perjantai 5. heinäkuuta 2019

Isoja ja parhaita asioita

Olemme Hipun kanssa käyneet moikkaamassa lampaita, jotka ovat taas saapuneet kotimme nurkille kesän viettoon. Hilpu tykkää lampaista ja nekin haistelevat uteliaina aidan takaa Hippusta. Heinäkuu on alkanut epävakaisessa säätilassa mutta toivottavasti kelit paranee. Hirmuhelteitä ei tarvita, aurinkoa ja lämmintä toivon kyllä.


Minua on koko talven vaivannut se, että en ole pystynyt katsomaan Typsystä napsittuja valokuvia, joista haluamme kehyksiin ja esille muutamia otoksia. Ystävämme otti valtavan upeita kuvia Typystä ja Hipusta reilu vuosi sitten. Niistä kuvista on ollut tarkoitus valita esille pantavat kuvat. Eilen keräsin voimia ja ryhdistäydyin. Isännän kanssa katsottiin kuvat läpi ja valittiin niistä lajitelma kehystettäviksi. Isäntä totesi, että yllättävän vähällä itkulla selvisin koitoksesta. Niinpä, yksi raju itkupurkaus tuli mutta myös hymyilin, kun katselin Typystä otettuja kuvia. Ja nyt tuntuu kuin suuri kivi olisi pois sydämeltä. Kuvat on tilattu ja aion hankkia niille hienot kehykset. Olen ylpeä itsestäni, sillä tämä oli minulle iso asia. 


Lomani alkaa olemaan lähellä. Otamme isännän kanssa heti irtioton kotiympyröistä ja suuntaamme lyhyelle reissulle Berliiniin. Hilpuri pääsee hyvään hoitoon isännän vanhempien luokse. Uskon, että se nauttii olostaan, kun sitä lellitään ja hellitään. Minulle tulee Hippua varmasti kova ikävä.

Kun Saksan maa on nähty, suuntaamme kohti Savonrantaa. Siellä kyläilemme siskoni ja hänen miehensä mökillä. Savonrannalta matka jatkuu sitten Puulan rannoille. Tarkoitus on loman aikana käydä sieltä käsin piipahtamassa isäni ja hänen vaimonsa mökillä. Odotamme myös, että saamme Kangasniemelle mukavia mökkivieraita. Uskon, että meidän lomasta tulee rento, leppoisa ja kiva. Itse aion lukea paljon ja toivottavasti Puulan vesi lämpenee taas uintikuntoon. 

Hippu tykkää, kun rotsia harjataan. 

Toivotan kaikille meidän lukijoille sekä kamuille mukavaa viikonloppua. Meillä se sujuu matkalaukkuja pakkaillessa. Mökkikassitkin laitetaan kuntoon hyvissä ajoin, sillä käymme ulkomaan reissun jälkeen vain kääntymässä kotona. Mutta vielä on hetki aikaa lomareissuihin. Maltan kyllä odottaa ja tehdä vielä hiukan hommia toimistolla. Parastahan on, kun loma on vasta edessä! 



10 kommenttia:

  1. Hienosti selvisit kuvien katselusta. Se oli taas iso harppaus lähemmäksi tilannetta, jolloin suuri kipeä ikävä muuttuu lempeäksi kaipaukseksi ja suloisiksi muisteloiksi. Oikein onnistuneita reissuja kotimaassa ja Saksan tantereella. Aurinkoa ja iloa teille kaikille. Hipulle kesäiset muiskut Párekilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä kuvien katseleminen on tuntunut etukäteen hyvin raskaalta hommalta. Mutta kovasti asia vaivasi ja päätin, että ennen lomalaitumille lähtöä valitsemme kuvat, jotka laitamme esille. Kiitos myötäelämisestä!

      Loma on alkanut. Säät on mitä on mutta nautimme vapaasta ja yhdessäolosta. Mukavaa loppuviikkoa teille ja Hipsulta isot muiskuset takaisinpäin!

      Hipun emäntä

      Poista
  2. Hyvä, että saitte kuvat valittua. Meillä Lucysta onkin jo kuva kehyksissä, mutta Ronista ei. Täytyisi hommata se ehkä nyt, kun koira voi hyvin ja kuvan hankkimisella ei ole niin suurta henkistä taakkaa...
    Rentouttavia lomapäiviä! Kuulostaa, että mukavat ajat ovat edessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on esillä kuvia Pimusta sekä Pimusta ja Typystä yhdessä. Pitkään jo mietin, että Hipustakin pitää saada kuva kehyksiin ja myös Typystä ja Hipusta yhdessä. Sitten aikaa vaan kului ja tapahtui se kamalin. Kuvien katselu ei ollut mahdollista, koska en halunnut kiusata itseäni enempää kuin mitä suru jo minulle teki. Mutta nyt kuva-asia on hoidettu ja pystyn katsomaan niitä itkemättä.

      Olemme nyt lomalla ja se alkoi reissulla Berliiniin. Tästä on hyvä jatkaa kohti mökkimaisemia. Kivaa viikonloppua teille!

      Hipun emäntä

      Poista
  3. Valokuvat on tärkeitä, muistorikkaita, totes meijän äippä. Joo.
    Me toivotetaan teille mukavaa lomaa ja hianoja uintikelejä möksällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, loma on alkanut hienosti. On ollut kiva reissu Saksan maalle ja mökkeilyt kutsuvat jo.

      Valokuvat on tärkeitä. Itse koen, että laittamalla esille kuvan Typystä (Pimusta on jo), kunnioitan sitä ja kerron siten, miten tärkeä ja rakas se meille oli.

      Hippuselta paljon terkkuja teille!

      Hipun emäntä

      Poista
  4. Oot ollunna reepas ku oot suanna katottuva ne kuvat. Se ensmänen kerta on aena vaekeenta. Sano äet. Sittä ku on sen tehnnä ni helepottaa. Vaekka se surettaahhii kuitennii vuan silti jotennii helepottaa.
    Oekeen ihanata lommoo sielä ulukomaella ja kotj´muassahhii! Kuulostaa tulovan hieno loma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvin helpottunut, että pystyin isännän kanssa käymään kuvat läpi ja valitsemaan niistä mieleiset. Asia vaivasi kovasti mutta tuntui niin raskaalta alkaa tuohon hommaan.

      Loma on alkanut leppoisasti. Piipahdimme Berliinissä ja Hippua hemmoteltiin sillä aikaa isännän vanhemmilla. Tästä jatkamme kohtapuoleen kohti mökkimaisemia.

      Hipulta isot muiskut ihanalle Iivarille! Mukavaa viikonloppua teille!

      Hipun emäntä

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sylvi! Berliini on nyt nähty. Seuraavaksi pakkaamme mökkikassit autoon ja lähdemme kohti etelä-Savoa. Mukavaa heinäkuun jatkoa teidän koko laumalle!

      Hipun emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.