Kannettava karvakuono

Typyn hieroja kävi eilen tervehtimässä potilasta ja pohdimme yhdessä, miten jalkojen jatkohuoltoa olisi viisainta toteuttaa. Eläinlääkäristä saimme toki ohjeistusta jatkoon mutta halusin kuulla tutun henkilön mielipiteen, mikä olisi järkevää ja mikä ei. Hieroja hiukan venytteli ja hieroi varovasti leikattuja koipia ja ne kuulemma taipuivat ja venyivät erinomaisesti. Lisäksi Typy ei ollut moisista toimenpiteistä moksiskaan, joka kertoi siitä, ettei jalkoihin sattunut, kun hieroja niitä hieman käsitteli. Hieno juttu, kyllä se tästä siis etenee!

Uusissa valjaissa aamulenkille.

Typy on tunnetusti aamu-uninen eikä se kovin rivakasti herää aamulenkille. Toki asiaan vaikuttaa nyt myös nuo kipeät jalat. Aamuisin koivissa on havaittavissa jäykkyyttä ja kestää aina tovin ennen kuin Tyyperi lähtee käyntiin. Naapuritalossa asuva vanha mies totesi minulle eilen, että onkos herrasta tullut niin laiska, ettei se enää viitsi kävellä, kun sitä pitää kantaa. Naapuri kun näki, kuinka kannoin Typyn ulos rappukäytävästämme. Totesin naapurille, että neidillä on jalat leikattu, joten sen vuoksi sitä kannamme vielä tulevat pari viikkoa. Miestä nauratti ja hän varoitteli minua, että taitaa meidän potilas tottua kantamiseen niin, että saamme kantaa sitä sen lopun ikää. Niin... anoppini varoitti samaisesta asiasta mutta olen havainnut, että Typsy haluaisi jo itse kulkea portaat ylös ja alas. Ihmetellen se katselee, kun komennamme sitä portaiden juuressa pysähtymään ja nappaamme biigelin syliin. Joten kyllä Typy jalkojen parannuttua kulkee portaat itse ja kantaminen päättyy vaivatta.

"Herättäkää, kun pitää lähteä."

Marraskuu lopettelee omalta osaltaan ja esitystä tulee jatkamaan joulukuu. Ensi viikolla lukukoiraillaan syksyn viimeistä kertaa, nostetaan malja Suomen itsenäisyydelle ja lähdetään isännän kanssa matto-ostoksille. Kuulemisiin siis ensi kuussa!