tiistai 15. heinäkuuta 2014

Jälkijuhannus

Terveisiä Kotkasta! Meillä oli  saaressa leppoisa ja hauska jälkijuhannus ja harmitti palata takaisin tänne kaupunkiin. Mikäpä olisi ollut mukavampaa kuin viettää tällaisia ihanaisia kesäpäiviä meren rannalla. Mutta vielä piti palata muutamaksi päiväksi työmaalle vaikka loma työntääkin jo reippaasti jalkaa oven väliin. Jippii!

Meidän kaksijalkaisten lisäksi myös Typy nautiskeli olostaan. Se puljasi ahkerasti meressä, kerjäsi suurella antaumuksella makupaloja ja söi itsensä sunnuntaina ähkypöhöön varastamalla lokeille tarkoitetut ruuanroippeet. Kotimatkalla takapenkillä istuikin vaisu ja huonovointisen oloinen beagle. Venematkat näyttävät edelleen jännittävän meidän isokorvaa mutta eihän Typsy autoilustakaan tykkää. Mustikat olivat kypsyneet, joten niitäkin Typy maisteli. Tietenkään ne eivät olleet niin makoisia kuin perjantainen savukala-ateria ja lauantai-illan rosvopaisti. Nam!

Typsykän nuohotessa rantoja sekä pitäen vahtia ettei naapurimökin koira pääse yllättämään, me muu lauma makasimme auringossa, saunoimme, kuuntelimme tangoja ja katselimme jalkapalloa. Tietysti myös grillattiin, luettiin, otettiin päiväunia ja appiukko teki meille saunavastat. Itsekin uskaltauduin uimaan veden ollessa 18-asteista. Eihän sinne pitkäksi aikaa kehdannut jäädä kellumaan mutta muutaman vedon rohkenin vetää.

Niin, pitempi lomapätkä kurkistelee jo nurkalla. Ennen kuin siirrymme lomalaitumille, minä ensin ja isäntä hiukkasen myöhemmin, piipahdamme tällä viikolla Mäntsälässä isännän tädin mökkivieraina. Juhlavalmistelut teettävät vielä hieman hommia ennen lomaa, jotta kaikki on mahdollisimman valmista, kun kekkereiden aika koittaa. Kemuihin liittyen vietänkin ensimmäisen lomapäiväni isännän kanssa Tallinnassa ja Typsykkä pääsee matkan ajaksi Haagaan hoitoon. Sielläkin Typylle saattaa tulla ähkypöhö, jos ei muusta niin rapsutuksista. Mutta sellainen pöhö ei tee meidän huomionkipeää pitkäkoipea huono-oloiseksi, päinvastoin.

4 kommenttia:

  1. Tuommosija jäläkijuhannuksija ja mikspä ee jäläkijoolujahhii pitäs kaekkiin pittee :) Kuulostaa nii mukavalle!
    Tuo ähkypöhö on määräkoerille aenahhii meleko tuttuva. Jopa mullehhii nykyvvää.Ee onneks usseen. Toevottavasti se män iha kunnijalla ohite Typyltä. Mukavata loman ootusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ähky on nyt jo helpottanut. Sitä edesauttoi varmaan se, että Typy ei ole koskaan elämänsä aikana pötkäytellyt niin isoja läjiä pökäleitä kuin mitä se eilisen maanantai-päivän lenkeillä teki. Että suolisto kyllä pelaa... Kiitos lomanodotustoivotuksista! Sieltä se on tulossa ja sitä odotamme innolla koko porukka.

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Typy on ihana! Jäänpä seurailemaan;)
    http://aamunvirkkuillantorkku.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimästi tervetuloa mukaan meidän matkaamme täällä blogimaailmassa!

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.