perjantai 2. lokakuuta 2015

Kriteerit täyttyy kirkkaasti!

Tällä viikolla tehty lukukoirareissu sujui onnistuneesti. Meillä oli poikavoittoista lukijakuntaa  ja sehän oli mukavaa se. Hienoa, että tänä syksynä erityisesti pojat ovat aktivoituneet lukukoiraharrastuksessa. Saimme Typsykän kanssa kuulla mukavia tarinoita ja niiden päälle Typyä rapsuteltiin kovasti. Lukukoirarinkiin on ehdolla uusi koira ja katsotaan, pääseekö se meidän joukkoon mukaan. Kirjasto on järjestänyt kandidaatille koelukutilaisuuden, mikä on hyvä asia. On tärkeää, että lukukoiraksi hakeutuva koira sopii tehtäväänsä. Erityisesti koiralla tulee olla sosiaaliset taidot hallussa; ei saa pelätä ihmisiä, nuoria eikä vanhoja. Pitää sietää melua ja ympärillä olevaa hässäkkää. Lukutilanteessa taas on oltava rauhallinen ja kärsivällinen. Rohkenen estoitta kehua, että meidän Typsy täyttää kyllä kirkkaasti nämä kaikki ominaisuudet!

Kuten työasussa lukee; LU-KU-KOI-RA

Tallinnasta laukkuuni löysi tiensä makkarapaketti sekä uusi lelu Hipulle. Lelun aion kääriä joululahjapakettiin, sillä Hipsukalla on tällä hetkellä aivan jumalaton määrä leluja. Lyhyt pyrähdys lahden takana iloisessa ja mukavassa seurassa teki hyvää, sillä tällä hetkellä elän työni suhteen erittäin kiireistä aikaa. Onneksi isäntä huolehtii isokorvista, kun itse joudun nyt venyttämään työpäiviäni.

Huomenna suuntaamme kohti Keravaa. Edessä on yön yli kestävä lastenhoitoreissu ja kuulemani mukaan poikakolmikko odottaa jo innolla Typyn ja Hipun saapumista. Tiedossa on varmasti vauhdikasta menoa. Reipasta viikonloppua myös teille, arvon lukijat!

8 kommenttia:

  1. Superiloista viikonloppua! Typy, sussa yhdistyy söpöys ja viisaus, sä oot täydellinen lu-ku-koi-ra.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typy kiittää näistä kauniista kehuista ja lähettää teille molemmille megapusuterkkuja!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Kyllä seon hieno homma etton tuommosija mukavija ja raahallisija tyttöjä lukukoeriks :) Ee malttas olla meekäläenen alollasa. Suati kuunnella. Ensin haakuttas kaekki, sittä pestäs lukijoehen nuamat ja sittä syötäs kirja, sano äet minusta siinä hommassa.
    Oekeen reepasta viikolloppuva teellehhii! Taetaa olla vaahtija tiijjossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei malttaisi Hippukaan olla paikallaan yhtä sekuntia. Se söisi kirjat, roikkuisi lukijoiden lahkeissa, haluaisi välillä emännän syliin ja tonkisi roskakorit. Mutta sinäkin Iivari voit toimia kotona lukukoirana, kun äetisi lukee. Ihan vaikka vaan siten, että loikoilet sylissä rapsuteltavana.

      Reippaita pallopelejä loppuviikolle! Toivottavasti ei tule enää mitään myrskyjä sinne päin Suomea.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar2. lokakuuta 2015 klo 16.36

    Tietenkin Typy osaa hommansa, fiksu tyttö kun on!
    Oikein mukavaa Keravan reissua teille. Varmasti on koiratytöillä menoa ja meininkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin ollut yllättynyt, miten hienosti Typy lukoirailee. Se taitaa olla oivallinen harrastus meidän isokorvalle. Ja minulle Typyn emäntänä.

      Leppoisaa lokakuisen viikon jatkoa teille toivottelee Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  4. Hienoa, kun lukukoirailu sujuu hyvin :) Mielenkiintoista nähdä, miten nämä lukukoirakriteerit jatkossa kehittyvät, jonkinlainen testaus kyllä olisi hyvä olla olemassa jokaisessa kirjastossa. Mikkelin kirjastossa alkaa marraskuussa (?) hanke, jossa olisi tarkoituksena tehdä jonkinlaisia laatusuosituksia lukukoiratoiminnalle. Katsotaan, mitä tapahtuu :)
    Työn iloa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse toivon henkilökohtaisesti, että lukukoirailuun ryhtyminen olisi matalan kynnyksen toimintaa. Tässä byrokratiaa ja sääntöjä rakastavassa kotimaassamme kaikkiin juttuihin halutaan niin mielellään luoda sertifikaatteja, lopputestejä, kokeita, suosituksia, käskyjä ja sääntöjä... Toivon, että lukukoiratoiminta olisi näistä suurimmalta osin vapaa. Itsekin lähdin Typyn kanssa toimintaan mukaan, koska ei tarvinnut käydä mitään Kennelliiton järjestämiä kursseja ja lopputasotestikokeita... Omistaja koiransa tuntee ja sen valmiudet toimia lukukoirana. Tähän pitäisi luottaa.

      Työn iloa myös teille ja aurinkoista lokakuun jatkoa!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.