keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Paras tapa

Komeasti kiiltelevät uutuuttaan Typyn ja Hipun passit. Kävimme maanantaina eläintohtorin vastaanotolla ja reissulla pistettiin molempien isokorvien rokotukset kuntoon sekä saatiin kotiinviemisiksi lemmikkieläinpassit. Nyt on nämä asiat reilassa silmällä pitäen kesän lomareissuamme.


Tytöt käyttäytyivät moitteettomasti eläinlääkärin luona. Typsyn piti toki vähän haukkua muille koirille, joita odotushuoneessa oli. Hippua taas taisi jännittää. Kun tohtori tuikkasi rokotuspiikin sen niskaan, parkaisi Hippu sydäntä särkevällä äänellä. Typy taas ei ollut moksiskaan, kun sen oma rokotus annettiin vaan keskittyi rouskuttamaan sille annettuja herkkupaloja. Mutta kaverin rääkäisystä iski hätä ja Typsy oli välittömästi skarppina tarkastamassa, onko kamu kunnossa. 

Ja olihan kamu kunnossa. Mutta jotta Hipulle ei jäisi pelkotilaa toimenpiteestä, antoi lääkäri sille puoli kourallista herkkunappuloita. Tohtoria alkoi naurattaa, kun Hippu hotki herkut hetkessä. Lisäksi lääkäriä ihmetytti, ettei Hippi edes pureskellut makupaloja vaan nieli ne kokonaisina. Niinpä... kotiin lähtiessä Hippu oli taas eloisa oma itsensä, joten selvisimme reissusta traumoitta. Reipas Hippu!

Tämä viikko on pääsiäisviikko. Teemme isännän kanssa pari kyläreissua ja nautimme vapaista pyhistä yhdessä Typsyn ja Hippulin kanssa. Ihan paras tapa meille viettää pääsiäistä!


7 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar23. maaliskuuta 2016 klo 15.01

    Aurinkoista, iloista ja onnellista pääsiäisen aikaa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, myös teille aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä!

      Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  2. Hianot on passit, joo. Meil on vaan rokotuspassit. Oikein pajunkissanpehmeetä pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti nuo passit hommata, kun mennään kesällä ihan ulkomaille. Muuten olisi mekin pärjätty rokotuspasseilla.

      Leppoisaa ja aurinkoista pääsiäisen aikaa teille toivottaa Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  3. Hienot mualimammatkoojiin passit! Hienosti on ellireessu männy. Vuan tytöthä onnii viksuja. Oekeen ilosta ja maestuvata piäsijjäestä sinne koko sakille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan ei maailman ääriin kesällä reissata mutta tuohon naapuriin mökkilomalle.

      Leppoisaa pääsiäistä teille toivottaa Typy, Hippu ja emäntä

      Poista
  4. Ihanaa pääsiäistä beagle-tytöille ihmisineen. Kevään kynnyksellä kedälomasuunnitelmat onkin hyvä laittaa alulle. Passeja myöden =D

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.