Tänään on kulunut viikko siitä, kun Typyn takajalat operoitiin. Suunnitelma oli, että oikea jalka olisi leikattu nyt, vasen joskus tulevaisuudessa. Mutta pari tuntia siitä, kun Typsykkä oli isännän toimesta viety lääkäriasemalle, sain tohtorilta soiton. Jalat oli kuvattu ja myös vasen jalka oli toukokuisen lääkärikäynnin jälkeen mennyt huonompaan kuntoon. Annoin luvan leikata molemmat kintut samalla kertaa ja puhelun päätyttyä huokaisin syvään. Voi meidän Typy-parkaa...
Leikkaus meni hyvin. Typy sai epiduraalipuudutuksen ja rauhoittavaa lääkettä. Kun haimme potilaan illalla kotiin, sen selässä komeili kipulaastari ja päässä törrötti kauluri (eli pönttö). Isäntä onkin nimittänyt Typsyn kosmonautiksi. Ja kyllähän isokorva pöntön kanssa avaruusseikkailijaa muistuttaakin. Pöntöstä ja jaloissa olevista tikeistä päästään viikon päästä eroon.
Vaikka itse operaatio olikin sujunut mallikkaasti. sain vielä iltapäivällä toisen huonoja uutisia-soiton. Lääkäri kertoi, että oli varmuuden vuoksi kuvannut myös Typsyn lonkat ja kuvista paljastui D-asteista lonkkavikaa sekä nivelrikkoa. Molemmissa jaloissa... Tässä vaiheessa tuli itku. Miten paljon tämän meidän biigelin pitää nyt kärsiä jalkojensa vuoksi. Harmituksen harmitus! Onneksi lääkärisetä lohdutteli, että ei tämä kuolemantuomio ole.
Typsy ei saisi enää jatkossa kouhottaa metsässä viittä tuntia. Lopun ikäänsä sille tullaan antamaan nivelvalmisteita ja ravintolisiä, jotka tukevat lonkkien ja ylipäätään raajojen niveliä. Uinti olisi nivelvaivaiselle oiva harrastus ja sitähän Typy rakastaakin! Nyt siis pohdin, miten uimamaisteri voisi polskutella myös talvisin, kun Puula on jäässä. Täältä pääkaupunkiseudulta löytyy kyllä koira-uimaloita. Isäntä on lähipäivinä yhteydessä Typyn kasvattajaan, sillä polvi- ja lonkkavaivat ovat periytyviä vikoja. Asiasta on siis syytä keskustella kennelin väen kanssa.
Toipuminen on edennyt jo näin viikossa hurjaa vauhtia. Typy itse on sitä mieltä, että sohvalle voisi jo hypätä ja ihmettelee, miksi kannamme sitä rappusissa alas ja ylös. Mutta nyt maltti on valttia, jotta koivet saadaan kuntoon. Ja kyllä me vahvasti uskotaan, että meidän avaruusbeagle tepastelee kuukauden päästä entistä ehommilla polvilla.
Ihanaa, että teillä ollaan menossa vauhdilla kohti parempaa! Typy on niiiin suloinen tuossa pönttökuvassa, onneksi pääsee pian eroon siitäkin vekottimesta. Maltti on nyt todella paikallaan, ja onneksi Typsykällä on todella hyvä palveluskunta, joka on valmis tekemään kaikkensa, jotta tyttö paranee ilman liian aikaisia spurtteja mihinkään suuntaan.
VastaaPoistaPárekilta pusuja Typylle!
Typy kiittää pusuista ja lähettää Párekille muiskut takaisinpäin!
PoistaYritämme nyt tunnollisesti noudattaa lääkäriltä saatuja hoito-ohjeita, jotta Typy tervehtyy hyvin. Vähän hankalaa se tulee olemaan, sillä Typy on jo itse sitä mieltä, ettei sitä vaivaa mikään. Pönttöön se on alkanut jo sopeutua mutta on toki ikionnellinen, kun saa ulkona liikkua ilman sitä.
Typyn emäntä
Hyvä homma että paraneminen eistyy! :) Tuo pönttö on ilikee kaverj. Jokapaekassa tiellä. Vuan äkkijä se aeka männöö että suap sen sittä poekkee.
VastaaPoistaNyt vuan sittä syömää niitä nivelaeneeta. Siitä se tuas voetolle kiäntyy. Paranemista vuan eelleennii ja lohtupusuja! <3 Ja palaveluskunnalle jaksamista toepillaan hoejossa :)
Juu, enää viisi päivää ja sitten saadaan kypärä pois. Ja tikit lähtevät samaan syssyyn. Haavat ovatkin parantuneet todella hyvin.
PoistaNivelvalmisteita on ryhdytty syöttämään ja toivotaan, että niistä olisi hyötyä. Typy on vasta viisi vuotias, joten noilla kintuilla olisi käveltävä vielä vuosia. Ja siihen kaikilla toimilla nyt jatkossa pyritään.
Typyn emäntä
Aatun sihteeri: D-lonkat eivät ole vielä maailmanloppu periaatteessa. Tiedän muutaman D-lonkkaisen harrastuskoiran, jotka pärjäävät hyvin nivelvalmisteiden ja kohtuullistetun liikunnan avulla. Kasvattajan on hyvä tietää todellakin, että kuvauttaa samansukuisilta lonkat sekä polvet ennen jalostukseen käyttämistä. Beagleilla ei taida olla pakollista.
VastaaPoistaPääkaupunkiseudulla on useita koirauimaloita. Kannattaa kysyä, miten valvovat veden laatua ennen kuin menee. Snautseripalstoilla on kerrottu vähän kummia tästä asiasta, nimiä mainitsematta kuitenkin. Toivottavasti hyvä uimala löytyy, ja sopivia aikoja myös.
Typylle rapsutukset ja malttia toipumiseen!
Beagleilla kuvaus ei ole pakollinen ja se ei ole lonkkavikainen rotu noin ylipäätään. Siksi ei meillekään tullut mieleen kuvauttaa Typyn jalkoja jo pentuna.
PoistaIso kiitos tuosta koirauimaloihin liittyvästä vinkistä. Pitää siis selvittää sitä vesi-asiaa, jos ryhdymme sellaisessa käymään.
Rapsutuksia ja muiskut päälle sekä Aatulle että Jirille!
Typyn emäntä