokakuussa lomailemme mutta tämä syyskuu pakerretaan työntäyteisiä päiviä. Työpaikallani ollaan niin sanotussa hybridimallissa työaikojen suhteen. Saan ja pystyn kivasti tekemään etätöitä sekä suunnittelemaan työpäivieni sisällön, toki muutama ehto huomioiden. Tämä on suuri plussa, sillä muuten stressaisin paljon siitä, miten meidän likat pärjäävät päivät pitkät keskenään. Isännän työ ei pysty joustamaan mutta onneksi minulla on tämä etuoikeus. Mitenhän sitä ennen näitä etätyökuvioita pärjättiin... no, muistan tehneeni lyhyempiä päiviä toimistolla ja rästihommat sitten kotona iltaisin. Siihen en halua palata enää koskaan.  

Mökkeilyä, juhlia ja vapautta

Meidän poppoon kesäloman jälkeinen aika on kiitänyt niin vauhdilla, että en ole päässyt blogin ääreen taas hetkeen. Mutta kaikki on täällä päässä hyvin. Olemme alkaneet kulkea arjen askeleita ja kun on vapaata, huilaamme ja nautimme yhdessäolosta. 

Pari viikkoa sitten piipahdimme Kangasniemellä. Mökkiviikonloppu sisälsi kantarellien keruuta, saunomista ja pulahduksia Puulaan. Vielä tarkeni uida mutta ehkäpä nuo järvikäynnit jäivät ainakin minun osaltani tämän vuoden viimeisiksi. Yöt kylmenee ja syksy saapuu, joten järvi jäähtyy. En voi olla ylistämättä meidän uutta huussia! Se on moderni, tilava, lyhyen matkan päässä mökistä ja helppo tyhjentää 😍 Mitähän projektia isäntä mahtaa ensi kesäksi keksiä...

Mökkilaiturilla on loistavaa
lepäillä.

Hippu lomailee vielä ensi viikon lukukoiran hommista. Mutta sitten käynnistyvät syksyn työt. Kuunteluvuoroja on kerran kuussa sekä koti- että naapurikirjastossa. Lisäksi teemme syksyn aikana kaksi vierailua Länsimäen kirjastoon. Uskon, että Hippunen on taas iloinen päästessään kuuntelemaan kivoja tarinoita ja saamaan paljon rapsutuksia. 

Myttö poseerasi juhlien kunniaksi.

Menneenä lauantaina juhlistimme Myttösen sekä isännän kesällä olleita syntymäpäiviä. Isokorvat olivat riemuissaan juhlavieraista ja herkkujakin toki tarjoiltiin. Myttö pääsi haukkaamaan palan kakkua, kun sen onnistui hiipimään salakavalasti keittiöön ettei kukaan kaksijalkainen hoksannut. Myttö on varsin ovela tapaus ja kieltämättä melkoinen varas, kun tilaisuus koittaa. 

Illan tunteina alkoi juhlahumu väsyttämään.

Aiomme vielä ennen syyslomaa käydä kerran-pari möksällä. Tilasin eräästä verkkokaupasta beagle-aiheisia joulukuusenkoristeita. Hippuselle pitäisi varata aika hammasputsaukseen mutta olen halunnut odotella, että se toipuu täysin heinäkuisesta virtsarakkovaivasta. Myttö pusuttelee innolla kotimme lähistöllä laiduntavien lampaiden kanssa. Lampaat ovat jo täysikasvuisia ja kovin kesyjä. Ne tulevat moikkaamaan biiglejä ja yhdessä ne syövät heinää; Hippu ja Myttö toisella puolela aitaa, villakasat toisella. 

Ja kirjoitelmani loppuun hienoja, kivoja uutisia! Adoptio-orankimme Canyon on kuntoutunut ja kasvanut siihen pisteeseen, että se on päästetty vapauteen orankien kuntoutuskeskuksessa Malesian Sepilokissa. Ensin Canyon saa opetella lisää itsenäistä elämää valvotulla alueella sademetsässä. Canyon päätyi kuntoutuskeskukseen, kun se pelastettiin eräästä perheestä, jossa sitä oli pidetty lemmikkinä 😢 Canyonin adoption päätyttyä, jatkamme edelleen tämän uhanalaisen lajin tukemista. Olemme adoptoineet Hujanin, pörrötukkaisen orankineitokaisen. Toivomme Canyonille onnea ja kaikkea hyvää elämän jatkoon 💗 

Loma loppui lääkärireissuun

Täällä ollaan taas! Palasimme viikko sitten takaisin kaupunkiin. Työtkin ovat alkaneet meillä molemmilla kaksijalkaisilla. Pitkäksi venyneen blogitauon jälkeen laumamme aktivoituu taas täälläkin. 

