tiistai 3. marraskuuta 2015

Yksinäisyyspuuska

Usein, kun teen työpäivän oman keittiönpöydän ääressä, iskee Hippuun yksinäisyyspuuska. Se tarkoittaa sitä, että Hippu vaatii päästä syliin. Siinä sitten istutaan, kaksistaan. Hippuli katselee ulos ikkunasta ja minä yritän taiteilla tietokoneen ääressä. Niitä töitä tehden. Joskus ilahdutan puhelinpalaveriin osallistujia vilauttamalla videokuvaa kotona olevasta työkaveristani. Kuten olen jo aiemminkin tässä blogissa kertonut, on hienoa, että työmaallani on mahdollisuus tehdä etätyötä. Vaikka hommat välillä keskeyttääkin karvakuonot, väitän että olen siitä huolimatta tehokkaampi kotikonttorilla kuin hälisevässä avokonttorissa. Ja miten paljon positiivista ja rauhoittavaa energiaa saan noista isokorvistamme.

Työtä tehden...

Viikonloppuna nautin kulttuuripläjäyksistä Johanna Kurkelan sekä James Bondin muodossa. Hieno konsertti, ei niin viihdyttävä elokuva. Sunnuntaina Typsyllä alkoi juoksu ja seuraavat kolmisen viikkoa mennään taas mm. ilman koirapuistoa. Ja "harjoitellaan" edelleen housujen käyttöä. Haluaisin Typyn näyttävän Hipille mallia, miten hienosti pöksyt pidetään jalassa. Se kun on edessä meidän Hippulaisellakin. Jospa pystyisimme viimeistään ensi syksynä leikkauttamaan ainakin Typyn, sillä kaksi juoksuista kärsivää tyttöä tuntuu jo etukäteen vähän rasittavalta yhtälöltä.

Hippu järsii poroa Typsykän ottaessa päivätorkkuja. Ja onko
Typyllä housuja... ei ole. Tuo kuvassa näkyvä kolmas beagle
ei ole elävien kirjoissa mutta on Hippulin toiseksi paras
kamu Typyn ollessa se paras.



6 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar3. marraskuuta 2015 klo 17.17

    Niin sitä vain alkaa työelämä nuorena koirillakin. Vastuullinen homma olla työnjohtajana koko päivä, kun emäntä on etäpäivää viettämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisen raskasta työnjohtajalla ja sen apurilla on tarkkailla, koska emäntä pitää lounas- tai kahvitaukoa. Silloin kannattaa olla valppaana.

      Paljon terkkuja Párekille!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  2. Sielä on sittä semmonen työpaekka jossa on takkuulla mualiman parraat työkaverit :) Ja kahestaan/kolomestaan sujjuu työttii paremmin ku itekseen...vae...?
    Kylläpä on mukavannäkönen makkuupaekka Hipulla. Kelepoes kyllä mullehhii :) Työnilloo vuan sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotona on ihan ehdottomasti parhaat työkaverit. Vaikka toimistollakin on pääosin ihan mukavaa sakkia. Jonkin verran Hippu häiritsee työntekoa, kun keikkuilee sylissä ja itseni pitäisi kirjoitella koneella. Mutta aina olen saanut kyllä päivän hommat tehtyä.

      Tuo karvaviltti on saatu isännän vanhemmilta joululahjaksi, yhteinen lahja Pimulle ja Typylle. Nyt sillä makoilee sitten Typyn kaverina Hippu.

      Mukavia ja kirpakoita syyspäiviä sinne teille! Täälläkin on tänä aamuna ollut +2 astetta eli taas alkaa kylmenemään.

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista
  3. Kyllä se on hyvä, että emäntänne voi tehdä etätöitä. Pääsee päivälläkin välillä syliin. Minä se joudun vaan makailemaan täällä kotona yksin pitkät päivät. Illalla otan sitten kaiken takaisin rapsutusvaatimuksillani. Äippä on myös töissä avokonttorissa ja sieltäkin moni tekee myös etätöitä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä etätyö on ihan hieno juttu. Kaikilla se ei tietenkään onnistu eikä kaikissa hommissa sitä pysty tekemään. Kirurgi ei voi vielä etänä leikata eikä palomies voi sammuttaa tulipaloa etänä. Isäntäkään ei voi tehdä etätöitä ja kyllä Typy ja Hippu sitten vaativat oman osuutensa huomiosta, kun hän tulee kotiin. Itse pyrin tekemään päivän viikossa etänä ja mikäli työnantajani säännöt muuttuvat, aion tehdä enemmänkin.

      Terveisiä sinulle Eka kovasti paljon minulta ja meidän tyttösiltä!

      Typyn ja Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.