"Joko saa avata?" |
Sunnuntaina juhlistimme Typyn syntymäpäivää. Lahjakääröstä paljastui monenmoisia herkkuja ja paketti taisi olla mieluinen meidän kuusivuotiaalle. Iltaruuaksi Typsykkä sai maksalaatikkoa lenkkimakkarakuorrutuksella ja jälkkäriksi se nautti palan synttärikakkua yhdessä Hipun kanssa. Me isännän kanssa huuhdeltiin kakkupalat alas kahvin voimin. Hyvää oli!
Mielestäni vasta äskettäin toivotin lokakuun tervetulleeksi ja nyt sille voidaan alkaa jättämään jo hyvästejä. On ollut hienoa, että syksy on tähän mennessä ollut hyvin vähäsateinen ja kuiva. Koira-ihmisenä arvostan sitä suuresti. Toivottavasti talvesta tulee samankaltainen; lunta ja pikkupakkasta. Mitähän Hippu mahtaa tuumailla ensilumesta...
On teillä ollut mukavat syntymäpäivät. Myös minä olen arvostanut tällaista kaunista syksyä. Aamulla meillä oli -5 astetta ja Eka olisi vaan jatkanut ja jatkanut lenkkiä. Hänen mieli-ilmaansa.
VastaaPoistaMeillä ei hauku juuri lainkaan ulkona, ellei ole kyseessä ajohaukku jäniksille tai sitten iso pelottava koira. Se tilanne on kesän jälkeen pahentunut. Sisällä haukkua kuulee kun ovikello soi tai ihmiset tappelevat. Pojat kun hermostuvat ja ääni nousee niin heti nousee Ekallakin. Omalla pihalla olen huomannut, että vähän alkaa reviirihaukku, jos toisia koiria menee ohi. Mutta kyllähän ääntä maailmaan mahtuu ja se on koirien tapa jutella.
Niin se on, että kyllä maailmaan mölyä mahtuu. Mieluiten soisin kuitenkin, että Hipsukka haukkuisi vain ulkona. En tykkää, kun se räksyttää sisällä.
PoistaMarraskuuta mennään ja mittari näyttää ulkona +11 astetta! Saapa nähdä, millainen talvi tullaan saamaan...
Mukavaa viikon jatkoa teille ja muiskut Ekalle meidän tytöiltä!
Typyn ja Hipun emäntä
Kyllähän se koeran hommija se haakkuminen on. Vuan ee siitä immeeset tykkee.Jospa se Hippuli vuan nyt harjottelloo sitä haakkumista ja sittä oppii että ee haakuta :) Minnoon kuulema kova haakkummaan. Haakun tulijat ja lähtijät. Ja ylen uutiset. Ja joskus vaekkee mittää haakkumista oeskaa. Immeesten mielestä. Suihkehommaan äet tympäänty ku olj kuulema aena koera märkänä ja silti haakku.
VastaaPoistaMukavat synttärit on Typyllä ollu. Justiisa niinku pittäähhii,lahjoja ja herkkuja :)
Uus kuukaasjhan se alakaa kohta. Toevotaan ettee sitä vettä aenakkaan tulis sen matkassa paljoo. Lunta ja pakkasta oes mulla tillaaksessa. Hipullehhii ihmeteltäväks :)
Suihkepullo tehoaa jollain tapaa Hippuun ja jopa Typyyn. Sitä käytetään, kun ovikello soi. Ulkona saavat molemmat haukkua miten lystäävät, en jaksa enää siitä stressata. Kuten Ekan emännällekin totesin, mahtuuhan tuota meteliä maailmaan.
PoistaTypy sai paljon herkkuja synttärilahjaksi ja osa onkin vielä säästössä. Kyllä Typsy taisi olla ihan mielissään juhlapäivän antimista.
Terveisiä täältä lämpöisestä etelästä; marraskuu ja yli kymmenen astetta lämmintä... Onneksi on kuivaa eikä kuraa. Pusuja Typyltä ja Hipulta komealle Iivarille!
Typyn ja Hipun emäntä
On se nyt kumma, ettei koira saa mitään sanoa. Haukkuminenhan on meidän puhetta ja ihan elintärkeä juttu. Sitä vesisuihkua on meikäläiseenkin yritetty viiden vuoden ajan, eikä Palvelijatar ole vieläkään oppinut, ettei se mitään auta. On se kovapäinen tapaus, tuo nainen joka luulee olevansa täällä joku pomo.
VastaaPoistaKyllä koirallakin on sananvapaus... mutta kerrostalossa kun asutaan, sitä ääntään voisi käyttää ulkona. Onneksi meillä on vielä tähän asti ollut ymmärtäväiset naapurit...
PoistaPomo se minäkin yritän olla noille karvakuonoille. Aika huonolla menestyksellä. Onneksi isäntää uskovat edes vähän paremmin...
Leppoisaa viikon jatkoa teille ja mukavia lenkkejä! Nyt onkin hienot ulkoilusäät.
Typyn ja Hipun emäntä
Teil oli hianot synttärit, herkkuja ja lahoja. Täydellistä.
VastaaPoistaMeil on Tuisku räksyttäjä, molemmat remmiräyhääjiä. Huoks.
Typsy räyhää remmissä, Hipsukka sisällä kotona... Ovikelloa haukkuu molemmat. Voih...
PoistaPusuterkkuja meidän räksyttäjiltä teille tuulisille pojille!
Typyn ja Hipun emäntä