Oleilu Puulan rannalla oli tänä kesänä kestoltaan harvinaisen pitkä. Sen mahdollisti isännän pitkä kesäloma ja minun mahdollisuus tehdä etätöitä. Ja itsellänikin oli neljä viikkoa lomaa. En oikein vieläkään ole tottunut puhumaan meidän mökistä mutta eipä kai tuo haittaa. Vaatii vielä totuttelua sanoa niin, koska vaatii vielä totuttelua, ettei äitiä enää ole. Mutta kovin iloisia olemme, että mökkivanhus jatkaa eloaan meidän huolenpidolla. 

Rantatorilla katselemassa kirkonkylän
meininkiä. Isännän kanssa nautimme 
synttäripizzat hänen juhlapäivänään.

Kaiken kaikkiaan meillä oli leppoisa ja kiva loma, josta lisää tämän kirjoitelman viimeisessä kappaleessa. Mutta valitettavasti sen viimeinen viikko ei sujunut iloisissa tunnelmissa. Hippu sairastui. Huomasimme sen käyvän epätavallisen paljon pissillä maanantaiaamun 31. heinäkuuta aikana. Lisäksi Hilpu vaikutti voipuneelta ja väsyneeltä. Sain napattua siltä pissinäytteen, jossa oli hiukan verta. Joten läksimme siltä istumalta ajamaan päivystävään eläinlääkäriin Jyväskylään. 

Jyväskylässä Hippu tutkittiin tarkoin; laaja verinäyte, virtsarakon kuvaus ultralla, pissinäyte neulalla suoraan rakosta. Tulehdusarvo oli noussut ja pari muutakin veriarvoa oli pielessä. Virtsarakon seinämät olivat paksut. Diagnoosia ei osattu varmaksi sanoa mutta virtsarakontulehdusta epäiltiin. Joten Hippu sai antibiootti- ja tulehduskipulääkekuurit viikon ajaksi. Varasin samalta seisomalta kontrolliajan viikon päähän tänne kotiin etelään. 

Teimme saariretken ja Hippu
nautiskeli Puulassa kahlaamisesta.

Seuraava yö ei valitettavasti sujunut kuitenkaan hyvin. Hilpu alkoi raapimaan ja repimään suorastaan maanisesti vatsaansa, josta ultrakuvauksen vuoksi oli ajettu karvat pois. Koko illan se raapi ja raapi. Pyöri levottomasti pitkin mökin pihaa ja raapi. Istui terassilla tuolissa ja raapi... Emme Hipun kanssa nukkuneet koko yönä ja kello 5 tiistai-aamuna herätin isännän. Nyt lähdetään Jyväskylään! Hippu oli jo entuudestaan puolikuntoinen toipilas ja lisäksi sillä oli todella hankala olla, kun syyhytti niin valtavasti. Ja taas lähdettiin; vaatteet niskaan ja koirat autoon, auton nokka kohti Jyväskylää. 

Päivystyksessä oli onneksi rauhallista ja toiminta oli nopeaa. Asiantunteva eläintohtori totesi, että Hilpa on saanut allergisen reaktion karvanajosta. Ne ovat kuulemma yleisiä. Meidän yhdellekkään koiralle ei tuollaista ole kyllä koskaan tullut, joten melkoinen yllätys diagnoosi oli. Eläinlääkäri antoi Hipulle kortisonipiikin ja totesi, että kutina loppunee parin tunnin sisällä. Ja näin kävi! Kun olimme aamuyhdeksältä takaisin mökillä, Hippu ei enää kuopsuttanut ja repinyt vatsaansa. Mahtavaa!

Myttö palvoi saarella aurinkoa.

