sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Pieni Suuri Beagle 10 vuotta!

Kuva: Pixabay 

Tasan kymmenen vuotta sitten kirjoitin ensimmäisen kirjoitelman ja aloitin samalla Pienen Suuren Beaglen tarinan. Näihin blogivuosiin on mahtunut paljon ilon hetkiä, jotka olen jakanut lukijoidemme kanssa. Väliin on kiilannut myös surun päiviä. Olen kertonut meidän perheen arjesta ja juhlasta. Pääosassa ovat seikkailleet Pimu, Typy ja Hippu. Mukaan on mahtunut ripaus meidän kaksijalkaistenkin puuhia. Kirjoituksissani olen pyrkinyt rehellisesti kertomaan koiran omistamisesta ja koiraperheen elämästä.

Lämpimät kiitokset Teille, hyvät lukijamme. Jos Teitä ei olisi, ei tämän blogin reissu olisi kestänyt tätä kymmentä vuotta. Kiitos sukulaisillemme ja ystävillemme, jotka seuraavat Pientä Suurta Beaglea. Ja superkiitos meidän tärkeille plogikamuille emäntineen; Párek, Iivari, Tuulinen kolmikko Myrsky, Tuisku ja Wiima, Lucy ja Roni, Sylvi sekä Arttu. Olette tuoneet minulle enemmän iloa kirjoittaa kuin ehkä uskottekaan. Myös niinä kamalina aikoina tukenne on ollut arvokasta.

Kaikkea hyvää käsillä olevaan kesäänne. Pysyttehän matkassamme mukana tulevinakin vuosina!

7 kommenttia:

  1. Vau! Onnea 10-vuotisesta blogitaipaleesta!
    Täällä ollaan kuulolla jatkossakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja kiva kuulla, että pysytte kuulolla jatkossakin.

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Onnea kymmenesti ja sadasti ja tuhannesti!
    Matkassa pysytään, tiukasti. Ja joo, ilon tunne on molemminpualinen, sillä mekin tykätään teistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kovasti paljon! Ja mahtavaa kuulla, että jatkatte meidän reissujen ja touhujen seuraamista.

      Hipun emäntä

      Poista
  3. Hirveen paljo onnee hyvälle plokille! Iha on satavarmoo että matkassa pysytään. Toevottavasti plokimatka jatkuu vielä kaaaaaaavvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot kiitokset! Niin mukava kuulla, että pysytte seurassamme tulevinakin vuosina.

      Hipun emäntä

      Poista
  4. Onneksi olkoon kymmenvuotiaalle blogille! Pysymme kyllä kuulolla jatkossakin :).

    VastaaPoista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.