perjantai 11. syyskuuta 2015

Radiotähti

Typyn ja minun syksyn ensimmäinen lukukoirareissu oli kaikkea muuta kuin rutiinihomma. Sain nimittäin työpäivämme aamuna puhelun Ylen toimittajalta, joka halusi tulla tekemään suoraa radiohaastattelua meistä liittyen lukukoiratoimintaan. Otin tämän pyynnön suurena kunniana, pääsisimmehän edustamaan lukukoiria ja jakamaan tietoa tästä hienosta toiminnasta.

Ennen toimittajan saapumista kirjastolle Typyllä oli edessä muutakin pr-hommaa. Kirjaston tiedottaja napsi valokuvia Tyyperistä mm. kirjaston nettisivuja varten. Typsy poseerasi tottuneesti ja rennosti. Kuten se teki myös toimittajalle, joka halusi kuvata Typyä Ylen omille sosiaalisen median sivuille. Olin ihan äärettömän ylpeä Typystä!

Kuva: Yle Helsinki

Koska Typy tyytyi rauhallisesti makailemaan lattialla ja välillä torkkuikin, hoidin minä haastattelun puheosuudet. Haastatteluja tehtiin kaksi eri kappaletta, tunnin välein ja molemmat siis suoraan eetteriin. Jälkimmäisessä haastattelussa minulla oli kaverina eräs päivän lukijoista, Aaro, joka kertoi omasta näkövinkkelistään lukukoirailuista. Minua kyllä jännitti antaa haastiksia, sillä enpä ole radiossa tai missään muussakaan mediassa aiemmin esiintynyt. Mutta sukulaisilta ja ystäviltä saamani palautteen perusteella olin suoriutunut esiintymisestä kunnialla.

Vaikka kuuntelukeikkamme olikin varsin poikkeuksellinen, mahtui puoleentoistatuntiin toki lukijoitakin. Joukossa oli Aaron lisäksi kaksi muutakin vakiokasvoa ja myös uusia tuttuja. Lastenosastolla kävi kova kuhina ja Typsykällä ritti paljon rapsuttelijoita ja silittäjiä. Tämä sekä antamani koirankeksit olivatkin Typyn, meidän radiotähden, esiintymispalkkio.

13 kommenttia:

  1. Mahtava juttu! Onnee vuan paljo ratijotähille! :) Ompa harmi ettee oo älytty kuunnella. Kuuluuhan se yle tiälläe.
    Kyllä oon ylypee nuin hienosta plokikamusta. Ee mäne kaavvan ku ootta telekkarissahhii. Sittä paa tietoo äkkijä että osattaan kahtoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti itseni ja Typyn puolesta! Typy voisi telkkarissa esiintyäkin, omasta naamastani en niin tiedä että kannattaako tätä näytellä...

      Aurinkoista viikonloppua sinne teidän suuntaan ja reippaita pallopelejä sinulle Iivari! Typyltä ja Hipulta muiskuterkkuja!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Párek ja Palvelijatar11. syyskuuta 2015 klo 10.38

    Nyt vain tekemään postikortteja Typystä ja tassunjäljen kera: täytyyhän fanikortissa olla idolin allekirjoitus.
    Onnea kummallekin hienosta suorituksesta. Helppo uskoa, että kaikki meni hyvin, olettehan molemmat ihan ammattilaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset Párek ja Palvelijatar! Mukavasti haastattelu meni ja olin kuulemma puhunut ihan järkeviä juttuja.

      Eikös Mai eli Artun emäntä ole innokas askartelija... Häneltä voisin kysyä tyylikkäitä fanikortteja meidän julkkisesta!

      Mukavaa viikonloppua teille toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  3. Hienosti Typy poseeraat ja noinhan ne kaikki tähdet hoitavat asiat, eli joku muu puhuu heidän puolestaan. Lukukoirailu on tärkeää hommaa! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, Eka. Typy keskittyi olennaiseen eli valmistautui kuunteluhommiin. Ei siinä silloin anneta median häiritä vaan haastattelut antaa manageri.

      Leppoisaa viikonloppua sinulle Eka ja pesueellesi!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  4. Kyä nyt ollaan entistä ylpäkämpiä teistä! Varmalla olitte kunniaks lukukoirayhteisölle ja koko koiraplokiyhteisölle. Hianoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos! Toivottavasti edustimme hienosti lukukoira- ja plokikoirayhteisöä. Oli se kyllä aika jännittävää olla radiossa.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  5. Onnittelut Typylle ja emännälle :) Ihan mahtavaa, että teidät on noteerattu, samalla lukukoirien hieno työ on saanut julkisuutta.

    Vai fanikortteja =D Luulen että Typyllä alkaa olla niin paljon faneja, ettei käsipelillä ehdi kaikkia tehdäkään! Pitäiskö ottaa painokoneet avuksi, kuten on tapana suurempien asiakkaiden kanssa ollut... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset mukavasta palautteesta!

      Typyllä riittää ainakin kirjastolla ihailijakaartia mutta nimmareita ei ole vielä pyydetty. Mutta jos niitä ryhdytään kyselemään, niin sitten käännyn sinun puoleesi tässä fanikorttiasiassa :)

      Terkkuja Sir Artulle!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
    2. No ilman muuta autan tarvittaessa Typykkää faniasiassa, sehän on suuri kunnia.
      Sir Arthúr ei itse ole lukumiehiä, mutta lähettää ihailevat terkut Typylle ja Hipsukalle <3

      Poista
  6. Hienoa, hienoa kollega Typy ja emäntä! Ja terveisiä julkkikselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi! Typy kiittää terveisistä ja lähettää kollegalle terkkuja takaisinpäin. Oli hienoa, että pääsimme Typyn kanssa edistämään lukukoira-asian tunnettavuutta.

      Mukavia kirjastoreissuja teille toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.