Voitte uskoa, että säikähdimme sekä pissivaivoja että tuota kutinakohtausta. Ja kun veriarvot olivat pielessä ja eläinlääkäri heitti jopa mahdollisuuden kasvaimesta virtsarakossa, tuntui, että nyt minua koitellaan liikaa. Itkulle ei loppua tullut lääkärissä, lounaalla huoltoasemalla (minä en syönyt) eikä vielä mökilläkään. Yöunet olivat viimeisen lomaviikon ajan mitä olivat, huolehdin kovasti ja pelkäsin vaikka mitä tapahtuvan... Ruoka ei pysynyt useaan päivään mahassani. Mutta minkä luonteelleen mahtaa. Näin, että Hippu alkaa toipumaan hienosti mutta en itse toivu näistä koirien sairastamisista kovin sukkelasti. Keskiviikkona sain Jyväskylästä viimeisetkin laboratioriotulokset, joissa vaivan syy todettiin virtsarakontulehdukseksi. Oli hienoa, että saatiin vahvistus eläintohtorin epäilyille ja diagnoosi varmistui.

Viime viikon tiistaina (8.8.) kävin Hipun kanssa kontrollikäynnillä täällä kotona. Isäntä vei meidät tohtorin vastaanotolle saatesanoin "älä jätä sitä koiraa sinne...". Olin varannut ajan sisätautien erikoislääkärille, sillä halusin, että Hipa tutkitaan kunnolla. Eläinlääkäri oli tälläkin kertaa erittäin pätevä ammattilainen. Ultrattiin kaikki sisuskalut, otettiin laaja verinäyte ja pissinäyte neulalla rakosta. Lääkäri väänteli jalat, tutki selän, anaalirauhaset. Uutiset olivat loistavia; virtsarakontulehdus oli poissa, veriarvot ja tulehdusarvo täysin normaalit ja sisäelimet kunnossa (ei kasvaimia missään). Olin aivan valtavan helpottunut! Ja mikä ilo oli ilmoittaa isännälle nämä erinomaisen hyvät uutiset. 

Tyttöjen viikonloppuna riitti
rapsuttajia. 

Tällainen draamaviikko oli siis meidän viimeinen lomaviikkomme Kangasniemellä. Itsekin pääsin pikkuhiljaa tolpilleni. Olin valtavan ylpeä Hipusta, miten se taas niin kärsivällisesti ja hienosti selvisi näistä lääkärireissuista. Isäntä suuntasi päättämään lomansa Naantaliin. Minä, Hippu ja Myttö päätettiin mökkeilyt perinteiseen tyttöjen viikonloppuun. Saimme vieraaksemme rakkaita ystäviäni. Tuo viikonloppu sisälsi paljon naurua, saunomista, hyvää ruokaa, hienoja keskusteluja, tukea ja halauksia sekä maljannostoja kesälle sekä ystävyydelle. Hippu ja Myttö nauttivat kovasti, kun saivat rapsutuksia ja huomiota. Herkkuja toki unohtamatta. Etenkin Patun emännän tuomat karviaismarjat hävisivät nopeasti isokorvien suuhun.

Päiväreissuja Mikkeliin parikin kertaa, kiertue Joensuu-Kitee-Lappeenranta, käynti Kangasniemen kirjaston poistomyynnissä, päiväretki Pieksämäelle, vierailu isäni ja hänen vaimonsa mökille Haukivuorelle, saariretki meille tuttuun saareen Puulalla, uuden huussin avajaiset, päiväunia biiglejen ympäröimänä, lukemista, sienestystä, saunomista, grillaamista, ruohonleikkuuta, polttopuusavottaa. Hippu ja Myttö ahmivat mustikoita, Myttö saunoi, Hippu jahtasi yöperhosia... Meidän lomassa oli tuosta viimeisestä viikosta huolimatta paljon kivoja ja mukavia tapahtumia sekä tekemistä. Ennen kaikkea oli ihanaa olla pois kaupungin melusta ja rauhoittua raskaan kevään jälkeen meille niin tärkeässä paikassa. Tästä arki alkaa taas kulkemaan ja syksy lähestyy. Mökkikausihan päätetään vasta lokakuussa, joten Puulan rannat kutsuvat meitä jälleen piankin!