perjantai 26. kesäkuuta 2015

Sijaisemo

Kesäkuun on loppusuoralla ja sää on ollut melkoisen karseaa. Missä on se aurinko ja lämpimät suvisäät... Ja jos ei sada, niin ainakin tuulee napakasti. Onhan väliin toki mahtunut hienojakin ilmoja mutta kyllä niitä enemmän soisi olevan.

Isäntä pakkasi kapsäkit ja koirat alkuviikolla autoon ja hurautti Puulan rannalle. Koska oma kesälomani alkaa vasta muutaman viikon päästä, jäin taas kaupunkiin pitämään kotia pystyssä. Ja töissäkin on pitänyt kulkea. Typy on uinut ja Hippu molskahtanut rantakiveltä järveen. Se kun kiipeilee ja könyää joka paikassa. Vahinkoja voi siis sattua. Tuon pulahduksen jälkeen pikkuneidillä oli ollut vauhti päällä. Siinä oli isännän villasukka syöty reikäiseksi, jonka jälkeen vuoron olisi saanut kenkä. Sen isäntä ehti pelastaa. Typy oli kuulemma katsellut vierestä tilannetta ja luulen, että se tuumaili, eikö tuo kaveri keksi järkevämpää tekemistä. Esimerkiksi päivätorkkuja tai ruuan kerjäämistä.

Puula

Mutta pääsen minäkin nauttimaan mökin rauhasta, sillä lähden tänään iloisen ystäväporukan kanssa kohti Kangasniemeä isännän palatessa isokorvien kanssa kotiin. Vietämme jokakesäistä möksäviikonloppua teemalla "miehet, lapset, koirat ja kissat jää kotiin". Sauna ja grilli lämpenee, kilistelemme kuohujuomalla ja juoruamme menneen talven kuulumiset. Näiden reissujen jälkeen muistan taas olla kiitollinen siitä, että omistan hienoja kavereita, jotka ovat kulkeneet rinnallani jo vuosien ajan.

Typsykän "hormoonimyrsky" alkaa pikkuhiljaa laantumaan. Epäilen, että kyseessä oli jonkinlaista valheraskautta, jonka laukaisi Hippusen tulo meille. Jospa Typyllä heräsi äidinvaistot. Mammaa Typystä ei valitettavasti ikinä voi tulla, johtuen perinnöllisistä lonkka- ja polvivaivoista. Mutta kyllähän se jonkinsorttisena sijaisäitinä voi meidän pikkuiselle Hipulle toimia. Ei huono rooli sekään.


8 kommenttia:

  1. Yksi hyvä puoli näissä koleissa keleissä on ollut: kovien tuulien takia hyttysiä on ollut vain muutamina päivinä, ja mäkäräisiä ei ole nähty ollenkaan toukokuun jälkeen. Muuten kyllä kesällä saisi olla kesä.
    Hippu on oikein hyvän koiran alku, tuhoja pitää tehdä pentuna, ettei sitten aikuisena tarvitse.
    Typy on kyllä melkoinen vesipeto, kun se näilläkin keleillä ui kylmissä vesissä.
    Parempia kelejä odotellaan täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyttysiä ei kuulemma ole ollut Kangasniemelläkään. Mutta punkkeja on joka puolella; sekä täällä kaupungissa että maalla. Ne elukat saisi kyllä kuolla sukupuuttoon!

      Ensi viikolla pitäisi olla jo aurinkoisempaa...

      Typyn emäntä

      Poista
    2. Bravecto on koirille hyvä suoja hyttysiä vastaan. Tabletti. Ei estä kiinnittymistä, mutta tappaa punkin heti, kun se rupeaa imemään. En tiedä, käykö pennulle. Tarvitsee reseptin, ja kannattaa ostaa klinikalta, koska siellä on halvempaa kuin apteekissa.
      Meidän kahdessa koirassa on koko kesänä ollut yhteensä yksi punkki, ja sekin pieni ja litteä ja lähti pyyhkäisemällä pois.
      Bravectolla on vain harvoin sivuvaikutuksia.

      Poista
    3. Kiitos vinkistä. Meillä on ollut jo useamman vuoden käytössä valkosipuli-kreikanhernepillerit, luonnonmukaista torjuntaa siis. Punkit on pysyneet hyvin pois, eivät ole pureutuneet nahkaan asti vaikka turkin päältä niitä onkin bongailtu.

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Typy on kyllä semmosena sijjaesemona oekeen hyvä. Aenahhii kuvista ja jutuista piätellen :)
    Hippu on sittä heettännä talaviturkin. Ja sehä on selevä että hepulj tulloo semmosen jäläkeen :)
    Ilosta ja haaskoo reessuva sulle sinne mökille ystävviin
    kansa! Ja tytöelle terveeset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy on hyvä sijaisäiti. Muutamaan huonoa tapaa toivon ettei se opeta Hipulle...

      Kun liukkailla rantakivillä taiteilee, voi molskahtaa veteen. Saapa nähdä, onko Hippu jatkossakin yhtä innokas kivillä keikkuja.

      Välitän tytöille terveiset! Leppoisaa viikonloppua teille!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar26. kesäkuuta 2015 klo 18.14

    Typyllähän on loistava rooli sijaismammana, ei tarvitse pehmoja kanniskella ja pesää niille väsätä, kun on ihan oikea elävä pentu hoidettavana ja opetettavana!
    Hauskaa mökkireissua reissua sulle ystävien kesken ja mukavaa aikaa isännällekin tyttöjen kanssa : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy ei tosiaan pehmoja hyysää eikä valitettavasti oikein Hippuakaan. Mutta kyllä se selvästi on pientä kohtaan suojeleva ja katsoo sen perään. Typy on hieno tyttö!

      Kiitos näin jälkikäteen, hyvä oli mökkireissu. Isäntä onkin viettänyt kovasti aikaa koiruleiden kanssa, koska lomailee. Tästä eteenpäin ollaankin miltei koko kesä yhdessä porukassa.

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.