Huh, että säikähdettiin...

Kun perjantaina saavuimme mökille, hoksasi Typy pihalle ilmestyneen ampiaispesän. Pesä oli hajonnut muutamiksi isoiksi kappaleiksi ja isäntä arveli, että joku elukka on saattanut kuljettaa sen pihamaalle. Typsy päätti kieriä ja hangata kroppaansa pesän palasiin. Jonkinlaista hunajanaamiota se kai havitteli turkkiinsa vaikka hunajat olivat pesästä varmasti jo syöty.

Harvoin kai on näin lämpimiä syyskuun päiviä ja sen vuoksi päätin jäädä Typyn kanssa Puulan rannalle sairaslomailemaan. Olen siinä kunnossa, että pystyn saunapuita ja -vesiä kantamaan pienissä erissä ja makkaroiden heittäminen grilliin onnistuu hyvin. Kun kerran on tilaisuus löhöillä täällä metsän hiljaisuudessa, luonnon keskellä, olisi ollut ihan pöhköä lähteä kotiin. Toki, jos kuntoni ei olisi täällä korvessa oleilua sallinut, olisimme hypänneet autoon sunnuntai-iltana koko sakki.

Niin, isännän piti hypätä sunnuntaina linja-autoon mutta kotimatkasuunnitelmat menivät uusiksi. Ei sen vuoksi, että me tytöt jäimme mökkeilemään. Typsykkä päätti lähteä reissun päälle, jolla viipyi reilun viisi tuntia. Ja ei tuo olisi ihmeellinen juttu ollut, jos isokorva olisi seikkaillut tuossa meidän metsässä. Mutta neiti päättikin lähteä pidemmälle karkumatkalle ja suuntasi noin kilometrin päässä olevaan metsikköön. Ja minne lie sieltä, sen kun tietäisi... Etsimme Typyä auton ja pyörän kera. Kyttäsimme kelloa, ehtikö isäntä linja-autoon tai Mikkelistä lähtevään iltajunaan. Minä itkin ja panikoin, isäntä lohdutteli eikä suostunut harkitsemaan kotiinlähtöä ennen kuin koira on löydetty. Ja emäntä rauhoittunut...

Olin saanut laitettua pöytään iltapalaa, jonka syötyämme olisimme jatkaneet etsintöjä. Haukkua ei ollut kuulunut enää pariin tuntiin. Ja sitten; pihaan hölkkää kurasta ja liejusta musta, rättiväsynyt ja nälkäinen beagle. Typy ulisi jonkinlaista paniikkiansa, minä itkin ilosta ja isäntä hymyili. Olemme varmoja, että Typsy oli jossain vaiheessa eksynyt, Niin helpottuneen oloinen se oli, kun palasi takaisin mökille. Isäntä huuhteli isommat kurat pois Typsykästä ja minä tarjoilin sille ruokaa, jonka se ahnaasti hotki.

Miten isännän kotiinpaluun sitten kävi? Siskoni ja hänen miehensä pelastivat isännän pulasta. He olivat juuri ehtineet lähteä omalta mökiltään etelään päin, kun Tyyperi palasi. Hyppäsimme siis kaikki kolme autoon ja Mikkelissä isäntä sanoi meille Typyn kanssa heipat. Ajellessani takaisin Kangasniemelle päin takapenkillä tuhisi täydessä unessa oleva reissulainen. Ja minä itkin taas, onnesta.