tiistai 1. heinäkuuta 2014

Täyskäännös juhannussuunnitelmille

Olisiko kylmempää ja sateisempaa juhannusta voitu enää ennustaa... Niinpä meidän auton nokka suunnattiin juhannusaaton aamuna nelostielle ja perinteinen Kotkan juhannus siirrettiin alkaneelle heinäkuulle. Harmitti vietävästi, kun suunnitelmat muuttuivat loppumetreillä mutta ei meistä kenestäkään olisi ollut hauskaa istua grillin ääressä toppatakit päällä tai oleskella sisätiloissa sadetta pidellen. Olemme tottuneet viime vuosina liian hyvälle, sillä Kotkassa on perinteisesti ollut loisteliaat juhannussäät. Ja olemme kaiketi tulleet viime vuosina entistä enemmän mukavuudenhaluisimmiksi, kun kylmän ja sateen sietämiseen on tullut jonkinlainen raja.

Typy-koira=Vahtikoira

Mutta oli meillä mukava ja rento juhannus Kangasniemelläkin! Isäntä grillasi herkkuruokia uudella grillillä ja Typy kävi uimassa. Tehtiin metsässä kävelyretkiä ja istutin kesäkukkia. Luettiin kirjoja, tehtiin ristikoita ja Typy komensi kuikkia, joutsenpariskuntaa sekä pihalle eksynyttä oravaa. Helle ei Puulan rannallakaan hellinyt mutta eipä myöskään kaatosade piiskannut tauotta pientä punaista tupaa. Hellaan tulta ja saunan uuniin puita ja hienosti tarkenimme! Takassa ei sentään tarvinnut tulta pitää ja öiden lisälämmittimenä toimi Typsykkä, joka kääriytyi joka ilta jalkoihini nukkumaan. 

Uimaan vaan tänne tultiin eikä olemaan...


Virkistävää! Veden lämpötila +13 c.

Juhannusta jatkettiin viikon mittaisella lomalla, joka päättyi omalta osaltani ystävien kanssa vietettyyn tyttöjen mökkiviikonloppuun. Mitä kaikkea möksäviikkomme ohjelmistoon kuului, siitä lisää ensi kerralla!

Ylimääräinen Puulan vesi pois turkista!




6 kommenttia:

  1. Hrrr... on siinä ihme tyttö! Järvessä puljoo ja nuin kylymee vettä. Paleltaa jo kahtoessahhii.
    Siä on kuulema asennekysymys. Eli haaskoo voep olla vaekkoes kylymempihhii ilima. No aenahhii jos on viltti mihinkä kiäriytyvä :) Taekka lämmin koera kylessä. Hyöty ja ilo on molemminpuolinen. Kyllä se siitä siä lämpijjää. Ensviikolla on jo ylite kahenkymmenen lämmintä. Mukavata viikoalakuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan voi ymmärtää, miten Typy tarkenee uida kylmissä vesissä. Me kaksijalkaiset ei järveen menty vaikka viikonloppuna eräs uskalias ystäväni kyllä ui 14 asteisessa Puulassa. Hurrr!!

      Sää on asennekysymys, näin on. Ja yritän aina muistaa, että se on asia, johon emme voi itse millään tavalla vaikuttaa. Loppukesäksi on lupailtu jo hurjan hienoja kelejä, joten niitä odotellessa!

      Typyn emäntä

      Poista
  2. Oot sinä, Typy, vaan ihme tyttö, ku pluttaat hyisessä vedessä. Respektit sulle! Toivotaan kaikille parempia lomailmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Typsykkä on kuumaverinen tyttö! Kyllä tuota kylmissä vesissä lotraamista ihmettelee useampikin kaksijalkainen. Jospa ilmat kohta lämpenisi, niin uskaltautuisi itsekin uimaan. Muiskaukset teille molemmille meidän uimamaisterilta!

      Typyn emäntä

      Poista
  3. Meillä taas yleensä juhannus vietetään jäätävässä, sateisessa ilmassa. Dinakin jo on uinut mökillä useampaan otteeseen vaikka vesi on niin kauhean kylmään. En kyllä tajua mikä siinä vedessä niin kovasti viehättää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on käynyt hyvä tuuri, sillä Kotkan mökki on saaressa ja se varmasti vaikuttaa ilmoihin. Kotkan kaupungissa saattaa tulla vettä kaatamalla ja saaressa taas hellettä +25 astetta. Mutta ihan ok kelit oli nyt Kangasniemelläkin, ei satanut kuin kuuroista.

      Jotkut koirat ovat todellisia uimapetoja. Meidän Pimu ei tykännyt uida ollenkaan, Typy taas on aivan toista maata. Mukavia uintihetkiä Dinalle!

      Typyn emäntä

      Poista

Kiva, kun kommentoit!
Hippu, Myttö ja emäntä kiittävät.